Helpottava kotivoitto Kiistosta
Helpottava kotivoitto KiistostaTP-Seinäjoki – FC Kiisto 3-2 (2-1)30 min 1-0 Mikko Ylihärsilä32 min 1-1 Jussi Roiko41 min 2-1 Ylihärsilä50 min 3-1 Henri Erti77 min 3-2 Jonas Britschgi rp.Kolmas kerta toden sanoi, ja TP-Seinäjoki avasi viimein Kakkosen lohko C:n pistetilin myös kotikentällä. Helpolla voitto Kiistosta ei tullut, sillä vierasjoukkue painosti vahvasti toisella jaksolla ja laittoi oranssipaidat ahtaalle.Mikko Ylihärsilä osoitti jälleen olevansa kovan luokan ratkaisija tällä tasolla kahdella avauspuolikkaan maalillaan. Hyökkääjällä on kasassa jo viisi osumaa yhtä monessa ottelussa. Hattutemppukaan ei ollut sunnuntaina kaukana, sillä toisen puoliajan alussa Ylihärsilä karvasi pallon Kiiston puolustukselta, harhautti jo maalivahti Mikko Bäckin, mutta laukaus lähti avopaikasta taivaalle.Ottelun alku sujui melko ympäripyöreissä merkeissä ajankohtaan nähden kohtuukuntoisella Keskuskentällä. Puolen tunnin kohdalla alkoi tapahtua, kun Ville Pajula vei laidallaan Kiiston Jani Kujanpäätä ja keskitti maalille, jossa Ylihärsilä haltuunoton jälkeen laukoi pallon Bäckin käsien kautta takanurkkaan.Kotijoukkueen iloa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä jo parin minuutin päästä VPS-laina Jussi Roiko pääsi ampumaan maalinedustalta numerot tasoihin Kujanpään sivurajaheiton jälkimainingeissa. Maalin jälkeen Kiistolla oli hyvä ote ja TP:llä puolestaan vaikeuksia, kunnes hyökkäyspään erikoistilanne muutti jälleen kaiken. Jarkko Mäki-Maunus lähetti kulmasta vapaapotkun, jonka Ylihärsilä sai puskea takatolpalta täysin vapaana Kiiston verkkoon. Vapari oli selvästi harjoiteltu kuvio, jossa vastustajan puolustus pelattiin onnistuneesti ulos tilanteesta.Ratkaisun makua oli toisen jakson alussa, kun debyyttiään oranssipaidassa pelannut Antti Ropponen laittoi sivurajan tuntumasta hyvän pallon luukulle, jonne pirteästi laitalinkkinä esiintynyt Henri Erti rynnisti ja ohjasi pelivälineen Bäckin selän taakse ohi hölmistyneen Kiisto-puolustuksen.Maalin jälkeen Kiisto sai tai otti pelin melko lailla täysin haltuunsa ja TP oli puolustuskannalla. Muutamia tiukkoja tilanteita nähtiinkin Janne Aholan vartioiman maalin edustalla, vielä kun toisella jaksolla alkanut sade ehti tehdä kentästä liukkaan ja aiheutti ongelmia purkupalloissa. Lopulta Kiisto sitten sai ehkäpä ansaitunkin kavennuksen, kun Aholan ja Vesa Kivimäen kommunikointi ei pelannut alakerrassa ja Kivimäki kaatui käsineen pallon päälle. Jonas Britschgi upotti tuomitun rangaistuspotkun vuorenvarmasti maaliin. Tasoitus ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut kovin lähellä eikä Kiisto enää lopussa saanut kunnon painetta kotijoukkueen päätyyn.Ylihärsilä oli luonnollisesti kentän hahmo, mutta myös Henri Ertin esitys oikealla laidalla oli energinen. Tiitus Lehtinen katkoi päineen varmasti Kiiston hyökkäyksiä, kun TP oli toisella jaksolla ottavana osapuolena. Antti Ropposen ensiesiintyminen vasempana pakkina oranssipaidassa sujui vaihtelevasti, mutta kokonaisuus oli positiivinen. Pelituntuman puute näkyi muutamassa tilanteessa, mutta miehestä on varmasti jatkossa suuri hyöty joukkueelle. Mikael Muurimäelle ei kärjessä siunaantunut tekopaikkoja, mutta ”Mikin” työmoraalia ei voi kuin ihailla ottelusta toiseen, vaikka osumia sarjassa on vasta yksi. Positiivista oli myös Jarkko Mäki-Maunuksen täydet peliminuutit keskikentällä.TP-Seinäjoki: Janne Ahola, Antti Ropponen, Tiitus Lehtinen, Vesa Kivimäki, Lasse Männikkö, Ville Pajula, Pekka Väänänen, Jarkko Mäki-Maunus, Henri Erti, Mikko Ylihärsilä (86. Cassiano), Mikael Muurimäki