Jatkopaikka heikollakin pelillä
Jatkopaikka heikollakin Virkiä – TP-Seinäjoki 3-6 ja, 3-3 (2-1)012 min 1-0 Jussi Laapio030 min 1-1 Johannes Saranpää043 min 2-1 Laapio rp.062 min 2-2 Mikko Ylihärsilä086 min 3-2 Topias Tervasmäki090 min 3-3 Tiitus Lehtinen102 min 3-4 Mikko Väänänen105 min 3-5 Mikael Muurimäki117 min 3-6 Henri SaloTP-Seinäjoki haki jatkopaikan Suomen Cupin 5. kierroksen ottelusta Lapualta varsin vaatimattoman esityksen jälkeen. Kakkosessa sarjajumbona maaleitta ja pisteittä majaileva Lapuan Virkiä pisti oranssinutut ahtaalle ja pruukilaiset saivatkin taistella koko rahan edestä ennen kuin jatkopaikka irtosi jatkoajalla numeroin 6-3 (1-2, 3-3).Peli ei suuria hienouksia tarjonnut vähälukuiselle kotiyleisölle epätasaisella Kiviristin kentällä. TP-Seinäjoki hallitsi ottelun alkua saaden pari kulmuria ja pari tilannetta, mutta Virkiä iski ensin Jussi Laapion pingottua läpi käsiään nostelleen vierasjoukkueen alakerran. Laapio vei isännät johtoon 12. minuutilla.TP jatkoi pelin hallintaa, mutta maalintekoa jouduttiin odottamaan aina puolen tunnin kohdalle, jolloin Mikko Ylihärsilä pelasi pallon Johannes Saranpäälle. ”Jossu” ajoi oikealta rangaistusalueelle ja laukoi tarkasti takatolppaa hipoen pallon sivuverkkoon.Juuri ennen tauko pääsi Virkiä rokottamaan taas vastaiskulla. Janne Ahola tuli vastaan ja kaatoi läpiajossa olleen hyökkääjän varoituksen ja rankkarin arvoisesti. Laapio ei nytkään erehtynyt, vaan vei isännät taukojohtoon pilkulta.Toisella puoliajalla TP domioi edelleen peliä. Silti paikkoja tuli ottelussa Virkiällekin, joskin ne syntyivät pääosin TP:n käsittämättömistä virheistä. Tasaoihin päästiin reilun tunnin pelin jälkeen Mikko Ylihärsilän puskettua vahvasti alueelle ja tulitettua tasoituksen.Kärkipari Mikael Muurimäki-Mikko Ylihärsilä olisi voinut ratkoa ottelun hyvissä ajoin, mutta niin ei nyt käynyt. ”Mikillä” oli pari läpiajoa, joista ei tulosta tullut ja Mikolla loistava paikka puskea maali.Silti jouduttiin odottelemaan ottelun viimehetkiä, jolloin saatiin säpinää. Pekka Väänäsen huolimaton syöttö taaksepäin aiheutti kiusallisen tilanteen, jossa Janne Ahola ei voinut ottaa pallo käsiinsä. Se pomppasi korkealle ja Aholan oltua ulkona nosti Virkiä selvästi paras pelaaja, Topias Tervasmäki isännät 3-2 johtoon pelikellon näytettyä 86. minuuttia.Näytti jo siltä, että Virkiä menee jatkoon kohtaamaan espoolaisen Kolmosen joukkueen EBK:n, mutta pelikellon oltua jo 90. minuutin kohdalla sai TP vapaapotkun vasemmalta. Sen lähetti Anssi Syrjämäki kierteisenä luukulle, missä Tiitus Lehtinen nousi päineen korkeimmalle puskien tasoituksen, joka oikeutti jatkoajalle.Jatkoajalla kentällä oli vain yksi joukkue. TP pystyi luomaan lähes kymmenen paikkaa, joista se myös hyödynsi kolme. Maaleista ensimmäisen iski hienosti oikealta rangaistusalueelle ajanut Mikko Väänänen tulittaen takanurkkaan 4-3 –johtomaalin jatkoajan 12. minuutilla. Virkiä ei ehtinyt edellisestä toipua kun nähtiin ottelun kaunein sommitelma. Loukkaantuneen Mikko Ylihärsilän korvannut Henri Salo löysi kauniisti vaihdosta kehiin tulleen ja ensimmäisen ottelunsa lähes 1½ vuoteen pelanneen Tero Mäkipelkolan, jonka pistosyötöstä Mikael Muurimäki pääsi nokitusten hyvän pelin pelanneen Lauri Pelanterin kanssa. Tällä kertaa ”Mikki” ei enää erehtynyt vaan iski 5-3 TP:lle 105. minuutilla.Jatkoajan toisella puoliskolla peliä pelailtiin loppupuolelle saakka, kunnes Henri Salo pääsi vihdoinkin tykittämään ensimmäisen maalinsa TP:n edustusjoukkueessa. Maali oli hieno ja oiva palkinto ”Hemulle” hyvästä puhteesta. Mies ajoi alueelle ja veti voimalla pallon läheltä ylös sinetöiden loppunumerot 117. minuutilla.Kokonaisuutena ottelu oli kaikkea muuta kuin laadukas. TP-Seinäjoen olisi pitänyt kyetä ratkaisemaan matsi jo ensimmäisellä puoliajalla paikoistaan, mutta ajatukset tuntuivat vaeltelevan ties missä.”Se oli huono peli meiltä. Me aivan tarjosimme jatkopaikkaa Virkiälle, mutta he eivät vain kyenneet sitä ottamaan. Se oli suorastaan tyrkyllä heille. En ole alkuunkaan tyytyväinen” puhisi TP-Seinäjoen päävalmentaja Thomas Dunne ottelun jälkeen.Vaikka otteluun saatiinkin jalkeille jo kaksi pitkään sivussa ollutta pelaajaa, jobinpostia tuntuu tulevan jatkuvasti. Nyt joutui sivuun Lasse Männikkö loukattuaan selkänsä. Brasilialainen Cassiano puolestaan huilasi pelikiellossa. Sen sijaan Petri Niemi palasi puolustuksen keskustaan ja pystyi pelaamaan tunnin. Tero Mäkipelkola korvasi laidalla 16-vuotiaan Juha Syrjälän 76. minuutilla ja sai näin 44 minuuttia alle.Viime vuosina aivan mainiosti cupissa pelannut TP-Seinäjoki matkustaa ensi viikonloppuna Espooseen kohdatakseen Suomen Cupin 6. kierroksella Kolmosessa pelaavan Esbo BK:n, joka pudotti HIFK Soccer/2:n jatkosta 3-2.TP-Seinäjoki: Ahola (v), Syrjämäki, Lehtinen, Niemi (62. Kivimäki), Erti, Syrjälä (76. Mäkipelkola), Pekka Väänänen, Mikko Väänänen, Saranpää, Ylihärsilä (90. Salo), Muurimäki
Takaisin uutisiin