Musta 94 avasi voitolla
Musta 94 avasi voitolla TP-Seinäjoen C14 -poikien II divisioonassa pelaava Musta otti syksyn sarjakierrosten avausvoiton, kun Södervalla Boll Klubb kaatui Petolahdessa 0-8 (0-4). Hyväkuntoisella kyläkentällä lämpimässä ja yllättäen sateettomassa säässä pelattu ottelu oli vieraiden hallintaa alkuminuuttien pientä hermoiluhetkeä lukuun ottamatta. Kun peli loksahti vartin pelin jälkeen kohdalleen, alkoi maaleja tulla yhtenä putkena. Viidessä minuutissa kolme maalia Södervallan verkkoon ja peli rentoutui lopullisesti. Avausmaalin teki keväästä lähtien pääosin topparina pelannut Raitt Peltoja, joka nyt pääsi aloittamaan kärjessä. Komea läpiajo 17. minuutilla pisti kovaotteisen ja isokokoisen puolustuksen siististi sinne kuuluisalle kebab-kiskalle. Kolme minuuttia myöhemmin maaliverkko heilahti Antti Viidan vaparista ja siitä parin minuutin päästä oli Raittin toisen maalin aika. Maalivahtina tänä vuonna kunnostautunut Miko Saarela pääsi tässä pelissä näyttämään taitojaan kentällä ja pistikin Raittin 0-3 maaliin hienon keskityksen laidalta. Oikeana laitalinkkinä häärinyt Aleksi Aho oli vauhdissa koko pelin ajan ja pääsi niittaamaan lopullisen ratkaisun juuri ennen taukoa 32. minuutilla. Raitt veti pallon tolppaan ja Aleksi pääsi jatkamaan pallon maaliin. Toisella puoliajalle valmentaja Reijo Leppä vaihtoi Raittin ja topparina aloittaneen Sammy Saarisen paikkoja keskenään. Peli ei siitä ainakaan huonontunut. Raitt johti puolustusta isännän ottein ja Sammy oli kärjessä jatkuvasti isäntien puolustuksen harmina. TP:n viides maali syntyi hienon yhdistelmän päätteeksi, kun Ahon Aleksi ensin tarjoilu namupassin Sammylle, jonka siirrosta Viidan Antti pääsi lataamaan sen minkä jalasta lähti. Ja kas, pallo meni maaliin aika räväkästi. Taskunauris näytti siinä vaiheessa pelatun kuusi minuuttia toista jaksoa. Sitten alkoikin Miko Saarela -show. Puolustuksessa aloittanut Miko kävi välillä vaihtoruletin myötä pelaamassa keskikentällä ja kun komento sinne oli osana lopussakin, päätti Miko ilmeisesti näyttää hallitsevansa myös kenttäpelin. 24. minuutilla TP siirtyi 0-6 johtoon, kun Miko jatkoi Sammyn hienon syötön kantapäällä Södervalla BK:n maaliin. Pari minuuttia myöhemmin Miko rynni keskeltä läpi – ja taas verkko soi oranssipaitaisten maalin kunniaksi. Kun vielä 33. minuutilla Sammy keskitti laidalta Mikolle oli 0-8 maalin myötä puhdas hattutemppu valmis! Panu Leppä pelasi TP Mustan maalissa eleettömän varmasti. Muutaman vaaran paikan Panu hoiti hienosti rohkealla ja päättäväisellä toiminnalla. Yleensä keskikenttämiehenä tahkoava nuori mies osoitti myös, miten hienolta näyttää, kun maalivahti osaa pelata jalalla tiukassakin paikassa. Puolustuksen lukkoja olivat edellä mainittujen herrojen lisäksi Otto Nyyssölä, Matti Rajala ja yllätysvahvistus Ville Viita. Otto pelasi täysin virheettömän pelin ja antoi taas kerran merkkejä valmiudesta aina vain kovempiin koitoksiin. Matti hääräsi laajalla säteellä ja teki ankarasti töitä. Hieno peli Peräseinäjoen Toiveen väreissä painimolskilta vääntöoppia hankkineelta ja perin vikkeläjalkaiselta vastustajien kestoharmilta! Viidan Antin pian 11 vuotta täyttävä pikkuveli Ville oli lähdössä ysiseiskojen harkkoihin raviradalle, kun yllättäen tuli pyyntö pelata kolme vuotta vanhempien sarjapelissä. Ville pelasi vasempana laitapakkina lähes koko ottelun, kun huiliaikaa tuli vain jaksojen alussa viisi minuuttia. Peli oli suurista virheistä täysin puhdasta ja kaikeksi hyväksi Ville pääsi muutaman kerran peippailemaan isompia poikia ja avaamaan peliä jopa seinäsyötöillä. Puolustuslinja ja maalivahti ohjasivat mukavan isovelimäisesti ikäisekseen kookasta Ylistaron nuorta miestä. Kustaa Kangas pelasi Petolahdessa laitalinkkinä ja Hannes Salmi tällä kertaa keskikentällä. Kumpikin pelasi tuttua perusvarmaa peliään. Toisena kärkimiehenä ottelussa pelasi Oskari Mikkilä, joka aktiivisesti osallistui hyökkäyksiin, mutta jäi valitettavasti tällä kertaa maaleitta. TP:n mustan osalta kakkosdivari jatkuu maanantaina 25. elokuuta klo 17.15 Linnanpuiston kentällä, kun vastaan asettuu Ähtärin Kiekko-Haukat, joka on aloittanut syyskauden lähes samantasoisesti kuin TP. Ottelusta on lupa odottaa tiukkaa vääntöä, mutta toivon mukaan Petolahden pelireissu avasi Mustan kesätauon synnyttämät tukokset ja peli alkaa sujua jatkossa kevätkauden malliin, jolloin sarjasta tuli viisi voittoa ja yksi tasapeli maalierolla 40-10! Kevätkierroksella Musta kävi voittamassa vieraissa KieHan 2-9. Siitä voisi ottaa suuntaa nytkin.