Akatemia kompastui Kokkolassa
Akatemia kompastui Kokkolassa KPV Akatemia – TP-Akatemia 4-2 (2-0)31 min 1-0 Matias Nygård38 min 2-0 Jesse iivonen58 min 3-0 Petteri Forssell77 min 3-1 Karri Hiirikoski78 min 3-2 Tommi Haanpää85 min 4-2 Jesse IivonenTP-Seinäjoen Akatemia kärsi harmittavan tappion Kokkolassa KPV:n vastaavalle ryhmälle oltuaan selvästi vastaantulijana ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Vaikka peli pysyi maalittoman yli puoli tuntia, ei TP:n oranssi armeija kyennyt luomaan turhan monta tekopaikkaa.”Ei se mikään uusi juttu ole, että me emme pärjää näille Keski-Pohjanmaan joukkueille ikinä tähän aikaan kaudesta. Sekä KPV, että Jaro pääsevät treenaamaan isolla kentällä ja me olemme vuodesta toiseen heitä perässä. Pitkässä juoksussa homma on kyllä aina tasoittunut ja siihen tässä on nytkin uskottava”, Akatemian valmentaja, Esa Haanpää, pohti tappion siemeniä.KPV iski kahdesti reilun puolen tunnin jälkeen. Ensin Matias Nygård pääsi laukomaan kulman jälkitilanteesta isännille johtomaalin 31. minuutilla ja seitsemän minuuttia myöhemmin Jesse Iivoselle avautui kunniakuja keskeltä. Iivonen tulitti pallon takakulmaan vieden isännät kahden maalin johtoon.”Erityisesti tuo ensimmäinen maali harmittaa. Se oli kulmurin jälkitilanne, missä ensin hävittiin kaksinkamppailutilanne päädyssä, sen jälkeen toinen vastaava keskellä ja sitten kaveri pääsi laukomaan”, tuhahti Haanpää.”Toisessa maalissa me hukkasimme vastustajan keskialueella ja siinä pelattiin sitten itseä ulos tilanteesta. Iivonen pääsi yksin läpi, eikä sille mitään ollut tehtävissä”, lisäsi Haanpää.Kokonaisuutena ensimmäinen puoliaika ei ollut lähelläkään sitä, mihin oranssipaidat parhaimmillaan pystyvät. Pikemminkin täysin päinvastoin. Kun ei ollut liikettä, ei löytynyt syöttöpaikkojakaan ja vastustaja pystyi sumpullaan sulkemaan keskialueen helposti.Toisella puoliajalla taitava Petteri Forssell laukoi suoraan vapaapotkusta pallon kolmannen kerran vieraiden maaliin. peli näytti jo ratkenneen, mutta vieraat tulivat mukaan otteluun vajaan 80 minuutin pelin jälkeen.Ensin vaihdosta sisään tullut Karri Hiirikoski kavensi kulmurin jälkitilanteesta laukomalla vastapalloon 3-1 ja vain minuuttia myöhemmin Anssi Syrjämäki pelasi Tommi Haanpään pahantekoon.Lopullinen niitti tuli kuitenkin 85. minuutilla Iivosen lauottua noin 35 metristä roikkupallon hirren alle ja näin ottelu oli ratkaistu.”Kun ei ollut aikaa, ei ollut tilaa, eikä löytynyt syöttöpaikkoja. Me yritimme väkisin pelata palloa keskelle pysähtyneille miehille ja kyllä KPV sen pystyi ottamaan pois. Jos olisimme pelanneet laitojen kautta, kuten oli tarkoitus, olisimme saattaneet kyetä pistämään paremmin kampoihin. Tänään KPV oli selvästi parempi joukkue”, tunnusti Haanpää.Vierailta puuttui joukkueesta eri syistä peräti kahdeksan pelaajaa, eikä se voinut olla näkymättä. Silti Haanpää muistutti, ettei yksikään poissaoleva pelaaja ole koskaan pelejä ratkaissut.”Uskon, että pystymme kyllä näyttämään oikeaa osaamistamme kun KPV saapuu välipäivinä vieraaksi. Olisi mukavaa saada paras joukkue edes kerran jalkeille. Tähän mennessä siihen ei ole ollut mahdollisuuksia”, tiivisti Haanpää.TP-Seinäjoki: Atte Tervasmäki, Jaakko Vähäpesola, Jukka Ahola (v), Vili Rajamäki (46. Karri Hiirikoski), Juho Pajula, Saku Koskinen, Sami El-Bash, Jyri Reinilä (60. Ilkka Jaatinen), Anssi Syrjämäki, Tommi Haanpää, Samir Bouroussi (79. Jarno Takamäki)