Huikea futisviikonloppu
Jokainen jota paikallinen futis kiinnostaa, voi suunnata Wallsport Areenaan vaikkapa koko viikonlopuksi, sillä tarjolla on jalkapalloa joka lähtöön. Lauantaina tulessa ovat kaikki SJK:n joukkueet, eli viikonloppu startataan SJK – Ilves -liigajoukkueiden kohtaamisella. Matsi alkaa klo 14.15.
Sen jälkeen tulessa ovat A-junioreiden SM-karsintasarjaan suuntaavat SJK:n U20-nuorukaiset, joiden vieraaksi noin klo 16.00 alkavaan otteluun saapuu Veikkausliigaan nousseen Jyväskylän Jalkapalloklubin vastaavan ikäluokan ryhmä. Illan kruunaa Kolmosessa viime kaudella toiseksi sijoittuneen SJK Akatemian ottelu VIFK:ta vastaan. Illan viimeinen matsi alkaa klo 19.15.
Jokainen ottelu on omalla tavallaan taatusti kiinnostava. Ensimmäisessä matsissa vastakkain ovat varsin valmiilta vaikuttava Jarkko Wissin Ilves, jonka väreissä nähdään Alavuden lahja seinäjokelaiselle jalkapallolle, eli juuri Tampereelle siirtynyt Teemu Penninkangas ja melkoinen nippu muitakin entisiä kerholaisia.
A-junnujen pelissä puolestaan nähdään se, missä mennään parin välivuoden jälkeen tällä tasolla ja illan viimeisessä ottelussa voidaan mittailla tasoa Kakkosen joukkuetta vastaan.
Lauantaina pelataan myös Sisu Cup Seinäjoki Areenassa. Siellä mukana on kolme joukkuetta SJK-junioreista P9-sarjassa.
Sunnuntaina viikonloppu jatkuu kahdella matsilla junioreiden toimesta. Ottelut pelataan peräkkäin Wallsport Areenassa.SM-karsintasarjaan valmistautuvat B-juniorit ottavat mittaa VIFK:sta ja tavoitteena on taatusti kasvojenpesu surullisen Tampereen reissun jälkeen. Ennen tuota matsia pelaa C14-ikäluokan, eli nollakolmosten, haastejoukkue Jalasjärven Jalasta vastaan alkaen klo 12.30.