Naiset valmiina historialliseen otteluun
Seuran naisten edustusjoukkue teki historiaa 17.6. ja pelasi joukkueen ensimmäistä kertaa koskaan Suomen Cupin puolivälieriiin. Matkalla on kaatunut ensin GBK lukemin 0-5, WFA lukemin 0-1 ja viimeisenä porvoolainen Athene lukemin 0-3. Puolivälierissä on mukana enää 8 joukkuetta ja Meidän Kerho ainoana Kakkosen joukkueena. Kaavion samalla puolella kohti Tammelassa pelattavaa finaalia on tulevan keskiviikon vastustaja HPS ja toisessa otteluparissa Ykkösen EBK ja FC Honka. Toisella puolella kaaviota paikasta finaaliin taistelee Kansallisen Liigan Åland United, KuPS, PK-35 Vantaa ja HJK.

Päävalmentaja Jari Kujala lähtee luottavaisin mielin kohti historiallista ottelua:
”Keskiviikkona Helsinkiin lähdetään tietysti jatkopaikka mielessä – jos on tähän asti päästy, niin ei sinne kumartelemaan lähdetä. Tämä on hieno haaste meille ja mahdollisuus nähdä, mikä on ero vai onko sitä kahdella sarjatasolla. Suomen Cupissa voi aina tapahtua mitä vaan, eikä meillä ole tässä kohtaa mitään hävittävää, joten luottavaisin mielin lähdetään.”
Kujala on myös tyytyväinen pelaajien sitoutumiseen kovan pelitahdin keskellä ja ylpeä siitä, miten joukkue on pelannut itsensä näin pitkälle:
”Tiedossa on SJK:n naisten historian kovin peli, mutta omaa peliä lähdetään pelaamaan. Pyrimme pitämään HPS:n pois maalipaikoilta ja tiedämme myös omat vahvuutemme ja niillä pyrimme hakemaan ratkaisuja. Kun on tänne asti päästy, niin täysillä lähdetään myös tulevaan koitokseen. Huomionarvoista on myös se, ettei meille ole tehty Cupissa maaliakaan ja olemme tehneet 9 maalia itse.
Keskiviikkona luvassa on hieno haaste nähdä missä mennään. Vaikka tietyllä tapaa Cupin ottelut tuleekin sarjan keskelle ja meille on sattunut arpaonni niin, että jokainen peli on pelattu vieraskentillä, niin saamme elää joukkueena nyt ammattilaisjoukkueen elämää amatööreinä: pelejä tulee kovalla tahdilla ja käytännössä arki on nyt muutaman viikon palautumista ja valmistautumista otteluihin. Onneksi käytettävissä on iso rosteri pelaajia ja uskon, että edessä on jälleen hieno futisviikko.”

Joukkueenjohtaja Jussi Koskinen on myös erittäin tyytyväinen historiaa tehneeseen naisjoukkueeseen:
”Vuosien ajalta kovin peli naisille tulossa, huikea kehitys ja näyttö laadukkaasta työstä, jota on tehty ja joka nyt kantaa hedelmää. Saa kyllä olla todella ylpeä koko joukkueen ja taustojen tekemisesta, sillä Cupin pelit tulevat vielä arkeen sarjapelien väliin, joka vaatii kaikilta paljon. Silti sitoutuminen joukkueen tekemiseen on 100% kaikilla. Meillä on tänä vuonna laaja ja laadukas pelaajarinki, joka mahdollistaa myös pelaajien järkevän peluuttamisen ja kuormituksen.”
Mikäli SJK voittaa keskiviikon historiallisen ottelun ja selviytyy välieriin ja neljän parhaan joukkoon, on Kakkosen joukkueille luvassa välieräpaikasta 3000 € kannustuspalkinto. Mikäli HPS puolestaan vie voiton, jatkuu mustakultaisten Cup-taival vielä Regions’ Cupin välierissä kolmen muun Kakkosen ja T18SM-sarjan parhaiten Cupissa menestyneen joukkueen kesken.
HPS on pelannut vahvan kauden Kansallisessa Liigassa ja pitää tällä hetkellä hallussaan 3. sijaa, viimeisimpänä helsinkiläiset pelasivat sunnuntaina tasatuloksen Åland Unitedia vastaan vieraissa. Joukkueesta löytyy useita kovan luokan pelaajia, joista nimekkäimpänä yksi suomalaisen jalkapallon legendoista – helmareiden entinen kapteeni ja pitkän ja menestyksekkään uran ulkomailla pelannut maalivahti Tinja-Riikka Korpela. Vastus tulee olemaan äärimmäisen kova haaste kymmenen ottelun voittoputkessa viilettäville mustakultaisille, mutta Cupissa kaikki on aina mahdollista. Kannusta mustakultaisia paikan päällä tai striimin äärellä: HPS myy Paloheinässä otteluun lippuja portilta, kotisohvalla matsia voi seurata HPS:n kanavalta tästä. Striimi on maksullinen.
Cupin jälkeen ottelut jatkuvat heti lauantaina kotikentällä, kun MuSa saapuu vieraaksi OmaSp Stadionille 4.7. klo 12.30 alkavaan otteluun. Ottelua on aikaistettu aiemmin ilmoitetusta puolella tunnilla klo 17.00 alkavan Veikkausliigaottelun SJK-TPS vuoksi. Luvassa onkin kokonainen päivä junioreille esikuvia kentällä – lähde kannustamaan mustakultaiset voittoihin molemmissa otteluissa!