Linkit Yhteistyössä SJK shop

UUTISET

RoPS seuraava haaste


03.02.2017

B-junioreiden SM-karsintasarja starttasi viime viikonloppuna SJK-junioreiden osalta harmittavalla tappiolla FC Reippaalle Lahdessa, Mukkulan hallissa. Tuo matsi on nyt käsitelty ja seuraavana haasteena Jyri Hietaharjun valmentamalle ryhmälle on tarjolla Rovaniemen Palloseura kotoisessa Wallsport Areenassa huomenna lauantaina klo 14.20.

 

- Lahden peli on käsitelty ja olemme pyrkineet kehittämään viikon aikana tiettyjä asioita pelaamisessamme. Toivottavasti onnistumme näissä myös viikonlopun pelissä, aloittaa Hietaharju lauantain matsin ruotimisen.

 

RoPS on jo tällä kaudella nähty ja tullut tutuksi, sillä joukkue oli mukana SJK-junioreiden turnauksessa joulun alla.

 

- RoPS on kova joukkue, josta löytyy monta hyvää yksilöä. Meidän on onnistuttava erinomaisesti, jos haluamme heitä vastaan pärjätä. Näimme heidän pelaamistaan turnauksessa Seinäjoella ja jo tuolloin heidän pelaamisena näytti hyvältä. Lisäksi he olivat pelanneet vahvan ottelun karsinnan avauksessaan OLSia vastaan viime viikonloppuna, jatkaa Hietaharju.

 

Aivan parhaalla kokoonpanolla ei SJK-juniorit tähän matsiin pääse, mutta epäilemättä samaa epidemiaa on kaikissa joukkueurheilua harrastavissa seuroissa liikkeellä, sillä kolhut ja pelikiellot ovat väistämätön osa kokonaisuutta. Silti Hietaharju uskoo siihen, että joukkueella on mahdollisuus avata pistetilinsä sarjapeleissä.

 

- Hyvällä onnistumisella ja yhtenäisellä tekemisellä meillä on kuitenkin mahdollisuudet ja hienoa on päästä mittaamaan tasoamme RoPSia vastaan. Muutama kysymysmerkki meillä joukkueessa on kolhujen ja kuumeilujen vuoksi, mutta muten pojat ovat valmiina peliin. Aapo kärsii pelikieltoa tässä ottelussa, Hietaharju päättää kommentoinnin.

 

Tervetuloa seuraamaan nuorten urhojen otteita hallille!


Takaisin uutisiin