Revanssi Palosaarella
VIFK – SJK-j 2-3 (1-1)17 min 0-1 Jussi Vähäpesola19 min 1-1 Tony Mård42 min 1-2 Matti Lähde52 min 2-2 Jesse Kankaanpää79 min 2-3 Joni RintataloJyri Hietaharjun luotsaama SJK-junioreiden B-ikäluokka jatkoi syyskierroksen erinomaisia otteluitaan kaatamalla Palosaarella pelatussa vieraskamppailussa VIFK:n Joni Rintatalon viime hetkillä iskemällä osumalla. Kolme ottelua ovat tuottaneet täydet yhdeksän pistettä joukkueelle.Ottelun ensimmäisen maalin viimeisteli Jussi Vähäpesola reilun vartin jälkeen. Maali oli Jussille syyskierroksella kolmas osuma, eli nuori mies on onnistunut viimeistelemään jokaisessa kolmessa pelissä.VIFK tasoitti ottelun kuitenkin vain pari minuuttia SJK-junioreiden johtomaalin jälkeen Tony Mårdin osumalla. Toisen puoliajan alussa Matti Lähde vei vieraat uudelleen johtoon, mutta vastaavasti Jesse Kankaanpää tasoitti kamppailun kymmenen minuuttia myöhemmin.Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä minuutti, Joni Rintatalo iski ratkaisevan maalin, jonka turvin kevätkierroksen harmittava kotitappio saatiin kuitattua.