Linkit Yhteistyössä SJK shop

UUTISET

Yhden miehen show


15.06.2018

SJK-juniorit - I-JBK 1-8 (0-5)

 

SJK-junioreiden junnut hävisivät käytännössä yhdelle nuorelle taiturille ottelunsa P12-ikäluokan Vaasan Piirin Kakkosen matsissa Prunttimäen ulkoalueella.

 

Iskmo-Jungsund BK:n Axel Ahlskog teki joukkueensa kaikki viisi maalia ensimmäisellä puoliajalla lisäten tililleen vielä yhden toisella. Näin nuoren ja näppärän pelimiehen saldoksi muodostui kuusi osumaa.

 

Hassua, mutta peli ei todellakaan ollut aivan numeroiden kaltainen. Toisella puoliajalla kotijoukkueella oli helpostikin puolentusinaa tekopaikkaa, mutta vain kertaalleen pallo saatiin vieraiden verkkoon.

 

I-JBK on tyypillinen pienen kylän joukkue, josta löytyy se yksi tähti. Jossain vaiheessa tuo nuori supertalentti sitten siirtyy muualle siinä kun vastaavasti esimerkiksi SJK-junioreista moni poika jatkaa kehittymistään omassa seurassaan. Hienoahan tässä on juuri se, että tällaisia lupauksia kasvaa ja heillä on mahdollisuus edetä urallaan.

 

Iltahan oli mitä hienoin, mutta olihan se tuuli aivan järkyttävä tänäänkin.


Takaisin uutisiin