B avasi voitolla
B avasi voitollaSJK – GBK 3-1 (1-0)06 min 1-0 Tuomas Lähdesmäki52 min 1-1 Atte Henttu69 min 2-1 Janne Tuohisaari76 min 3-1 Janne Tuohisaari
SJK:n B-junioreiden SM-karsintasarjan avaus tuotti tärkeät ja ansaitut kolme pistettä lauantai-iltana Wallsport Areenassa. Tasollisesti peli GBK:ta vastaan ei juuri päätä huimannut, mutta nyt tärkeintä oli tyylipisteiden sijaan sarjapisteiden pitäminen kotosalla.
Kentällä oli kaksi täysin eri tasoista joukkuetta, sillä musta hallitsi ensimmäistä puoliaikaa täysin mielivaltaisesti GBK:n jäätyä statistin osaan. Pelin olisi pitänyt olla taukoon mennessä täysin taputeltu ja paketissa, mutta kaikkea muuta.
Vaikka SJK saikin otteluun lentävän lähdö Tuomas Lähdesmäen huippuhienolla laukauksella jo kuudennella minuutilla, sen jälkeen kentällä nähtiin melkoien joukko tuhlaajapoikia mustiin pukeutuneena.
Elias Ahteella oli paikkoja tulittaa tiliinsä hattutemppu ja enemmänkin, mutta nyt pallo päätynyt verkkoon hyvistäkään paikoista. Saumansa oli uudelleen Tuomas Lähdesmäellä, Antti Palomäellä, Aleksi Leppäsellä ja hyvin kulmatilanteessa puskuun päässeellä Joona Niemelälläkin. Yhteensä SJK:lla oli kolmen maalin lisäksi noin 7-8 aivan erinomaista paikkaa naulata pallo verkkoon.
Vastaavasti ensimmäisellä puoliajalla vierailija ei kyennyt juurikaan ahdistelemaan hyvän matsin pelanneen Juho Kuivilan vartioimaa maalia.
Toisella jaksolla ääni muuttui kellossa ja GBK tuli peliin todella vahvasti mukaan. Kotijoukkue sen sijaan ikään kuin hyytyi ja jäi seuraamaan läheltä, mitä tuleman pitää.
Nähdyn perusteella ei ollut minkäänlainen yllätys, että vieraat tasoittivat pelin Atte Hentun osumalla 52. minuutilla.
Sekavammaksi muuttuneen toisen puoliajan pelasti Janne Tuohisaari, joka iski kotijoukkueen johtoon Niko Hietaharjun erinomaisen taistelun jälkeen. Hietaharju karvasi pallon itselleen, ajoi päätyyn ja syötti Tuohisaarelle loistopaikan, josta viimeistely myös onnistui.
Lopullisen naulan arkunkanteen iski sama nuorukainen. Koko GBK:n alakerta hölmöili kollektiivisesti kuudentoista rajalla ja Tuohisaari pääsi nappaamaan tikkunekun lapsosten hyppysistä tulittaen tuloksellisesti hyvin. Numerot muuttuivat kotijoukkueen eduksi tilanteeseen 3-1.
Vielä ratkaisevan maalin jälkeen GBK painoi pallon pariin kertaan tiiviisti kotijoukkueen päätyyn saaden parikin tuloksetonta kulmapotkua.
Vaikka kotijoukkue saikin huojentavat pisteet ja peli oli parempaa kuin viikko sitten, parantamisen varaa jäi varsin monilla osa-alueilla.
Korkeisiin palloihin ei juuri edes vaivauduttu hyppäämään niitä tavoitellen ja melko usein kakkospallotkin jätettiin vastustajalle ilman taistelua. Toisella puoliajalla peli meni, vastustajan tullessa vahvemmin, varsin hermostuneeksi ja ajoittain roiskimiseksi.
Tasonnostosta huolimatta moni kotijoukkueen pelaaja pystyy jatkossa selvästi nähtyä parempaan suoritukseen. Hyvää oli toki se, että voitto tuli varsin nihkeälläkin suorituksella.
SJK: Juho Kuivila, Teemu Kukila, Joona Ala-Hukkala, Joona Niemelä, Joonas Sundman (60. Matias Kangas), Antti Palomäki (41. Niko Hietaharju), Tuomas Lähdesmäki (v), Janne Tuohisaari, Arttu Aromaa, Aleksi Leppänen, Aleksi Ahde