BSM kuudesti kotona
BSM kuudesti kotona Sarjapaikkansa kevätkierroksen viimeisessä kotiottelussa säilyttänyt TP-Seinäjoen B-junioreiden joukkue saa ainakin paperilla hieman helpomman ohjelman syksylle.Keväällä vain viisi kertaa kotona pelannut joukkue kohtaa yhdestätoista vastustajastaan nyt kuusi kotikentällään ja matkustaa viiteen vierasotteluun.Lauantaina 11. elokuuta Prunttimäkeen saapuu helsinkiläinen PK-35 Pihlajamäestä. Kevätkierroksella karsintasarjan ottelu päättyi Helsingissä maalittomana.Viikkoa myöhemmin kotikentälle saapuu Turun Palloseura, jolle joukkue hävisi vieraissa niukasti 1-0. Sunnuntaina 2. syyskuuta Prunttimäkeen puolestaan saapuu toinen turkulaisjoukkue, FC Inter. Vierastappio sini-mustille kaivelee edelleen seinäjokelaisia, sillä peli oli vieraissa täysin hallussa ja toinen maali, jonka FC Inter teki pistää edelleen mielen kiehumaan. Loppunumerot Turussa olivat FC Interin eduksi 2-1.Sarjanousija KPV puolestaan saapuu Seinäjoelle 16. syyskuuta. Myös toinen sarjanousija, oululainen Tervarit, tulee vieraaksi. Päivänmäärä on 29. syyskuuta, mutta kenttä ei vielä tässä vaiheessa ole selvillä. Peli pelataan joko Prunttimäessä tai Jouppilanvuoren Tekonurmella.Kauden viimeisessä kotiottelussa vieraaksi saapuu puolestaan kevään karsintasarjassa TP-Seinäjoen 3-1 kaatanut FF Jaro Pietarsaaresta.Vieraissa TP-Seinäjoki kohtaa Tikkurilan Palloseuran, espoolaisen FC Hongan, HJK:n, sarjanousija Pallo-Iirot Raumalta, sekä Kuopion Palloseuran.