Vaatteiden vaihto ja uusi suunta
Vaatteiden vaihto ja uusi suunta Nuoren Tero Mäntylä elämä on melkoista hulinaa. Kaveri palasi juuri Venäjältä Pietarissa pelatusta Valentin Grantakin Memorial –turnauksesta, jossa tilille tuli täydet minuutit viidessä ottelussa. Juuri kun matkalaukut on saatu purettua ja pyykit pestyä, kääntyy nokka kohti uutta suuntaa. Tai oikeastaan vanhaa tuttua.- Yöllä lähdetään ajamaan ja huomenna lennetään Englantiin. Portsmouthiin mennään tutustumaan perheen kanssa uudemman kerran, kertoo Tero.Venäjällä tilille tuli siis koko joukko pelejä ja minuutteja. Ensimmäiset U18 –ottelut on nyt kirjattu nuorukaisen CV:n jo ennestään mittavaan listaan.- Ei joukkueiden välillä hirveän suuria eroja ollut. Venäjääkin vastaan pelasimme mielestäni ihan hyvin. Ensimmäiset pari välipäivää vedimme lisäksi aika kovia treenejä, mutta kolmannen pelin jälkeen harjoituksetkin olivat enimmäkseen palauttavia, lisää Tero.- Kokonaisuutena reissu oli ihan hyvä. Aika kului mukavasti. Telkkaria katseltiin ja pikkuisen pelattiin pokeria. Itse asiassa jäin jopa voitolle, joten siihen oli sitten hyvä lopettaa, virnistää nuori mies.Portsmouthissa Tero kävi jo kertaalleen treenaamassa maajoukkuekaverinsa, Kim Alosen, kanssa. Nyt matkaan lähtee koko Teron perhe.- Ihan kiva on mennä ja tutustua seuraan paremmin. Viimeksi en peliäkään ehtinyt katsomaan, mutta nyt nähdään matsi Derbyä vastaan. Sunnuntaina sitten tullaan takaisin, tiivistää Tero tilanteen.
Takaisin uutisiin