Linkit Yhteistyössä SJK shop

UUTISET

Omia hommia hoitamaan


31.03.2017

SJK-junioreiden B-junnut matkustavat lauantaiaamuna Savoon. SM-karsintasarjan viimeisen kierroksen ottelu Kuopion Palloseuraa vastaan pelataan toki vasta lauantaina klo 19.00 Savon Sanomat Areenalla, eli ulkona. Luvassa lienee ainakin kuvadokumentaation perusteella melkoisen arktista menoa.


- No näin se lienee. Sen vuoksi oltiinkin sitten tänään OmaSp Stadionilla ottamassa tuntumaa ulkona pelaamiseen, kertoi joukkueen vastuuvalmentaja Jyri Hietaharju valmistavan treenin päätteeksi.


Ottelun ja lauantain teema on kristallinkirkas. Tulosta on tultava ja sen lisäksi apuja tarvitaan muiltakin. Edes voitto ei riitä SJK-junioreille, mikäli muut tulokset menevät pahimmalla mahdollisella tavalla, mutta sitä ei suinkaan lähdetä suremaan. SJK-junioreiden kohtalo nimittäin riippuu Rovaniemellä pelattavasta RoPS - Ilves -matsista. Mikäli RoPS voittaa, on sillä selvästi parempi maaliero, joten jos siellä isännät jäävät tasapeliin tai häviävät tupsukorville, menee SJK-juniorit voitolla SM-jatkokarsintaan. 


Jos mahdollisuus päästä edes karsintaan menee, on se tietenkin iso pettymys, sillä joukkue asetti itse tavoitteekseen pääsyn SM-sarjaan. 


- Tietenkin se olisi pettymys, mutta ei se silti mikään katastrofi olisi. On Ykkösessäkin hyviä matseja. Me voimme ainoastaan tehdä oman hommamme tässä kohtaa mahdollisimman hyvin ja katsella sitten sen jälkeen, miltä sarjataulukko näyttää, toteaa Hietaharju, joka kehui joukkueensa tekemistä kuluneella viikolla.


- Pojat ovat tehneet todella erinomaisesti hommia tämän viikon ja olen erittäin luottavainen pelkästään siitäkin syystä. Olemme kuitenkin jo osoittaneet tällä kaudella, että pystymme parhaimmillamme haastamaan jokaisen joukkueen tässä sarjassa. Siihen uskotaan nytkin, jatkaa Hietaharju.


Kuopion Palloseura on sarjassa kerännyt 15 pistettä, kuten myös Ilves, OLS ja FF Jarokin. Pelillä on siis todellakin merkitystä myös KuPS:lle aivan kuten kaikille neljälle 15 pisteen joukkueelle. Yksi näistä nimittäin on toisena karsijana joko RoPS:n tai SJK-junioreiden kanssa.


- KuPS on hyvä joukkue. Olen kyllä katsellut heidän pelejään, eikä heillä turhaan ole 15 pistettä kasassa. Kyllä meidän on hyvin pelattava, jos pisteitä mielimme saada. Sen vuoksi me lähdemme reissuun jo aamusta ja käymme pikkuisen huilailemassa hotellilla. Pelin jälkeen jäädään yöksi, koska matsihan pelataan aika myöhään, Hietaharju selvittää.


Ottelu alkaa Savon Sanomat Areenalla klo 19.00. Tervemeno kannustamaan, jos Savossa seikkailette!


Takaisin uutisiin