Mäntylä: Oma peli ei kulkenut
Mäntylä: Oma peli ei kulkenut TP-Seinäjoen Tero Mäntylää harmitti jonkin verran keskiviikkoiltana. U16-maajoukkue nimittäin kärsi 2-0 –tappion huomattavasti liukkaammin liikkuneelle Israelille Pohjois-Irlannin Ballymenassa.”En tiedä mikä siinä oli. Me emme saaneet varsinkaan ensimmäisellä puoliajalla omaa peliämme käyntiin millään tavalla. Kai siinä oli hieman väsymystä mukana. Itsestäni ei tuntunut siltä, mutta pakkohan sitä on olla kun on pelattu kolme peliä peräkkäisinä päivinä”, mietiskeli Tero illan matsia.”Kyllä Israel liikkui puolet enemmän kuin me. Meidän oma syöttöpelimme oli melko olematonta. Kokeilimme tänään myös 4-1-4-1 –systeemiä ja ehkä sekin hieman sitten oli outoa. Itse pelasin nyt toisen pelin peräkkäin topparina. Kaikkein eniten pidän itse oikean pakin paikasta. Oikeastaan on ihan se ja sama, missä sitä pelaa kunhan on kentällä, eikä istu penkillä”, naurahti nuori mies.Suomen sijoitusottelu varmistuu vasta myöhään toisen pelin tuloksen myötä. Suomi tulee lohkossaan joko toiseksi tai kolmanneksi.
Takaisin uutisiin