Leirinnän kesäsesonki parhaimmillaan

Leirinnän kesäsesonki parhaimmillaan

SJK-junioreiden pyörittämällä Seinäjoen leirintäalueella on kesän sesonki kiivaimmillaan heinäkuussa. Tapahtumia riittää Seinäjoen suvessa runsaasti tänä vuonna.

Viime viikolla leirintäalueen täyttivät Farmari-vieraat, sekä koirakilpailujen väki ja tällä viikolla leirintäaluetta käyttävät Tangomarkkinoille saapuvat matkailijat.

Näiden lisäksi myös Vauhtiajot ja muut Seinäjoella järjestettävät tapahtumat tuottavat majoittujia leirintäalueelle tavallisten lomailijoiden lisäksi.

Vaikka kesäkuun Provinssirock jäikin runsaasti tavoitemääristä on leirintäalueella riittänyt vierailijoita. Ilahduttavaa on ollut huomata, että esimerkiksi minigolfin pelaajia on tänä kesänä ollut runsaasti ja sitä kautta kahvion myynti on kasvanut. Paikkakuntalaiset ovat myös löytäneet leirintäalueen aktiviteetit, minigolfin lisäksi, beachvolley-kenttä ja lasten leikkialue sekä grillikatos ovat olleet haluttuja paikkoja viettää vapaa-aikaa.

Leirintäalueen kesätyöntekijät sekä seuran vastuuhenkilöt ovat saaneet leirintäalueen kauniiseen kuntoon ja matkailijat sekä paikkakuntalaiset voivat nauttia palveluista viihtyisästä ympäristöstä.

Seinäjoen leirintäalueen kahvio ja terassi sekä minigolfrata ovat avoinna joka päivä klo 7.30 – 22.30 elokuun loppuun asti.

Kannattaa poiketa nauttimaan kesästä leirintäalueelle!