Etsku palaa tauon jälkeen
Etsku palaa tauon jälkeen Vaasan Palloseuraa vastaan pitkänä perjantaina polvensa loukannut Juha Etelä-Aho ei ole puoleentoista viikkoon käynyt edes katsomassa edustusjoukkueen treenejä. Se ei tarkoita, etteikö miestä polttelisi tosi toimiin, vaan juuri päinvastaista.”Se on yhtä tuskaa katsoa kun tekee itse mieli mukaan. Ei ole tullut edes käytyä kavereita moikkaamassa”, tuhahtaa uuden työpaikan fysioterapeuttina saanut ”Etsku”.”Siinä mielessä tilanne on ihan OK, että saan tästä pysyvän paikan jos nyt en kauheasti kolmen kuukauden koeajalla hölmöile”, naurahtaa maalitykki.TP-Seinäjoki olisi saanut jalkeille melkoisen kärkiparin, elleivät vammat olisi kellistäneet ensin Mikael Muurimäkeä ja sitten vielä ”Etskuakin”.”Onhan tämä kauhean turhauttavaa. Pitää vain toivoa, ettei menetetä pinnoja liikaa. Ainakin nyt on alkanut hyvin. Onneksi OPS kompuroi. Voisi kai sanoa, että PS Kemi otti suosikin paineita viikonloppuna. Kyllä me tulemme tauon jälkeen vahvasti”, lupaa ”Etsku”, sillä myös Muurimäki lienee pelikuntoinen kesäkuun lopulla.”Siinä on vielä vajaat 20 matsia jäljellä. Kausi on pitkä ja kyllä sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Nyt menee vielä reilut kaksi viikkoa ennen kuin pääsee pallon kanssa treenaamaan. Tällä viikolla yritän ottaa ensimmäisiä juoksuaskeleita. Tietenkin se on vielä hieman turvoksissa ja kankea, mutta pyöräily ja muu kuntoutus on mennyt kyllä ihan hyvin”, jatkaa Eteläaho.
Takaisin uutisiin