Tuskainen voitto vajaalla
Tuskainen voitto vajaallaTP-Seinäjoki – FC YPA 2-1 (2-0)15 min 1-0 Mikael Muurimäki30 min 2-0 Petri Niemi80 min 2-1 Antti KukkolaTP-Seinäjoen kauden kahdeksas kotiottelu oli juuri niin tiukka ja vaikea kuin ennakkoon saattoi odottaa ylivieskalaisen FC YPA:n kuritettua edellisellä viikolla todella heikkoa rovaniemeläistä FC Lynxiä peräti 10-1. FC YPA tuli Seinäjoelle hakemaan voittoa ja pyrki ohittamaan kotijoukkueen sarjataulukossa, mutta isäntien ensimmäisen puolen tunnin aikana tekemät kaksi osumaa riittivät kuin riittivätkin lopulta 2-1 (2-0) –voittoon.Ottelun ensimmäistä maalia ei tarvinnut odottaa kuin vajaat 15 minuuttia. Oikeana puolustajana pelannut Lasse Männikkö nousi hienosti laidaltaan ja syötti pallon rangaistusalueelle, jossa mainion ottelun pelannut Jere Jääskeläinen puski sen maalinpaikassa olleelle Mikael Muurimäelle, joka puolestaan nosti pallon kauniisti yli erittäin loistavasti ottelussa torjuneen Jyri Niemisen yli. Maali oli ”Mikille” kolmas vajaan kolmen ottelun mittaisen kauden aikana.Myös vierailla oli omat paikkansa, mutta niin oli toki kotijoukkueellakin. Ottelu oli varsin viihdyttävä, sillä tilanteita tuli ottelussa kummallekin karkeasti arvioiden noin kymmenen. Ensimmäisen maalin jälkeen lisäosumia pääsivät yrittämään erikoistilanteista sekä Tiitus Lehtinen, että toppariparina ottelun hahmoksi noussut Petri Niemi, joka myös iski kotijoukkueen toisen maalin 30. minuutilla TPV:sta tulleen Jussi Lahtisen annettua kerrassaan mainion kulmurin noin 10 metriin, mistä ”Ägä” puski pallon voimalla verkkoon.Kahden maalin johtoasemassa lähdettiin tauolle, jonka jälkeen vieraat alkoivat saada otetta peliin. Siinä mielessä ottelu näytti melko tavalla samanlaiselta kuin Kajaanissa, sillä myös KajHa sai toisen puoliajan puolivälissä otteen. Tällä kertaa vieraiden ote kesti aivan loppuun saakka, sillä Mikko Väänänen sai ottelun tuominneelta Johan Holmqvistilta toisen keltaisen kortin noin 75. minuutin kohdalla. Tuomio oli varmasti sääntökirjan mukainen, mutta oliko se pelin hengen mukainen onkin toinen juttu. Kokonaisuutena Holmqvist oli kuitenkin mies paikallaan, vaikka olisikin ehkä voinut katsella hieman kärttyisemmin vieraiden vasenta puolustajaa, Artem Ahramejeviä, joka sai vain keltaisen kortin 65. minuutilla kosto-operaatiostaan, jonka kohteeksi joutui Jarkko Mäki-Maunus. Peli oli kuitenkin kokonaisuutena erittäin siisti, jos jätetään pois tuo temppu.FC YPA sai vähintäänkin ansaitun kavennuksensa ottelukellon ollessa 81. minuutilla. Vaihdosta sisään tullut Olli-Pekka Toikkonen keskitti oikealta laidalta ja topparinakin hyvin pelannut Antti Kukkola maalasi taas kerran TP-Seinäjoen verkkoon puskemalla pallon ohi ajoittain loistaviin torjuntoihin venyneen Tero Kinnusen ohi.Loppuaika saatiin olla tulisilla hiilillä, sillä ylivoimalla pelannut FC YPA tuli edelleen vahvasti. TP-Seinäjoki pystyi kuitenkin pitämään pisteet itsellään ja ohitti sarjataulukossa Kuopiossa hävinneen OLS:n nousten viidenneksi. Oikeastaan FC YPA:aa käy miltei sääliksi, sillä joukkue pelaa hyvää ja viihdyttävää peliä ja olisi ansainnut ehkä enemmän kuin sai. Jostain ihmeen syystä FC YPA on ollut TP-Seinäjoelle aina mieluisa vastustaja, sillä joukkueet ovat nyt kohdanneet kuudesti ja niistä otteluista TP-Seinäjoki on voittanut neljä pelaten kahdesti tasan. Yhteismaalit otteluista ovat 17-8, eli ainakin maalien valossa kamppailut ovat olleet yleisön mieleen.Arvovaltainen Veikkausraati palkitsi kolmella sakaraisella pelin voittomaalin ja lähes virheettömän puolustuspelin pelanneen Petri Niemen, kahdella sakaraisella keskikentällä hienosti raataneen Jere Jääskeläisen ja yhdellä sakaraisella vieraiden vahvan topparin, Antti Kukkolan, joka iski joukkueensa ainokaisen. Kebab El Cebon lahjakortilla palkittiin lisäksi kotijoukkueesta luotettavasti pelannut maalivahti Tero Kinnunen.Mikko Väänänen joutuu siis huilaamaan paikallisottelun Sepsi-78:aa vastaan, mutta näillä näkymin Tero Mäntylä palaa alakertaan Tanskan matkaltaan.TP-Seinäjoki: Tero Kinnunen, Mikko Väänänen (v+v), Tiitus Lehtinen, Petri Niemi, Lasse Männikkö, Jussi Lahtinen (52. Johannes Saranpää), Jarkko Mäki-Maunus (63. Ari Suokas), Jere Jääskeläinen, Topias Tervasmäki, Juha Eteläaho, Mikael Muurimäki (69. Abdullahi Danjouma)