Vuosien Saatossa Osa XV
Vuosien Saatossa Osa XV Elokuun 4. päiväVain kuusi kertaa aikaisemmin on TP-Seinäjoki harrastanut minkäänasteista kilpaurheilua elokuun 4. päivänä viimeisten vuosikymmenten aikana.Kaudella 2002 TP-Seinäjoki pelasi Ykkösessä ja kohtasi vieraskentällä Rovaniemen Palloseuran. Ottelu oli Ykkösen Pohjoislohkon kamppailu, sillä tuolloin Ykkönenkin pelattiin kahdessa lohkossa. TP-Seinäjoen osalta kausi ei mennyt lainkaan niin kuin olisi voinut toivoa, mutta elokuun 4. päivänä Rovaniemellä varsin ohuella materiaalilla matkassa ollut vierasjoukkue nappasi isänniltä pinnat 2-1 –voitollaan.Ottelun sankareita olivat nyt FC Hakassa pelaava maalitykki Toni Lehtinen, joka iski johdoksi 2-0 ottelun 51. minuutilla, sekä avausmaalin viimeistellyt Janne Järvinen, joka viime sunnuntaina kuritti JJK:n asussa kahdella osumallaan KuPS:aa. Isäntien kavennusmaalista vastasi 74. minuutilla Matias Turpeinen.Vaikka TP-Seinäjoki kauden päätteeksi putosikin sarjasta, oli tuolloin jalkeilla varsin lupaava joukkue, sillä siitä RoPS-ottelun ryhmästä pelaa nyt Veikkausliigassa neljä pelaajaa ja lisäksi Ykkösessä yksi. Joukkueessa olivat tuolloin myös nykyisin TP-Seinäjokea edustavat Juha Eteläaho ja Petri Niemi.Viisi vuotta aiemmin TP-Seinäjoki reissasi Veikkausliigaotteluun Turun Kupittaalle. Siellä vastaan asettui toinen häntäpään ryhmä, eli FC Inter. Vierailija osoitti Kupittaalla, ettei se suinkaan ollut antautunut, vaan tappeli sarjapaikastaan kynsin hampain. Voitto oli taatusti ansaittu brasilialaisen Betinhon kypsytettyä kotijoukkue FC Interin pelintekijän, Tero Forssin, vaihtokuntoon jo vajaan tunnin kohdalla. Lisäksi brassi antoi komean läpisyötön Kotkasta Seinäjoelle tulleen Marko Härmän osumaan. TP-Seinäjoki teki pitkästä aikaa pelitilannemaalit Pasi Oksasen ja Marko Härmän toimesta. Maalit olivat kuin toistensa peilikuvat juuri ennen taukoa. Vierailijan taivasta pimensi hiukan liettualaisen Darius Magdisauskasin kaksi keltaista korttia, joiden takia libero joutui huilaamaan HJK-ottelun. FC Interille Steven Polackin loukkaantuminen oli paha isku. Yleisöä oli kertynyt Kupittaalle 1803 katsojaa.Vain vuotta aiemmin TP-Seinäjoki oli niin ikään reissun päällä. Silloin reitti vei Lahteen nousua tavoitelleen FC Kuusysin vieraaksi. Koko tuo viikko oli yhtä suurta Waterloota Keith Armstrongin valmentamalle joukkueelle. Ensin tuli nokkaan Rovaniemellä Kakkosessa pelaavan FC Kanuunoiden vieraana Suomen Cupissa ja sen jälkeen lahtelainen kotijoukkue takoi ottelun toisella puoliajalla taululle suhteellisen tylyt numerot voittaen Ykkösen kamppailun selvästi 3-0 (0-0). Maaleista vastasivat FC Lahden nykyinen kakkosvalmentaja, Luciano Martins, HJK:ssa pelaava Timo ”Febi” Marjamaa ja Tero Penttilä. Tuon ottelun jälkeen Armstrong sai piiskattua oranssi-mustat huimaan menoon. TP-Seinäjoki voitti seuraavat 10 ottelua peräkkäin, pelasi TPV:n kanssa maalittoman tasapelin ja kaatoi liigakarsinnassa kahdesti Hangö IK:n varmistaen paikkansa liigassa. Siinä kymmenen ottelun putkessa kaatui myös FC Kuusysi revanssinomaisessa kohtaamisessa Keskuskentällä 4-1.Peräti yksitoista vuotta oli taukoa edellisestä elokuun 4. päivän ottelusta. Kaudella 1985 Seinäjoelle saapui vieraita Kolmosen otteluun Vaajakoskelta. VaPa sai tylyä kyytiä isänniltä David Wintersgillin tulitettua neljä osumaa 6-1 –voitossa. Muut maalitykit TP-Seinäjoen asussa olivat Anssi ja Juha Latvala. TP-Seinäjoki sijoittui Kolmosen Lohko 5:ssä kakkoseksi VaPan tultua yhdeksänneksi.Vuonna 1977 TP-Seinäjoki pelasi Nelosta vaasalaisten dominoimassa Lohko 15:ssä. Lohkon voittajaksi tuli muutamaan kautta myöhemmin Ykkösessä pelannut VIFK ja kakkoseksi sittemmin juuri VIFK:n kanssa tilapäisesti fuusioitunut gerbyläinen BK-48. Juuri BK-48 oli elokuun 4. päivän ikävä vieras, joka vei pisteet mennessään Vaasaan lukemin 2-0. Kauden päätteeksi TP-Seinäjoki sijoittui lohkossa kuudenneksi.Paria vuotta aiemmin Nelosessa vastassa oli Lapuan Palloseura. Kotijoukkue otti voiton numeroin 1-0 voitettuaan jo aiemmin alkukaudesta vieraissa vihreäpaitaisen kotijoukkueen 4-0. ”Älppärit” jäi lohkossa jumboksi TP:n sijoituttua Huutoniemen Reippaan ja SeiTU:n jälkeen kolmanneksi.Yhteensä kuudesta ottelusta on lohjennut neljä voittoa ja kaksi tappiota. Maaliero on oranssipaitojen eduksi 11-7. Vaikka tilasto onkin kohtuullisen mieluisa, näkisi sen mielellään pykääntyvän tänäänkin kun oranssipaidat kohtaavat Prunttimäessä FC YPA:n klo 16.00.
Takaisin uutisiin