Linkit Yhteistyössä SJK shop

Kausi 1983


 

Kausi 1983 - Kolmonen
Hävittyään kauden avausmatsin Pedersöre Pojkarnalle TP pisti pystyyn kahdeksan ottelun tappiottoman putken ja nousi III divisioonan kärkeen. Peli kuitenkin hyytyi syyskierroksella pahemman kerran ja maalihanat sulkeutuivat.

Viisi viimeistä ottelua meni voitoitta ja kolmessa viimeisessä ei palloa saatu kertaakaan vastustajan maaliin. Ei neljäs sija kuitenkaan huono saavutus ollut. Joukkueen maalitykki oli 16 osumaa tulittanut Juha Salonen.

Kakkosjoukkue Apollo-82 nousi jälleen, nyt Viitosesta Neloseen. Nousu tuli vasta uusintaottelun kautta. Siinä kaatui vaasalainen Mörrit Laihialla 3-2.

A-junioreissa joukkue voitti oman lohkonsa piirisarjassa puhtaasti. Siitä huolimatta jo kolmatta kautta peräkkäin joukkue joutui ratkaisevaan otteluun Vaasan Palloseuraa vastaan Vaasaan. Tuloksen oli PM-hopeat. SM-karsintasarjassa joukkue tuli lohkossaan toiseksi, mutta Valiosarjan karsinnassa joukkue jäi viidenneksi RoPS:n edettyä taistelemaan mestaruudesta.

Vaasan piirin joukkueissa TP-Seinäjoen pelaajista esiintyivät miehissä Juha Salonen ja Seppo Salmi. A-junioreissa mukana oli Anssi Latvala ja C-junioreissa nähtiin Mikko Latvala, Mika Palomäki ja Jarmo Mäki.

Seuran uudeksi puheenjohtajaksi oli valittu aiemmin varapuheenjohtajana toiminut Matti Tuomisto, joka tuli sivuun jääneen Paavo Niemen tilalle. SPL:n Vaasan Piirin vuosikokouksessa Niemi valittii piirin varapuheenjohtajaksi. Seuran uudeksi varapuheenjohtajaksi puolestaan tuli Jukka Saarijärvi. Erkki Väliharju jatkoi edelleen rahastonhoitajana, Jouko Risikko sihteerinä ja Kari Ristimäki kalustonhoitajana. Muut hallituksen jäsenet olivat Heimo Perälä, Esa Laitila, Aarne Väli-Harju, Rauno Viitasaari, Markus Rajala ja Matti Ristimäki. Tilintarkastajina toimivat Osmo Järvi-Laturi ja Jaakko Kivimäki.
 Palkitut 1983
III divisioona lohko 8
23.04. Pedersöre Pojkarna - TP-Seinäjoki 2-1 (1-0) (Juha Salonen)
01.05. TP-Seinäjoki - Vaasan IFK 2-1 (1-0) (Jari Mäki, Matti-Pekka Niemi)
07.05. No Stars - TP-Seinäjoki 3-3 (x-x) /Veli-Matti Latosaari 2 x rp, Matti-Pekka Niemi)
14.05. TP-Seinäjoki - Kannuksen Ura 4-2 (1-0) (Juha Salonen 2, Veli-Matti Latosaari, Juha Latvala)
19.05. Seinäjoen Sisu - TP-Seinäjoki 0-3 (0-0) (Veli-Matti Latosaari, Matti-Pekka Niemi, Juha Salonen)
21.05. Pietarsaaren Into - TP-Seinäjoki 1-2 (1-1) (Matti-Pekka Niemi, Esa Haanpää)
29.05. TP-Seinäjoki - Ykspihlajan Reima 3-1 (2-1) (Juha Salonen, Veli-Matti Latosaari, Juha Latvala)
04.06. TP-Seinäjoki - Jakobstads BK 8-1 (6-0) (Juha Salonen 2, Jari Mäki 2, Veli-Matti Latosaari rp, Matti-Pekka Niemi 2, Anssi Latvala)
09.06. Bollklubben-48 - TP-Seinäjoki 1-2 (0-1) Juha Salonen 2)
19.06. TP-Seinäjoki - Gamlakarleby BK 0-1 (0-1)
03.07. Huutoniemen Reipas - TP-Seinäjoki 0-1 (0-0) (Jari Mäki)
10.07. TP-Seinäjoki - Pedersöre Pojkarna 5-2 (Juha Salonen 4, Pekka Pesonen)
18.07. Vaasan IFK - TP-Seinäjoki 4-1 (2-0) (Pekka Pesonen)
25.07. TP-Seinäjoki - No Stars 2-1 (0-0) (Juha Salonen, Jari Mäki)
31.07. Kannuksen Ura - TP-Seinäjoki 1-0 ((1-0)
07.08. TP-Seinäjoki - Seinäjoen Sisu 2-1 (1-0) (Esa Haanpää, Veli-Matti Latosaari rp)
13.08. TP-Seinäjoki - Pietarsaaren Into 4-0 (2-0) (Rauno Viitasaari, Juha Salonen 2, Veli-Matti Latosaari)
20.08. Ykspihlajan Reima - TP-Seinäjoki 1-0 (1-0)
27.08. Jakobstads BK - TP-Seinäjoki 2-2 (1-2) (Kari Hietamäki 2)
04.09. TP-Seinäjoki - Bollklubben-48 0-2 (0-1)
10.09. Gamlakarleby BK - TP-Seinäjoki 3-0 (2-0)
18.09. TP-Seinäjoki - Huutoniemen Reipas 0-2 (0-0)
Suomen Cup
17.04. 1. kierros TP-Seinäjoki - Virkiä 2-1 (0-1) (Veli-Matti Latosaari, Juha Salonen)
2. kierros Seinäjoen Sisu - TP-Seinäjoki 1-0

Sarjataulukko
Kolmonen Lohko 8              
GBK 22 17 1 4 50-16 35  
VIFK 22 15 3 4 56-25 33  
HuuRe 22 12 4 6 44-28 28  
TP-Seinäjoki 22 12 2 8 45-32 26  
BK-48 22 8 5 9 37-33 21  
Reima 22 9 3 10 27-36 21  
NoStars 22 7 6 9 38-40 20  
JBK 22 9 2 11 33-44 20  
PsInto 22 8 4 10 37-47 20  
PPojk 22 6 7 9 28-31 19  
Sisu 22 6 5 11 22-33 17  
Ura 22 2 0 20 17-69 4  
Maalintekijät

Maalintekijät TP-Seinäjoki
16 Juha Salonen
8 Veli-Matti Latosaari
5 Jari Mäki
5 Matti-Pekka Niemi
2 Esa Haanpää
2 Kari Hietamäki
2 Juha Latvala
2 Pekka Pesonen
1 Anssi Latvala
1 Rauno Viitasaari
1 oma maali

Maalintekijät lohko 8
16 maalia: Juha Salonen (TP-Seinäjoki)
15 maalia: Reijo Raikula (GBK)
14 maalia: Markku Timonen (PsInto)
13 maalia: Seppo Urpiola (HuuRe)
11 maalia: Thomas Ingo (VIFK)
10 maalia: Tony Glassar (BK-48), Conny Wik (JBK), Erik Harju (NoStars)