Linkit Yhteistyössä SJK shop

UUTISET

Koutsin kommentteja


29.04.2017

Tässä KePS-pelin kommentteja joukkueen toiselta valmentajalta, Jukka Liikaojalta.

 

- Lähdettiin jatkamaan edellisen pelin hyviä onnistumisia, pallonhallintaa, nopeaa reagointia menetyksiin ja hyvää joukkueen muotoa. Lisäksi haluttiin olla aktiivisempia murtautumisvaiheessa ja löytää tiloja vastustajan linjan takaa.

- Ensimmäinen 30 minuuttia olikin pallonhallinnan kannalta meillä, mutta ei saatu luotua riittävästi maalipaikkoja. Aloitteet murtautumisvaiheessa puuttuivat ja ajoituksetkin olivat hieman pielessä.

- Pelin avaamisessa oltiin koko pelin hieman huolimattomia ja niistä Kemi saikin vaarallisimmat paikkansa.

- Kemin johtomaali tuli vähän vahingossa, jos katsoo mustien lasien läpi. Puolustettiin vähän laiskasti ja annettiin liikaa tila vastustajalle. Toki osuma oli hienosti tehty maali.

- Onneksi saatiin kuitattua nopeasti ja vielä millä tavalla. Juskalta ja Oskulta kerrassaan loistava vastahyökkäys Kemin kulman jälkeen. 

- Erikoistilanteet oli meiltä tänään loistavia, oltaisiin voitu niistä tehdä enemmänkin kuin yksi maali. 

- Paikoista huolimatta ei onnistuttu tappamaan peliä toisella puoliajalla, ja niinhän siinä aina käy, että lopussa vastustaja pystyy luomaan painetta. Tällä kertaa onneksi kestettiin ja saatiin kolme pistettä.


Takaisin uutisiin