Tono tulitti tuplan
Tono tulitti tuplan TP-Seinäjoen kautta Veikkausliigan maalitykiksi ponkaissut Toni Lehtinen siirtyi maalintekijätilaston kärkeen iskettyään pallon kahdesti Keith Armstrongin valmentaman HJK:n verkkoon Tehtaankentällä pelatussa klassikkokamppailussa. Pisteet jaettiin ”Tonon” maaleista huolimatta numeroin 3-3.Ensimmäisen osumansa ”Tono” pisti sisään pilkulta vieden FC Hakan taukojohtoon. Toisella puoliajalla seinäjokelainen vei FC Hakan uudelleen johtoon, mutta Klubi nousi tasoihin huikeassa trillerissä.Lehtisen perheen vanhemmalla pojalla on nyt kasassa kuusi maalia. Viime kaudella maaleja syntyi yhdeksän.Yhteensä ”Tonon” tilillä oli ennen kauden alkua 79 liigaottelua ja 28 osumaa. Nyt maaleja on pääsarjatasolla kasassa 34 ja otteluita on kasassa 91, eli tuota pikaa satasetkin paukkuvat.Toinen seinäjokelainen, Ville Pajula, sen sijaan ei minuutteja ottelussa saanut. Itse asiassa ”Vipi” ei kelvannut edes penkille, joten ainakin TP-Seinäjoen väkeä harmittaa täksi kaudeksi FC Hakaan siirtyneen nuorukaisen peliajan niukkuus. Ainakin Seinäjoella sitä olisi taatusti tarjolla.
Takaisin uutisiin