Liigamiesten saldot
Liigamiesten saldot TP-Seinäjokea aikaisemmin edustaneita pelaajia pelaa Veikkausliigassa lähes tusina. Pelaajat ovat jakautuneet kuuteen eri seuraan ja heistä peräti kuusi on pelannut joukkueensa kaikki matsit. Maalinteossa ei kuitenkaan ole toistaiseksi onnistunut kuin FC Hakan Toni Lehtinen.VPS:n väreissä on ex-pruukilaisia nähty eniten kehissä, eli neljä kappaletta. Jyri Hietahrju ja Jyrki Saranpää ovat kumpikin pelanneet kauden kaikki ottelut Ville Ylisen saatua tililleen kaksi matsia ja Janne Aholan yhden ottelun.TPS:ssa englantilainen Chris Cleaver on pelannut joukkueensa kaikki kuusi ottelua samoin kuin IFK Mariehamnin Antti Kuismalakin. Maalivahti Jani Luukkonen puolestaan pelasi MyPan maalilla FC Viikinkejä vastaan kauden ainoan pelinsä toistaiseksi.FF Jaron maalilla Markus Koljander(kuvassa) on pelannut erinomaisesti. Puolustaja Mathias Kullström on ollut kolmesta ottelusta sivussa nenän murtuman takia, mutta palaa varmasti kokoonpanoon tuota pikaa.Ville Pajulan tilanne Valkeakoskella ei erityisen hyvältä näytä. Tilillä on vasta 10 minuuttia liigafutista. Myös tänään tuli vaihtopenkki tutuksi MyPaa vastaan maalittomassa kamppailussa.Ex-TP pelatut matsit Veikkausliigassa 2007VPS6 – Jyri Hietaharju6 – Jyrki Saranpää2 – Ville Ylinen1 – Janne AholaTPS6 – Chris CleaverMyPa1 – Jani LuukkonenIFK Mariehamn6 – Antti KuismalaFF Jaro7 – Markus Koljander4 – Mathias KullströmFC Haka6 – Toni Lehtinen1 – Ville Pajula
Takaisin uutisiin