Kausi päättyi tappioon
Kausi päättyi tappioonTP-Seinäjoki – OLS 1-2 (1-0)39 min 1-0 Mikael Muurimäki49 min 1-1 Heikki Marjeta79 min 1-2 Petteri PalosaariTP-Seinäjoki kärsi kauden viimeisessä ottelussaan kotitappion pitkään voitoitta vaeltaneelle OLS:lle numeroin 2-1 (0-1). Pirteästi pelannut vierailija ansaitsi voittonsa ja ohitti samalla TP-Seinäjoen sarjataulukossa sijoittuen Lohko C:ssä neljänneksi. Näin oranssi-mustat värit löytyivät kauden päätteeksi viidenneltä sijalta.Ottelun avausmaalin viimeisteli Mikael Muurimäki Ville Pajulan hienosti syötöstä. ”Mikki” kieputti rankkualueella OLS-pakki Sampo Saukkosen solmuun ja sijoitti pallon nätisti ohi Mikko Sarkkisen.Iloa kesti kotijoukkueen leirissä vain muutaman minuutin tauon jälkeen. OLS tuli puoliajalta terävämmin Jouppilanvuoren keinonurmelle ja rokotti jo neljän minuutin jälkeen Heikki Marjetan viimeisteltyä Petteri Palosaaren esityöstä.Lopullinen niitti ottelulle nähtiin 79. minuutilla, jolloin Palosaari laukoi pallon ohi Matti Tervasmäen.Ensimmäinen puoliaika oli kotijoukkueelta selvästi parempaa peliä kuin toinen. Vaikuttaa melko oudolta, ettei OLS ollut voittanut elokuun 12. päivän jälkeen ainuttakaan peliä kylvetettyään tuolloin Sepsi-78:n 3-0. Tietenkin sen ainoan loppukauden voiton piti sitten sattua juuri TP-Seinäjokea vastaan.”Annettiin parhaat miehet siinä vaiheessa AC Oululle. Siitä se paljolti johtuu. Sitten tuli vielä pari loukkaantumista”, tiivisti OLS:n koutsi, Timo Salmi, tilanteen.Oikeastaan pelin positiivisin juttu oli se, että B-junioreissa SM-hopeaa napannut Sami El-Bash pääsi tekemään ottelussa debyyttinsä. Hänestä tuli peräti 15. juniori-ikäinen pelaaja, joka tällä kaudella esiintyi oranssinuttujen edustusjoukkueessa virallisissa otteluissa.Oma episodinsa oli reilun 90. minuutin pelin jälkeen nähty tapahtumaketju, jossa OLS:n Toni Koskinen tempaisi varsin monen paikalla olleen mielestä aika radikaalisti nyrkillä takaraivoon Jere Jääskeläistä. Siitä suivaantuneena Mikko Ylihärsilä tuuppasi Koskelaa kaksin käsin pois tilanteesta. Tyylittömyydelleen uskollisena erotuomarin vaatteisiin naamioitunut Johan Holmqvist ratkaisi tilanteen nakkaamalla punaisen kortin sekä Ylihärsilälle, että Koskiselle. On melko erikoista, ellei Koskela saa tempustaan muita jälkiseuraamuksia kuin kahden ottelun pannan ensi kauden alkuun. Se, oliko oikein antaa molemmille suora punainen, on makuasia. Koskinen oli se, joka teki suuremman rötöksen. Jos hän saa yhtä pitkän pelikiellon kuin Ylihärsilä on Holmqvistin oikeustaju todella kyseenalainen.Ai niin ja toki taas nähtiin tukku käsivirheitä, joista pilli ei soinut. Tällä kertaa useimmat niistä sattuivat kotijoukkueelle ja kummastuttivat edelleen yleisöä.Ottelun tähdet olivat B-junnujen valmentaja Esa Haanpään valintoja. Yhden sai Pekka Väänänen, kaksi Johannes Saranpää ja kolme OLS:n Heikki Marjeta. Tuskinpa kukaan isommin moittii valintoja.TP-Seinäjoki: Tervasmäki, Mikko Väänänen, Lehtinen, Kivimäki (v), Saranpää, Pajula, Pekka Väänänen, Jääskeläinen, Männikkö (51. Erti (84. El-Bash)), Ylihärsilä (ua 90.), Muurimäki (v)