Akatemia kova kotona
Akatemia kova kotona TP-Akatemia – KPV Akatemia 1-0 (1-0)TP:n maali: Tommi HaanpääTP-Seinäjoen Akatemia otti SM-sarjassa kolmannen kotivoittonsa yhtä monessa ottelussa. KPV Akatemia oli altavastaajana läpi pelin, mutta vain Tommi Haanpää sai pallon vihreäpaitojen maaliin avausjakson lopussa.Ottelu pysyi hyvin kotijoukkueen kontrollissa, eikä KPV päässyt juuri hätistelemään Matti Tervasmäen vartioimaa maalia. TP:llä sen sijaan oli saumoja lisäosumiinkin, mutta saldo jäi lopulta yhteen."Uskon, että jos olisimme saaneet paikoista toisen maalin perään, peli olisi voinut päättyä vaikka 5-0. Nyt piti jännittää loppuun asti. Pelissä oli hyviä elementtejä, mutta myös parantamisen varaa jäi", kohtuullisen tyytyväinen TP-luotsi Asko Ristimäki kommentoi perjantain esitystä Areenassa.Jo heti ottelun alussa kentän hallitsevin pelaaja, Anssi Syrjämäki pelasi Haanpään läpiajoon, mutta vastustajan maalivahti torjui vedon kulmapotkuksi. Syrjämäki oli vasemmalla laidalla alituinen uhka KPV-puolustukselle, jolla oli vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Syrjämäen jalasta lähti myös ratkaisusyöttö voitto-osumaan, jonka Haanpää sai iskeä maalin edestä lähes tyhjiin hienon hyökkäyskuvion jälkeen.Toisella puolikkaalla Syrjämäki syötti Ville Pakkalan läpi, mutta hyvän ottelun pelannut KPV-veskari veti jälleen pidemmän korren. Jukka Ahola oli oranssipaitojen pitävän puolustuksen johtohahmo osallistuen hyvin myös hyökkäysten tukemiseen.TP:llä on alkulohkossa jäljellä kolme ottelua, joista kaksi kotona. Kahdella voitolla irtoaa varmasti jatkopaikka, mutta jopa yksikin saattaa riittää.TP-Akatemia: Matti Tervasmäki, Jaakko Lampi, Jukka Ahola, Rami Sariola, Juho Pajula, Anssi Syrjämäki, Samir Bouroussi, Teemu Rajala, Sami El-Bash, Timo Rauhala, Tommi Haanpää (vaihdosta: Ville Pakkala, Saku Koskinen, Karri Hiirikoski, Teemu Ala-Lahti)
Takaisin uutisiin