Tero Mäntylä palaa Seinäjoelle
SJK saa maukkaan vahvistuksen puolustukseensa, kun Seinäjoelta aikoinaan maailmalle lähtenyt Tero Mäntylä tekee paluun. Sopimus kattaa kaudet 2020 ja 2021. Tästä voi käydä katselemassa julkistusvideon.
28-vuotias Mäntylä on syntynyt ja viettänyt nuoruutensa Seinäjoella. Hän aloitti jalkapallon TP-55:n paidassa ja oli mukana kun SJK perustettiin vuonna 2007. Tuolloin hän ehti pelata kuitenkin vain yhden ottelun SJK:n paidassa harjoituskaudella, ennen lähtöä Englannin Portsmouthiin. Nyt hän palaa 12 vuoden jälkeen takaisin kotiin.
– Tämä on erittäin suuri juttu itselleni. Tuntuu, että nyt vihdoinkin meidän tiet kohtasivat. Tuossa oli mutkittelua pari vuotta, mutta nyt tässä on aivan uskomattoman hyvä fiilis ja tekemisen taso koko seurassa ylipäätään. Joten siinä mielessäkin aivan mahtava palata juuri nyt. Toivottavasti pystyn itse auttamaan omalla panoksellani, kertoo Tero Mäntylä.
Mäntylä on toiminut jo vuosia SJK:n juniorien kummina ja hänen nimeään kantava palkinto lahjoitetaan vuosittain juniorien kauden päätöstilaisuudessa. Lue lisää Mäntylän ajatuksia SJK:n kanavilta myöhemmin tänään.
– Terolla on valtavasti pelikokemusta ympäri Euroopan ja hän tuo meillä juuri sitä mitä me tarvitsemme, niin kentällä kuin pukukopissa. On erittäin mahtavaa tuoda hänet takaisin kotikaupunkiinsa ja päästä näkemään kuinka hän taistelee tämän seuran puolesta, sanoo SJK:n urheilupuolen tekninen johtaja Richard Dorman.
Mäntylän tapaan paluun Seinäjoelle tehnyt päävalmentaja Jani Honkavaara, on tyytyväinen uuteen sopimukseen.
– Kun meille tuli mahdollisuus ’kotiuttaa’ Tero, siihen oli pakko tarttua. Tero pelasi viime kaudella mielestäni parhaan kautensa Suomessa ollessaan, joten tiedämme, että saamme laadukkaan pelaajan, kertoo Honkavaara.
– Hän tuo mukanaan johtajuutta, kokemusta ja kovuutta. Teron pelityyli on aggressiivinen ja rohkea. Siksi hän sopii ensi kauden joukkueeseemme paremmin kuin hyvin, Honkavaara jatkaa.