A-junnuilla kaksi etelän reissua
A-junnuilla kaksi etelän reissua Viikonloppuna huilia viettäneet TP-Seinäjoen A-juniorit tekevät alkavalla viikolla kaksi pitkää vieraspelimatkaa SM-sarjassa.Tiistaina 14.8. oranssipaidat matkaavat Hämeenlinnaan toisen nousijan eli HJS:n vieraaksi Kaurialassa klo 19 alkavaan kolmannen kierroksen otteluun. HJS voitti keväällä oman Ykkösen lohkonsa puhtaalla pelillä, mutta tässä jos missä ottelussa TP:llä on realistiset mahdollisuudet napata täydet kolme sarjapistettä. Voitto onkin varmasti ainoa tavoite tiistain ottelusta. Jälleen kerran asenne ja liike ovat avainasemassa, ilman niitä hyvää tulosta on vaikea saavuttaa.Sunnuntaina 19.8. haaste on huomattavasti kovempi, kun stadin ylpeys HJK isännöi pohjalaisvieraita Finnair Stadionin hulppeissa puitteissa. Ottelu pyörähtää käyntiin klo 16.TP sai jo viimeksi Inter-kotiottelussa esimakua siitä, millainen taso A-juniorien kärkijoukkueilla maassa on. Vaikka HJK:n kevätkauden SM-karsintasarja ei sujunut ehkä aivan suunnitelmien mukaan, on selvää, että sunnuntaina TP:ltä vaaditaan pistelisäykseen liki täydellinen onnistuminen joukkueena. Pisteitä ei kuitenkaan jaeta etukäteen ja mahdollisuudet suurtenkin kaatoon ovat olemassa, hakihan TP:n B-juniorijoukkuekin viime kaudella täyden potin samalta vastustajalta samasta paikasta. Kurinalainen puolustuspeli on sunnuntaina arvossaan, mutta pelkästään puolustamaan Helsinkiin ei kannata lähteä. Usko omaan tekemiseen ja pelirohkeus ovat hyvät teesit kovaan otteluun.
Takaisin uutisiin