Linkit Yhteistyössä SJK shop

UUTISET

2009 Sarja-avauksessa Soinissa


30.05.2017

SJK-junioreiden 2009 -ikäluokka vieraili eilen maanataina Soinissa sarja-avauksessa kahden joukkueen voimin.

Matkassa oli 18 iloista ja reipasta pelimiestä. Molemmat joukkueet suoriutuivat päivän urakastaan hienosti.

Illan aikana pelattiin kaikkiaan 4 ottelua eli 2 ottelua molemmille joukkueille.

 

"Illan teemaksi" yritettiin asettaa kaksi pääkohtaa eli syöttäminen ja yritteliäisyys.

Molemmat toteutuivat varsin mukavasti. Jopa hienoja muutaman syötön syöttöketjuja nähtiin illan aikana ja jotkut niistä päättyivät vielä maaliinkin! Tärkeintä oli kuitenkin nähdä se peli-ilo, mikä pelaajilla oli illan aikana. Hienoa katsottavaa! Ja mukava oli myös huomata yksi tärkeä pelaamiseen liittyvä asia. Nimittäin se, kun pelaajille jonkun vinkin antoi niin se myös näkyi pelaamisessa. Joskus tekninen suorittaminen ei vielä aivan riittänyt onnistuneeseen suoritukseen, mutta ajatus siitä, mitä yritettiin, se oli oikeastikin olemassa! Yritettiin aivan oikeita asioita! Yes, lämmittää mieltä mukavasti!

 

Päivän saldo oli neljästä pelistä neljä voittoa eli myös tuloksellisestikin iltapuhde sujui ihan hyvin.

 

Tästä on mukava jatkaa harjoittelua innokkaiden poikien kanssa! Seuraavat pelit ovat tulevana perjantaina vuotta vanhempien sarjassa Jalasjärvellä.


Takaisin uutisiin