Tero ei juuriaan unohda

Tero ei juuriaan unohda
Puolitoista vuotta sitten TP-Seinäjoesta Portsmouthin akatemiaan siirtynyt Tero Mäntylä ei juuriaan unohda. Seinäjoella viettämänsä kesäloman aikana nuorukainen on vieraillut useiden seuran juniorijoukkueiden treeneissä ja peleissä tehden niin myös torstai-iltana.
Samaan aikaan kun TP-Seinäjoen nollanollat ottivat mittaa Lapuan Virkiästä, antoi seuran toiminnanjohtaja Hannu Huilla Terolle seuran uuden verryttelyasun ja repun täynnä seuratuotteita mukaan Englantiin, jonne nuorukainen palaa tiistaina.
"Terosta saadulla siirtosummalla meillä oli mahdollisuus hankkia kaikille seuran edustajille uusi verryttelyasu. Ilman sitä siirtokorvausta se tuskin olisi ollut mahdollista. Siinä mielessä on vain kohtuullista, että myös Teroa muistetaan samanlaisella asulla", huomautti Huilla.
Nuoren miehen kausi jatkuu jo ensi viikolla, jolloin Valioliigassa pelaavan Portsmouthin edustusjoukkue aloittaa treenikautensa. Siinä joukossa on myös Tero mukana.
"Paljon on miehiä lähtenyt ja vähän on tullut. Seuran kannalta tilanne ei vaikuta kovin hyvältä, mutta itseäni ajatellen mahdollisuudet päästä ihan oikeasti mukaan edustusjoukkueeseen kasvavat tällaisessa tilanteessa", pohti Tero tilannetta.
"Aika on mennyt nopeasti Englannissa ja tuntuukin, että se oli ihan äsken kun sinne vasta menin. Viime kausi oli aika erikoinen kun ensin ei tullut ollenkaan peliaikaa ja lopulta pelasin jo reserveissä ja pääsin mukaan edustuksen harjoituksiin", naurahti nuori mies, jolla oli mukana edustusjoukkueen treeniohjeet kesäloman ajaksi.
Nuorukainen on pelaamisen ohessa ehtinyt hoitaa Englannista käsin kouluaan ja ajaa ajokortinkin. Sen sijaan autoa ei ainakaan toistaiseksi ole tullut Englantiin hankittua.
"Auton saisi kyllä ihan edullisesti, mutta sen vakuutusmaksut ovat kovat koska olen asunut siellä vain vuoden ja minulla on uusi kortti. Lisäksi kaupungissa liikkumiseen sitä ei oikein edes tarvitse", mietti Tero tilannetta.
Kesäloma Suomessa on jälleen vierähtänyt kuin siivillä. Festareiden ja kalastamisen lisäksi on toki liikuntaakin tullut harrastettua.
"Olen harjoitellut SJK:n mukana ja se on ollut kyllä hyvä homma. Managerikin sanoi, että jos pääsen täällä treenaamaan joukkueen kanssa, niin se on ihan hyvä. Tietenkin myös beachvolleytä on tullut käytyä lätkimässä", lisäsi Tero, joka palaa englantilaiseen perheeseensä tiistaina.
Perinteisesti akatemiapelaajat asuvat seuran etsimissä perheissä, missä vanhemmat huolehtivat nuorista miehistä.
"Se on kyllä aivan loistavaa. Siellä huolehditaan tosi hyvin. Pitää nyt katsoa, miten sitten jatkossa. Jos teen uuden sopimuksen Portsmouthiin, saatan ryhtyä etsimään omaa asuntoa. Sopimukseni loppuu seuran kanssa ensi kesäkuun lopussa, mutta uskoisin, että joulukuussa ryhdytään keskustelemaan jatkosta, jos he haluavat pitää minut siellä. Yksi vaihtoehto tulevalle kaudelle on päästä lainalle jonnekin, esimerkiksi ns. Ykkösdivisioonaan, joka on Englannin kolmas sarjataso", kertoi Tero.
Nuoren pelaajan esimerkin toivoisi innostavan jatkossakin TP-Seinäjoen pelimiehiä, sillä Tero on todellinen esimerkki siitä, miten Seinäjoeltakin on mahdollisuus ponnistaa pitkälle. Keväällä Tero sai täyteen jo 50 poikien maaottelua, joten siinä riittää tavoiteltavaa monelle muullekin kuin TP-Seinäjoen pelaajille. Maaottelumäärä on nostanut Teron Top 10 –listalle pelattujen poikamaaotteluiden määrässä ja mikäli kaikki menee kohdalleen syyskaudella, nousee Tero listalla ykköseksi.
"Niinkö on? No, olisihan se ihan hieno juttu. Tosin ottelua Viroa vastaan jätän varmasti väliin, sillä olen silloin ollut vasta viikon Portsmouthissa. Syyskesällä on tuplaottelut Ruotsia ja Venäjää vastaan ja sitten EM-alkukarsinnat. Ehkä niissä sitten saa ne puuttuvat matsit kasaan", mietti Tero.
Seuralle nuorukaisen uran kehitys on todellinen ylpeydenaihe. Eikä siinä kaikki, jos Tero pelaa yhdenkin ottelun Portsmouthin edustusjoukkueessa, saa seura lisäkorvauksen.
"Sekin on ihan merkittävä summa, jos niin tapahtuu, eli siinä mielessä me tietenkin pidämme Terolle peukkuja entistä enemmän", vakuuttaa toiminnanjohtaja Hannu Huilla.
Terolla on todelliset mahdollisuudet päästä jopa Valioliigassa pelaavan joukkueen ryhmään, sillä Portsmouth on tähän mennessä kaupannut tai päästänyt pois jo kymmenkunta pelaajaa. Heistä juuri oikeana pakkina pelaava Glen Johnson vaihtoi Liverpooliin, joten toinen oikean pakin tontille sopiva kaveri, joka on nokkimisjärjestyksessä Teron edellä on enää Englannin U21 –joukkueen Martin Cranie.
"Tietenkin se olisi aivan upeaa. Tässä pitää nyt pohtia, millaisia vaihtoehtoja tarjoutuu. Joko olla Portsmouthissa ja pelata reserveissä tai sitten pyrkiä jonnekin lainalle. Uskon, että Portsmouth laittaa ainakin 2-3 pelaajaa lainalle alasarjoihin. Kyllä siellä on melkoinen tuuletus käynnissä", mietti Tero tulevaisuuden kuvioitaan.
TP-Seinäjoen nettisivut seuraavat jatkossakin seuran oman kasvatin menemisiä ja tekemisiä.
Kuvia

Takaisin uutisiin

Linkki 1