JJK iski akateemikkojen virheistä
JJK iski akateemikkojen virheistä TP-Akatemia – JJK Akatemia 2-3 (1-1)20 min 1-0 Tommi Haanpää33 min 1-1 Mika Kautto48 min 1-2 Patrick Poutiainen57 min 1-3 Jasin Abahassine58 min 2-3 Ville PakkalaSiipirikkoisen kotijoukkueen sinnittely ei riittänyt viime kaudella Akatemioiden SM-sarjassa pronssille yltänyttä JJK:ta vastaan, vaan vieraat veivät pisteet mennessään Keski-Suomeen maalin erolla täysin ansaitusti.Kotijoukkueen alakerta oli kolmen runkomiehen puuttumisen takia epävarma ja oikeastaan kaikki kolme maalia syntyivätkin selkeiden virheiden seurauksena.Isännät avasivat kuitenkin maalinteon ottelun 20. peliminuutilla. Samir Bouroussi keskitti oikealta mainiosti ja Tommi Haanpää puski maalivahdin käsien kautta johtomaalin. Jo ennen maaliaan Haanpää oli nokikkain maalivahdin kanssa, mutta veto painui suoraan päin hyvin vastaan tullutta veskaria.JJK, joka hallitsi ottelun ensimmäistä kymmentä minuuttia, menetti sen jälkeen otteensa, mutta otti sen puoliajan loppua kohden taas haltuunsa. Niinpä tasoitusmaalia voi pitää melko ansaittuna. Toki sen syntyminen harmittaa, sillä Jaakko Vähäpesola olisi ehkä voinut siivota pallon pois alakerrasta ennen kuin menetti sen. Mika Kauton tarkka laukaus painui pallonriiston jälkeen aivan maalin alakulmaan 35. minuutilla ja näissä numeroissa mentiin myös tauolle.Heti tauon jälkeen vieraat pääsivät iskemään toistamiseen. Joukkueen kippari ja selkeästi paras pelaaja, Patrick Poutiainen, pääsi läpi sijoittaen pallon varmuudella maaliin. Näin vieraat ottivat 2-1 –johdon 48. minuutilla.Lisää koleaa tammikuista sadetta saatiin niskaan yhdeksän minuuttia myöhemmin. Silloin Jasin Abahassine roikotti pallon yli ulkona olleen maalivahti Atte Tervasmäen ja peli näytti jo ratkeavan.Lähes seuraavasta hyökkäyksestä 55. minuutilla kehiin tullut Ville Pakkala kuitenkin nostatti kotijoukkueen toiveita tuotuaan isännät maalin päähän.Paukut eivät kuitenkaan riittäneet lopussa nousemaan tasoihin, vaikka muutamia paikkoja toki syntyikin. Valmentaja Esa Haanpää ei tappiota selitellyt, muttei ollut liioin järin tyytyväinenkään.”En ole ollenkaan tyytyväinen peliin. Paremmillemme me hävisimme. Tehtiin niin selviä henkilökohtaisia virheitä, ettei peliä voikaan voittaa niiden kanssa. Meidän materiaalimme ei kestä tällaisia poissaoloja”, tuskaili Haanpää viitaten Jukka Aholan, Toni Koivusaaren, Sami El-Bashin ja Portsmouthissa olevan Tero Mäntylän poissaoloihin.”Oma osansa oli varmasti sillä, että pari viikkoa on vedetty tosi lujaa ja pojat olivat väsyneitä. Tässä meni nyt samalla mahdollisuus kahden parhaan sakkiin ja me saamme jatkossa keskittyä kiusaajan rooliin. On mietittävä, millaisella joukkueella jatkossa pelataan, eli ryhdytäänkö jo satsaamaan ensi kauteen akatemian suhteen”, pohti Haanpää.Ottelun päätuomarina toiminut Juuso Saarela ei tehnyt sinällään mitään kardinaaliluokan munauksia, mutta johdonmukaisuutta ja auktoriteettia kaivataan vielä lisää tämän tason matseihin. Tässä vaiheessa meni paljon selkeitä virheitä läpi sormien, mutta vastaavasti turhia puhalluksia tuli useita. Se, kumpi joukkue niistä sitten kärsi, vai kärsivätkö molemmat tasapuolisesti oli katsojan pääteltävissä. TP-Seinäjoki: Atte Tervasmäki, Jaakko Vähäpesola, Juho Pajula, Jaakko Lampi, Karri Hiirikoski (46. Niko Lehdontie), Saku Koskinen, Samir Bouroussi (83. Juuso Koskela), Timo Rauhala (55. Ville Pakkala), Jyri Reinilä (55. Miika Korpela), Anssi Syrjämäki, Tommi Haanpää