Puheenjohtajan puhe
Puheenjohtajan puhe TP-Seinäjoen puheenjohtajan Jukka Saarijärven puhe pelikauden 2007 päätös- ja palkintojenjakotilaisuudessa 8.11. Törnäväsalissa:"Hyvät TP:läiset. Viime vuosien aikana olemme kokeneet monia muutoksia seuramme toiminnoissa. Seuramme on saanut Akatemia- ja Sinettiseura-statuksen, A- ja B-nuoremme ovat pelanneet Suomen korkeimmalla tasolla, olemme aloittaneet Taitokoulun ja Kykykoulun, junioripelaajiamme on ollut viime vuosina Palloliiton eri maajoukkueissa sekä alue- että piirijoukkueissa enemmän kuin koskaan, valtakunnallisessa Footpass-arvioinnissa olemme olleet valtakunnan parhaitten seurojen joukossa ja jopa taloutemme on ollut balanssissa.Nämä kaikki ovat tapahtuneet muutaman viime vuoden aikana. Kuluneen toimintavuoden aikana on kuitenkin tapahtunut lähes yhtä paljon. Haluan kiinnittää huomion kolmeen tänä vuonna tapahtuneeseen asiaan. Viime talvena uutisoitiin kohtuullisesti Provinssirockin leirintään liittyvistä asioista. TP oli ennen vuodenvaihdetta tehnyt kaupungin kanssa jatkosopimuksen leirintäalueen hoidosta. Vain pari viikkoa sen jälkeen Provinssin järjestäjä-organisaatio Selmu asetti kyseenalaiseksi TP:n ja kaupungin sopimuksen ja vaati päästä osingoille leirintätuloista. Tässä vaiheessa oletimme kymmeniä vuosia jatkuneen sopimuksemme pätevän ja kaupungin johdon käyttävän isännän ääntä, mutta jouduimmekin tilanteeseen, jossa kaupunki edellytti TP:n neuvottelevan kompromissin Selmun kanssa. Vuosien varrella olemme luopuneet Selmun ja sitä edeltävän Kemun vaatimuksista myyntipaikoista Törnävän kentällä, eli päälavan alueella, kesäravintolan ja tanssilavan myyntipaikoista ja nyt annoimme Selmulle siivun lisäleirinnästä. Tämä mielestäni osoittaa TP:n ymmärtämystä ja joustavuutta. Olemme myös kehittäneet leirintäalueiden palveluita ja olemme siinä edelleen mukana. Jossain tulee kuitenkin raja vastaan. Provinssirock ei ole pelkästään tapahtuma festivaalialueella, vaan yhtä olennainen osa onnistunutta tapahtumaa on leirintäalue, ja sen joviaali hoitaminen. Siinä avainasemassa olette te, junioreidemme vanhemmat. Tässä asiassa odottaisin Selmulta ymmärtämystä tapahtuman kokonaisuuden suhteen ja kaupungin johdolta jämäkkyyttä tehtyjen sopimusten suhteen. Viime talven ja kevään tapahtumat ja tiedotus aiheuttivat TP:lle edelliseen vuoteen verrattuna Provinssitulojen vähenemisen kymmenillä tuhansilla, mikä on merkittävää tämän kokoisen seuran budjetissa.Viime kesäinen yleisönosastokeskustelu Seinäjoen Energialiigan epäoikeudenmukaisuudesta kirvoitti kovasti ajatuksia ja mielipiteitä. Henkilökohtaisesti koin nimimerkkien kirjoittelun epäoikeudenmukaisena, koska vilpittömästi voin sanoa, että Seinäjokiliigasta poistettiin sarjataulukot ja maalintekijät jo muutama vuosi ennen kuin Suomen Palloliitto lanseerasi Fair Play-kampanjan. Liigan perusajatuksena on antaa kaikille peliaikaa tasapuolisesti. Olimme siis edelläkävijöitä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kahdenkymmenen joukkueen sarjassa, jossa on nimettynä lähes 60 manageria kysymättä heiltä suostumusta, saattaa joukkoon mahtua isiä tai äitejä, jotka eivät ole sisäistäneet Seinäjoen Energialiigan perusajatusta, kaikkien on saatava pelata. Olen pahoillani, jos olen tehnyt vääriä managerivalintoja. Tällä tasolla on vain luotettava siihen, että kaikki managerit haluavat toimia heille jaettujen ohjeiden mukaisesti. Seinäjoen Energialiigassa ei tehdä litmasia, vaan kaikkien pitää saada pelata taitoihin katsomatta.Viime viikkoina on puhuttu kaupungin edustusjoukkueesta. Eilen luettiin lehdistä, että seuran nimi on SJK, Seinäjoen Jalkapallokerho. Yhdistymistä on yritetty 80-luvulta lähtien, mutta jokin syy on aina ollut olennainen, miksi yhdistyminen ei ole toteutunut. Tänä vuonna tilanne molemmilla seuroilla oli otollinen ja neuvottelut seurojen kesken lähtivät matkaan yhteisymmärryksessä. Mielipiteitä asiasta kuunneltuani totean, että vastakkain ovat järki ja tunteet. Päätös ei ollut helppo itsellenikään. Olen ollut seurassa vuodesta 1976 lähtien ja johtokunnassa -80-luvun alusta. Olen ollut mukana neljännestä divisioonasta Veikkausliigaan. Pelaajana, juniorivalmentajana, johtokunnan jäsenenä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana. Vuosien varrella Seinäjoen jalkapalloseurojen yhdistämisestä on puhuttu ja konkreettisesti neuvoteltu useita kertoja. Nyt se on toteutunut ja mielestäni koko kaupungin jalkapalloväen on syytä tulla tämän koko kaupungin joukkueen taakse ja ennen kaikkea katsomaan otteluita. Tätä on toivottu ja nyt se on toteutunut. TP ei häviä mihinkään, koska tähänkään saakka TP ei ole ollut pelkästään edustusjoukkue. Nyt on kyseessä vain isompi asia: halu pelata TP:n junnujoukkueessa, halu pelata TP:n B-A-nuorissa valtakunnan sarjoissa ja sitten koko kaupungin joukkueessa, jossa pelaa meidän kaupungin parhaat pelaajat. Tavoitteita pitää olla.Viimeiset lauseet jättivät kysymyksiä. Entäs jos meidän poika ei mahdukaan siihen kaupunkijoukkueeseen? Turvaverkkona olemme hakeneet kolmosen paikkaa, ettei kukaan jäisi ilman seuraa. Saammeko sen, selviää Piirihallituksen kokouksessa tänä iltana. Ellei, pelaamme nelosta.Edustusjoukkuetta koskeva ratkaisu antaa TP:lle mahdollisuuden panostaa entistä enemmän junioritoimintaan ja seuran palloilupuolen organisaatiota onkin vahvistettu uudella valmennuspäälliköllä ja junioripäälliköillä. Ennen kuin tästä tulee lähemmin kertomaan uusi valmennuspäällikkömme Petri Kangaskokko, haluan vielä kiittää koko seuraväkeä kuluneesta kaudesta. Tämä kausi oli hyvä. Tehdään alkavasta kaudesta vielä parempi."