Linkit Yhteistyössä SJK shop

UUTISET

B-junnut pelaa illalla


05.06.2017

SJK-junioreiden B-junnut pelaavat illalla Ykkösen ottelun Prunttimäessä kun vastaan saapuu kokkolalainen GBL, eli Gamlakarleby Bollklubb.

 

SJK-juniorit on ottanut nyt kolme peräkkäistä voittoa ja kavunnut mukavasti sarjatauklukossa. Sijoitus on tällä hetkellä kuuden ottelun jälkeen 12 pisteellä kolmas. GBK puolestaan on pelannut seitsemän ottelua, joista se on voittanut kaksi ja pelannut kerran tasan. Sijoitus on juuri putoamisviivan yläpuolella.

 

Gebiksen kohdalla kannattaa kuitenkin huomioida se, että joukkue on ainoa, joka on tähän mennessä kyennyt kaatamaan sarjaa johtavan Ilves/2:n ja vieläpä vieraskentällä.

 

Kotijoukkueen vastuuvalmentaja Jyri Hietaharju johdattaa joukkuensa hyvillä mielin illan kamppailuun.

 

- Alla oikein hyvä loppuviikko treenien osalta. Torstain ja perjantain treenit olivat onnistuneita. Uskon, että pojat ovat hyvässä vireessä tänään, aloittaa Jylppy ehtoon kamppailun pohtimisen.

 

 

 

- Pojat saivat päättää koulujaan rauhassa ja pidimme lauantain vapaata ja eilen pidimme taas harjoitukset. Virtaa näytti pojilla riittävän.

 

 

 

- Lähdemme parantamaan edellisestä pelistä tiettyjä asioita ja mikäli pystymme tähän uskon, että kokonaisuudesta tulee hyvä. Meillä on muutama kolhu ja poissaolo varmasti, mutta tämä kuuluu asiaan ja sen kanssa selvitään kyllä, Hietaharju jatkaa.0

 

 

- Olemme pelanneet viime aikoina tuloksellisesti hyvin, mutta taas täytyy olla nöyrä ja muistaa, että mikään ei tapahdu automaattisesti ja ilman kovaa työntekoa ei tule hyvää suoritusta, muistuttaa Jylppy nuoria sotureitaan.

 

Matsi alkaa klo 18.00 Prunttimäessä. Tervetuloa!


Takaisin uutisiin