TP romahti Jyväskylässä
TP romahti Jyväskylässä JJK Jyväskylä – TP-Seinäjoki 7-0 (2-0)06 min 1-0 Jarmo Häkkinen40 min 2-0 Hannu Sompinmäki51 min 3-0 Tuukka Suokas55 min 4-0 Toni Kinnunen65 min 5-0 Hannu Sompinmäki69 min 6-0 Jiri Kelonen74 min 7-0 Jiri KelonenTP-Seinäjoki sortui sunnuntaina ainakin tuloksellisesti täydelliseen pohjanoteeraukseen JJK:n vieraana Jyväskylässä.Lopputuloksessa ei ole ilmaa, sillä JJK hallitsi ottelua alusta loppuun eikä TP:llä ollut käytännössä yhtään maalintekopaikkaa. Nuorten maajoukkuemies Mikko Manninen järjesteli kotijoukkueelle kolme ensimmäistä maalia ja peli oli sitä myöten selvä. Lopun vyörytys toi vielä neljä lisäosumaa."Tulos oli sekä vastustajan hyvyyttä että meidän huonoutta. Omalla hyvällä pelilläkin olisi ollut tekemistä JJK:n kanssa", TP:n valmentaja Veli-Matti Latosaari kertoi."Meillä pelin taso ailahtelee liikaa ottelusta toiseen. Hankala on pelata, kun ei saada kahta syöttöä peräkkäin omille", "Vellu" valitteli.Oranssipaidoista kukaan ei ollut omalla tasollaan, mutta maalivahti Jukka-Pekka Kivimäkeä ei kuitenkaan voi osoitella seitsemästä takaiskusta sormella. Numerot olisivat voineet olla suuremmatkin ilman kolmea "JiiPeen" ensimmäisella puoliajalla torjumaa läpiajoa.Petri Niemi sai kauden kolmannen varoituksensa ja on sivussa keskiviikon cup-ottelusta.TP-Seinäjoki: J-P. Kivimäki, Asuintupa, Niemi (v), Nuojua, Saranpää, Oksanen (46. V. Kivimäki), Ylinen, Leppänen (46. Luoma), Mäkipelkola, Pekkanen, Huttu