Voitto odotuttaa itseään
Voitto odotuttaa itseään16.05. TP – KPV-j 2-3 (0-1)22 min 0-1 Kari Sissala81 min 0-2 Sami Kähkölä86 min 1-2 Marcelo87 min 1-3 Jari Lahtinen89 min 2-3 Jarkko Mäki-MaunusTP-Seinäjoen kauden toinenkin kotiottelu päättyi tappioon, kun keskuskentällä vieraillut KPV-j vei pisteet mukanaan Kokkolaan maalein 2-3 (0-1). TP oli kokonaisuutena pelitapahtumia enemmän hallinnut osapuoli, mutta KPV iski vaarallisesti saadessaan tilaisuuden.Kotijoukkue aloitti ottelun jälleen vahvasti ja painoi peliä jatkuvasti kohti Mika Luokkalan vartioimaa KPV-maalia. Sami Sinkkosen TP:n maalinsuulla ei sen sijaan tarvinnut puuttua ensimmäisen 20 minuutin aikana kertaakaan pelin kulkuun. Hyökkäyspäässä pruukilaisjoukkue sai muutaman kohtuullisen tekopaikan. Jani Honkavaara laukoi rangaistusalueen takaa, mutta hiukan yli maalin. Pian perään Veli-Pekka Nurmi pelasi Mikael Muurimäen puolittain läpi laidasta, mutta kokkolaislaispuolustus ja Luokkala hoitivat tilanteen.Kesken TP:n painostuksen KPV pääsi iskemään vastaan. Lasse Männikkö oli noussut ylös tukemaan kotijoukkueen hyökkäystä, eikä mies pystynyt estämään laidasta karkuun kiitäneen Marko Sorviston keskitystä maalille. Luukulla odotti Kari Sissala, joka puski vartioimattomana pallon tarkasti verkkoon ohi voimattoman Sinkkosen. Näin vieraiden ensimmäinen kunnon hyökkäys toi heti tulosta.KPV:n johtomaalin jälkeen ottelu tasaantui, mutta vielä ennen puoliaikaa kotijoukkueella oli tilaisuus tasoitukseen. Jussi Markkanen irtosi laidasta ja lähetti matalan keskityksen maalille, jossa Muurimäki ei kuitenkaan saanut työnnettyä pelivälinettä sisään.Kotijoukkueella oli toisen jakson alussa jälleen mahdollisuuksia rikkoa kuparinen. V-P Nurmi keskitti hienosti maalille, jossa Mikael Muurimäki puski ylänurkasta ohi. Valitettavasti pian tämän jälkeen hyvin pruukilaisten peliä keskellä rakentanut Nurmi joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi ja tilalle juoksi Jarkko Mäki-Maunus. Vielä tämän jälkeen Arto Jalasvaara laukoi ilmasta ohi Jani Honkavaaran keskityksestä ja Männikön syöttö puolestaan ei löytänyt oranssipaitoja KPV-maalilta. Vaihdosta tulleen Marcelon kuti viuhui jälleen kerran ohi ja jatkossa vieraiden puolustus pääsi blokkaamaan Pinducan puskun.Ottelun loppuhetkillä maaliverkot heilahtivat vuorotellen peräti neljä kertaa. Ensin Obiora Aniche pyörähti nätisti keskellä ja vapautti Sami Kähkölän läpi. Kähkölä sijoitti vuorenvarmasti takanurkkaan 0-2. TP kuitenkin vastasi lähes välittömästi. Muurimäki jatkoi Mika Kallion keskityksen maaliaukolle, jossa Marcelo tyrkkäsi pallon verkkoon.
Iloa kesti vain joitakin kymmeniä sekunteja, sillä heti aloituksesta KPV:n Jari Lahtinen lobbasi todella näyttävästi puolestakentästä yli kaukana maalistaan seisoneen Sinkkosen. Kotijoukkue kavensi vielä kerran, kun Mäki-Maunus tykitti 2-3 Marcelon syötöstä. Aivan loppuhetkillä Honkavaara oli tasoittaa ottelun, mutta kierteinen sijoitus pyöri takatolppaa nuollen ohi."Helisemässä oltiin…"TP-Seinäjoen kyntäminen kotiotteluissa jatkuu edelleen. Nyt tuli tukkaan KPV-j:ltä kotona numeroin 3-2 (1-0), eikä vitsejä ole liikaa tyrkyllä.KPV-j:n tuore ja erittäin asiallinen valmentaja Tommi Gröhn odotti vaarallista vastusta ja sen TP toki tarjosi, muttei muuta."Kyllä me tiesimme, että TP tulee lujaa, mutta ihan näin lujaa emme uskoneet heidän tulevan. Me olimme helisemässä ensimmäiset 20 minuuttia ihan täysin. Sitten oli hiukan onneakin matkassa", tilitti KPV:n asiallinen luotsi, Tommi Gröhn ottelun jälkeen."Kun tiedettiin, että TP tulee lujaa, niin päätettiin lähteä vierasotteluun vain vetämään pitkiä palloja ja pyrkiä sitten pääsemään niihin", lisäsi Gröhn."Se oli oikeastaan tuo Lahtisen loistava yksilösuoritus, joka sitten ratkaisi", Gröhn totesi jakaen sympatiaa TP:n luotsille Hannu Rajaniemelle, jonka vitsit ovat eittämättä vähissä."Ei paljon lohduttelu lämmitä. Jotenkin jännästi meiltä puuttu terävyys tärkeissä paikoissa. Viimeinen syöttö ja maalinteko ovat ongelmia. Loppuun saakka pelaaminen on ihmeen vaikeaa", vaitonainen TP-koutsi jutteli.TP-Seinäjoen ryhmä oli ensimmäisellä puoliajalla kuin lauma säikkyjä kaneja ja valmentajakin huomasi sen."En tiedä mistä se johtui, mutta ei meillä ollut ollenkaan niin paljon aggressiivisuutta kuin Pietarsaaressa, vaikka sitä teroitettiin", aprikoi "Köppä"."KPV:n eka maali oli oikein tyyppiesimerkki. Meillä oli hyvä hyökkäys, jossa Männikön Lasse nousi, keskitti hyvin ja sitten hyökkääjä laukoi kuin sukalla. Vastahyökkäys ja siitä maali, semmoista tämä nyt on.”"En tosiaan tiedä, miten tästä mennään eteenpäin. Se ei ainakaan auta meitä, että Pasi Oksanen ja Betinho ovat kumpikin ainakin kuukauden sivussa ja lisäksi Veli-Pekka Nurmi ja Juho Kirjonen loukkaantuivat tänään", kauhisteli Rajaniemi aivan aiheellisesti tilannetta.