Linkit Yhteistyössä SJK shop

UUTISET

Kärkikamppailu Keskarilla


22.09.2017

SJK-junioreiden B-junnut kohtaavat lauantaina puolelta päivin Rovaniemen Palloseuran Seinäjoen Keskuskentällä P17-sarjan kärkikamppailussa.

RoPS johtaa sarjaa kahden pisteen erolla ennen kotijoukkuetta hankittuaan kevätkierroksen voitolla kolme bonuspistettä. SJK-juniorit sijoittui keväällä sarjassa kolmoseksi ja sai tililleen yhden bonuspisteen.

Joukkueen ovat kohdanneet kahdesti kuluvalla kaudella. Ensin oteltiin SM-karsintasarjassa helmikuun alussa Wallsport Areenassa. Pisteet jaettiin silloin numeroin 2-2 (2-1) kotijoukkueen hukattua kahden maalin johtonsa.

Ensimmäisellä puoliajalla isännät iskivät Juska Päivänurmen ja Emil Pannulan toimesta, mutta vielä ennen taukoa Juho Hyvärinen kavensi ja toisella puoliajalla Rasmus Degerman nosti vieraat tasoihin aivan ansaitusti.

Vieraissa kohdattin sitten Ykkösen kevätkierroksella ja silloin RoPS oli kotijoukkueena kesäkuussa vahvempi niukasti 3-2 (1-1). Kotijoukkueen maalit merkittiin Tuomas Leppäkankaalle, Tuomas Kaukualle ja pilkulta maalanneelle Rasmus Degermanille. SJK-junioreista onnistuivat tuolloin Iiro Hautala ja Tuomas Tuomilehto.

Syyskierroksella RoPS on kulkenut voitosta voittoon ottaen täydet pisteet seitsemästä pelaamastaan kamppailusta. SJK-junioreilla pelejä on pelattuna kahdeksan ja niistä seitsemän on kirjattu musta-kultaisille.

RoPS jatkaa viikonlopun pelejä heti sunnuntaina kohdatessaan kotimatkallaan sunnuntaina Pietarsaaressa sarjajumbo FF Jaro/2:n.


Takaisin uutisiin