Linkit Yhteistyössä SJK shop

UUTISET

Voitto ja tappio C15 PSL:ssa


25.04.2017

C-15PSL –pelit viikonloppuna

SJK-juniorit - RoPS Vaasan Elisa Stadion 22.4.2017

 

Tähän peliin saatiin myös VIFK:n pelaajista Max sekä Ali, Jean oli kipeänä. Peli lähti käyntiin ja heti huomasi että meidän pojat olivat jännittyneitä ja odottelivat mitä tuleman pitää.

 

No pelissä olimme vähän jäljessä koko ajan kunnes riistosta päästiin hyvään vastahyökkäykseen. Siinä päästiin hyvällä syötöllä laidasta läpi ja Konsta Paananen ajoi röyhkeästi boxin laitamille ja syötti käytävään Alille joka runnoi pallon sisään siitä 1-0.

 

Maalin jälkeen peli jatkui lievällä RoPS:n hallinnalla, mutta me loimme paremmat maalintekopaikat. Teemulla oli loistava paikka tehdä 2-0 vielä puoliajan lopussa, hän pääsi katkaisemann toppari-toppari -syötön ja noin pilkun kohdasta pääsi laukomaan tyhjä maali oli edessä muuta ei maistunut, sillä ylihän se meni. Eli eka puoliaika oli lievästi RoPS:n, mutta meidän taktiikkakin oli että antaa heidän pitää palloa omalla alueellaan ja me pidetään paketti kasassa ja pyritään olemaan aggressiivisia aina kun meidän muodon sisään pelataan.

 

Toinen jakso pelattiin samoin kuvioin RoPS yritti murtaa meidän tiiviin muodon, muutaman kerran siinä onnistuen. Onneksi eivät kuitenkaan saaneet maalia, johtuen meidän hyvästä laukausten peittämisestä ja totta kai viimeisenä lukkona olevasta meidän maalivahdista Veikosta joka oli itse varmuus alun jännittämisen jälkeen.

 

RoPS muutti peliään taktisesti ja nosti yhden miehen lisää kärkeen johon me reagoimme tietysti heti. Say Reh putosi toppareiden eteen tasapainottamaan keskikentän ja puolustuksen välitilaa, sekä hoitamaan kakkospallot pois. No, tuo muutos antoi meille tilaa hyökkäyspäähään ja Ali teki helpottavan 2-0 -osuman upealla laukauksella rangaistusalueen takaa.

 

Me loimme ainakin 6-8 selkeää maalipaikkaa mutta nyt ei maistunut, ei päästy tolppakuita lähemmäs, mutta erittäin positivinen maku jäi pelistä. Mieleen jäi, että pallonhallinta oli RoPS:lla, mutta meillä pelin hallinta selkeästi. Pelissä koko porukka pelasi joukkueena ja taisteli hienosti.

 

Sunnuntai SJK-KuPS Wallsport Areenassa

Aloitettiin keskittyminen otteluun aamulla yhteislenkillä ja syötiin aamupala Wallsportin keittiöllä.

 

Kävimme ottelupalaverissa KuPS:n pelitavan läpi ja jokainen tiesi varmasti mitä on tulossa. No, peli kun lähti käyntiin niin kaksi minuutiia oli pelattu ja 0-1. KuPS:lta hyvä laukaus jota ei ehditty peittämään.

 

Pelissä me olimme selkeästi takamatkalla koko ajan. Oltiin fyysisesti selkeästi jäljessä, mutta roikkuttin mukana vaikka KuPS teki 0-2. Oikeastaan sen jälkeen alkoi meidän selkeä hallintajakso jonka aikana saattin rankusta kavennus, jonka teki Ali. 1-2 tilanteessa saatin tosi hyvä jakso jossa KuPS oli selkeästi pulassa, mutta ei saatu maalia ja puoliaika tuli meille huonoon aikaan.

 

Toinen jakso oli KuPS:n hallintaa, jossa me roikuimme taas mukana, saaden toki muutaman mallikkaan tilanteen. Kun KuPS teki 1-3,  niin päätimme vaihtoruletin käyntiin niin, että saadaan jokaiselle maistiainen PSL-pelistä ajatellen jatkoa.

 

No, viikonlopusta jäi käteen fiilis siitä, että me pärjäämme kyllä jos jokainen tekee hommia joukkueen eteen täysillä. Uskoo meidän juttuun ja luottaa joukkueeseen ja itseensä. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia kokemuksia JOUKKUEENA.


Takaisin uutisiin