Hönön kanuunalla pinna mukaan
Hönön kanuunalla pinna mukaanFC YPA – TP-Seinäjoki 1-1 (0-1)41 min 0-1 Henri Saranpää60 min 1-1 Denis KostinchykTP-Seinäjoki matkusti kauden ensimmäiseen vierasotteluunsa Ylivieskaan. Vastaan asettui sarjan ensimmäisellä kierroksella FC Lynxin vieraissa voittanut kotijoukkue FC YPA. Peli päättyi lopulta 1-1 (0-1) tasapeliin, vaikka pelillisesti ei olisi ollut mikään vääryys, että mukaan olisi lähtenyt kolmekin pistettä.Olosuhteet olivat ehkä kotijoukkueen puolella, sillä ottelu pelattiin hiukan tenniskenttää suuremmalla hiekkapläntillä, jossa rajoja oli jouduttu piirtämään päätyvallien nurmikolle saakka. Kenttä oli siis todella pieni ja vastustajalla tuttu alusta, sillä mainiota futisboomia rakentavalla FC YPA:lla ei valitettavasti ole vielä keinoalustaa harjoittelua varten olemassa. Lähin sellainen löytyy Kärsämäeltä.Itse pelissä kotijoukkue sai ensin selkänsä taakse melko mukavan myötäisen etelätuulen, jonka avulla ensimmäisen jakson pallonhallinta oli hienoisesti keltapaitojen hallussa. Tosin ultravaaralliset tilanteet rajoittuivat ottelussa varsin rajujakin otteita esitelleen raatajan, Mika Hemmilän, ohi laukaukseen ja muutamaan puolittaiseen paikkaan, jotka oranssinuttjen maalilla taas vahvasti pelannut Tero Kinnunen selvitti vakuuttavasti.Toisessa päässä kenttää ei sen suurempia paikkoja ollut yhtä kulmuritilanteen sähinää lukuun ottamatta ennen kuin ottelun 41. minuutti oli vierähtänyt käyntiin. Silloin TP-Seinäjoki sai kotijoukkueen maalista katsottuna oikealta kulmurin, jonka lähetti luukulle Johannes Saranpää. Pallo purettiin pois, mutta se tuli suoraan Lasse Männikölle, joka lähetti pallon nopeasti takaisin ”Jossulle”.Johannes Saranpään keskitys painui yli pilkun kohdalla olleen rykelmän, mutta FC YPA:n puolustaja purki pallon hätäpäissään suoraan keskelle. Siihen kiiruhti ensimmäisenä Henri Saranpää, joka tykitti suoraan vastapalloon todellisen kauden maalin. Pallo painui suurin piirtein soikeana osuen ensin ylähirteen, siitä maahan ja lopulta FC YPA:n maalin kattoon ja vielä aivan vasempaan yläkulmaan maalivahti Jyri Niemisen ulottumattomiin. Näin tauolle lähdettiin vierasjohdossa.Toiselle puoliajalle TP-Seinäjoki sai puhurin selkänsä taakse. Jakson alussa peli ei kuitenkaan lähtenyt kulkemaan niin selvästi vieraiden tahdissa, kuin olisi saattanut toivoa ja olettaa. Itse asiassa kotijoukkueella näytti olevan huikea määrä energiaa puoliajan jälkeen ja taistelu palkittiin tasan tunnin pelin jälkeen. TP-Seinäjoen alakerrassa tuli jonkin laatuisia kommunikointiongelmia ja Denis Kostinchyk pääsi tasoittamaan pelin vähän kuin varkain.Tuon maalin jälkeen vierasjoukkue otti pelin vahvemmin haltuunsa ja loi muutamia paikkoja. Palloa ei kuitenkaan saatu enää kumpaankaan maaliin, vaikka molemmilla siihen oli omat saumansa.Vaikka tasapeli saattoikin ensivaikutelmana maistua pikkuisen karvaalle vierailijoiden makunystyröissä, fakta on se, että FC YPA on ollut erittäin vahva kotijoukkue. Viime kaudella vain kaksi joukkuetta onnistui hakemaat täydet pisteet Ylivieskasta ja toinen niistä oli TP-Seinäjoki. Edelleen on myös pakko muistaa se, että joukkueet ovat kohdanneet tähän mennessä viisi kertaa sarjapeleissä, eikä TP-Seinäjoki ole vielä kertaakaan hävinnyt FC YPA:lle.Kotijoukkue pelasi kohtuullisen fyysistä jalkapalloa, jossa todellisia taitojonglöörejä oli niukasti. Se ei tarkoita, että FC YPA olisi ollenkaan huono joukkue. Ainakin tällä kertaa pelin rakentaminen tarkoitti käytännössä pitkää palloa kohti toisella puoliajalla rumasti Tiitus Lehtistä päin ajanutta Mika Hemmilää tai toisen puoliajan aluksi kärkeen siirrettyä hujoppi Denis Kositnchykiä. Entinen TP-Seinäjoen pelimies, Martti Saarela raatoi tyylilleen uskollisena kotijoukkueen keskikentällä pokaten ottelusta kolme tähteä.Vierasjoukkueen peli oli melkoista totuttelua pieneen kenttään ja outoon alustaan varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Pallo liikkui kuin flipperissä molempien joukkueiden toimesta, eikä ottelun taso aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä, saati tahdistimen hajoamista. Toisella puoliajalla vaihdosta kehiin tullut Topias Tervasmäki oli erittäin pirteä. Nuori Tero Mäntylä teki debyyttinsä miesten tasolla virallisissa otteluissa ja tulee taatusti olemaan suuri ilonaihe kasvattajaseuralleen jatkossakin.Henri Saranpää pokkasi ottelusta pari sakaraista ja yksi tähtönen tarjoiltiin isäntien Tomi Honkalalle. Tuntui, että erotuomarina hääränneelle Tommi Penttilälle ottelun hallinta oli vähintään yhtä vaikeaa kuin pallon kontrollointi pelaajille. Lappu nousi kotijoukkueesta Mika Hemmilälle ja TP-Seinäjoesta Petri Niemelle. Kumpikin oli varsin aiheellinen. Sen sijaan kotijoukkueen kovaa pelaava etutoppari, Antti Kukkola, taisi olla Penttilän erityinen suojelukohde, sillä mies pelasi lähes jokaisessa pääpallotilanteessa väärin. Samalla on pakko sanoa, että mies on kyllä melkoinen johtaja FC YPA:n alakerrassa.Kokonaisuutena pinna tuntuu varmasti jälkikäteen paljon paremmalta kuin näin lyhyen ajan jälkeen.TP-Seinäjoki: Tero Kinnunen, Mikko Väänänen, Petri Niemi (v), Tiitus Lehtinen, Tero Mäntylä, Lasse Männikkö, Henri Saranpää, Jarkko Mäki-Maunus (83 min Anssi Syrjämäki), Johannes Saranpää (72 min Jussi Kankaanpää), Ville Pakkala (46 min Topias Tervasmäki), Abdullahi Danjouma