Snadi-kerho uuteen komentoon
Junioripuolen puheenjohtaja, Jukka Saarijärvi, jätti seuran pienimmäisten valmennuksen viime kauden päätteeksi. Tilalle löytyi aivan tuore valmentaja, joka otti vastuun. Janica Saari oli seurassa aiemmin tänä vuonna projektitöissä ja osoitti oivallisuutensa lasten parissa. Näin ollen voidaan sanoa, että kerrankin scouttaus oli helppoa ja nähdyn perusteella onnistunutta.
Sunnuntaisin Snadikerho treenaa Wallsport Areenassa ja tänään Janica ehti hiukan kertoa itsestään ja ajatuksistaan myös videolle. sitä voi käydä katselemassa tästä.