Edustus jopa Ateenassa
Edustus jopa Ateenassa Illan huikeassa mestarien liigan finaalissa on paikalla Liverpoolin ja AC Milanin kannattajien seassa edustus myös Seinäjoelta.Ysikasien valmentajiin kuuluva Mika Asikainen nimittäin voitti arvonnassa matkan Ateenaan seuraamaan kahden vuoden takaisen finaalin uusintaa.”Joskus paistaa aurinko risukasaankin. Nyt paistoi. Koskaan aiemmin en ole ollut Ateenassa, vaikka Kreikassa olen kyllä käynyt. Tämän tason joukkueita en ole nähnyt kuin pikkupoikana Oulussa kun Liverpool kävi siellä”, naurahtaa aamulla 7.15 Lufthansan lennolla Saksan kautta Kreikkaan lentänyt Mika.Suomesta matkaan pääsi yhteensä yhdeksän onnellista. ”Kyllä minä taidan itse enemmän olla brittifutiksen kannattaja, joten Liverpoolin puolella olen siinä mielessä. Tiukat turvatoimet siellä on, sen verran katselin netistä. Pitää varmaan katsoa ympärilleen, että uskaltaako kannustaa”, naurahtaa EPSHP:n nuorisopsykiatrialla töissä oleva Mika.Toivelista tutilta oli mittava. Tavaraa pitää tuoda kuulemma vähän jokaiselle.”Paitoja haluttiin paljon. Sellaisia ottelukohtaisia paitoja siis. Matkalaukun kanssa matkaan ja torstaina illalla takaisin 22.30”, Mika virnuilee.Mikäs siinä on virnuillessa. Melkoinen matsi on luvassa.
Takaisin uutisiin