Puuha-Pete jatkaa
Puuha-Pete jatkaa TP-Seinäjoki teki viikon sisään jo toisen jatkosopimuksen kokeneempaan kaartiin kuuluvan 25-vuotiaan Petri Niemen kanssa. Vaikka juuri päättynyt kausi oli ”Petelle” hankala loukkaantumisten takia, on hän edelleen olennainen osa oranssinuttujen alakertaa.”Pete” pelasi menneellä kaudella vain 12 ottelua, mutta ehti tekemään niissä kaksi maalia. Maalit syntyivät peräkkäisissä otteluissa Kraftia ja PS Kemiä vastaan. Noiden kahden maalin lisäksi ”Pete” teki tärkeän maalin Suomen Cupin vierasottelussa Esbo BK:n verkkoon TP-Seinäjoen haettua jatkopaikan vieraskentältä lukemin 3-2.Yhteensä ”Pete” on pelannut TP-Seinäjoen edustusjoukkueessa 77 ottelua. Maaleja ei tämän kauden kahden osuman lisäksi ole sarjapeleissä syntynyt.Vaikka ”Pete” on syntynyt Alavudella ja siirtynyt sieltä jo pikkujunnuna Sisun kautta TP-Seinäjoen riveihin voi häntä hyvällä syyllä pitää seuran omana kasvattina. Mies on käynyt myös lainalla naapuriseura Sepsi-78:ssa.Debyyttinsä ”Pete” teki edustusjoukkueen sarjapeleissä kaudella 2001. Hän tuli kehiin 31.05. pelatussa ottelussa porilaista Musan Salamaa vastaan ottelun 82. minuutilla TP-Seinäjoen kuritettua heittopussia numeroin 6-0. Myös toisen pelinsä tuolla kaudella ”Pete” pelasi vaihdosta kentälle tulleena päästyään baanalle TPV:a vastaan.Niemen kanssa solmitun sopimuksen myötä TP-Seinäjoella on kasassa 13 pelaajasopimusta ensi kaudella. Uusia sopimuksia tiedotetaan lisää lähipäivinä.
Takaisin uutisiin