Kahdesti takaa rinnalle
Kahdesti takaa rinnalle Sundom IF – TP-Seinäjoki 3-3 (2-1)06 min 0-1 Miika Asunmaa07 min 1-1 Kim Klemets11 min 2-1 Kjell Martin56 min 2-2 Miika Asunmaa71 min 3-2 oma maali75 min 3-3 Ville PakkalaSundomin pienikokoisella viheriöllä pelattu Nelosen seitsemännen kierroksen avausottelu tarjosi runsaasti nähtävää, jännitystä ja dramatiikkaa. Kokonaisuutena ottelu oli erittäin viihdyttävä, vaikka vierasjoukkueen leirissä onkin syytä hiukan tukistella alakertaa, joka käytännössä lahjoitti isäntien kaksi ensimmäistä osumaa. SIF:n kolmas maali meni toki Vesa Kivimäen päästä omiin, mutta isäntien hyökkääjän onnistui ansiokkaasti työntää ”Verpeä” sen verran selästä, että pusku suuntautui pieleen.Kamppailu alkoi erittäin vauhdikkaasti. Peli ei ehtinyt vanhentua kuin kuutisen minuuttia ennen kuin oranssipaidat juhlivat kamppailun avausmaalia. Osuman viimeisteli kauden kymmenennen maalinsa puskenut Miika Asunmaa, joka nikkasi pallon ohi hölmistyneen maalivahdin Ville Pakkalan syötöstä.Juhlia ei kauan ehditty jatkaa, sillä heti seuraavasta hyökkäyksestä isännät kuittasivat tasoihin. Alakerta antoi aivan liikaa tilaa laidalta karanneelle Kim Klemetsille, joka teki syyskierroksen ensimmäisen maalinsa laukoen pallon takakulmaan ohi Petri Välimäen. Neljä minuuttia myöhemmin ottelun hyvä alku oli historiaa ja isännät ottivat johdon.Maalivahti Petri Välimäki huusi katsomoon saakka kuuluvalla kantavalla äänellään ottavansa pistopallon, mutta syystä tai toisesta Jukka Ahola meni palloon, menetti sen ja tarjosi tyhjän maalin Kjell Martinille, joka sai pistää pallon verkkoon 11. minuutin ollessa käynnissä.Nuo kaksi kovin halpaa osumaa kaivelivat todella pahasti, sillä SIF ei esittänyt mitään niin erityistä, että olisi ansainnut johtoasemansa. Itse asiassa ensimmäisellä puoliajalla isännillä ei muita tilanteita ollutkaan. Vierailta olisi kaivannut selvästi enemmän laukauksia, sillä kotijoukkueen maalivahti oli kovin epävarma ja pudotteli paljon palloja. Kun niitä ei nähty, pääsi veskari kohtuuttoman helpolla.Toisella puoliajalla vierasjoukkue otti pelin haltuunsa ja painoi vahvasti kohti SIF.n päätyä. Ansaittu tasoitus tuli 56. minuutilla ja sen pohjusti Saku Koskisen terävä laukaus, jonka maalivahti sylki eteensä. Miika Asunmaalla oli helppo työ pistää pallo verkkoon ja tasoittaa ottelu.Onhan se hiukan ironista, että SIF sai johtomaalinsa päästyään ensimmäistä kertaa TP-Seinäjoen päätyyn. Pitkän sivurajaheiton jälkeen kotijoukkueen hyökkääjän onnistui tönäistä Vesa Kivimäkeä juuri kriittisellä hetkellä sen verran, ettei ottelun varsin kohtuullisesti tuominnut Albin Österroos sitä tainnut huomata ja näin pallo lipesi ”Verpen” päästä yli Petri Välimäen jättäen vierasjoukkueen uudelleen ahdinkoon.Siitä noustiin kuitenkin nopeasti takaisin rinnalle. Peliä ehdittiin jatkaa vain noin neljä minuuttia Ville Pakkalan saatua loistavan pistopallon keskikentältä SIF:n puolustuksen väliin. ”Pakkis” kirmasi karkuun ja sijoitti pallon luotettavasti verkkoon tasoittaen ottelun.Erittäin kapealla materiaalilla matkassa ollut TP-Seinäjoki teki toisella puoliajalla kaikki vaihtonsa. Yksi vaihtopelaajista oli eilen SJK:n asussa maalin TUS:n verkkoon iskenyt Tommi Haanpää, jolle tarjoutui yksi hyvä tekopaikka, josta maalia ei kuitenkaan syntynyt.Ottelun loppuhetkillä peli olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Vieraat hakivat vimmatusti voittomaalia, mutta sitä ei saatu aikaiseksi edes kahdesta metristä, mistä useampikin pruukilainen pääsi puskemaan kulmurin jälkitilanteessa. Paikkansa oli myös isännillä. Pari laukausta sujahti hiuksen hienosti ohi vieraiden maalin, joten lopulta tasapeli taisi olla melko oikeudenmukainen tulos.Kotijoukkueen pelaajisto kävi melkoisilla kierroksilla etenkin ottelun toisella puoliajalla ja erotuomari joutuikin antamaan neljä korttia isännille, sekä hillitsemään vaihtopenkin verbaalista toimintaa. Vieraista korttia katseli vain Samir Bouroussi avauduttuaan erotuomarille ottelun loppuhetkillä.TP-Seinäjoki olisi toki mielinyt kolmea pinnaa, mutta pistekin piti joukkueen Nelosen kärjessä ainakin ennen seitsemännen kierroksen muita otteluita. Ainakin tuo piste tarkoitti sitä, ettei TP-Seinäjoki suinkaan ole nousutaistelusta ulkona. Sen sijaan Sundom IF olisi ehdottomasti tarvinnut tästä kamppailusta voiton pysyäkseen mukana. Nyt joukkue voi pelata paineitta loput ottelunsa. Seinäjoelta päin katsottuna toivotaan tietenkin SIF:n pelaavan täysillä loppuun saakka, sillä sundomlaiset saavat vastaansa vielä noususta kamppailevat Karhun ja Kiiston A-teamin.TP-Seinäjoki: Petri Välimäki, Jarkko Mäki-Maunus (79. Karri Hiirikoski), Vesa Kivimäki, Jukka Ahola, Ilpo Tuulari, Samir Bouroussi (v), Saku Koskinen, Jyri Reinilä, Teemu Ala-Lahti (57. Tommi Haanpää), Ville Pakkala (84. Ville Suutala), Miika Asunmaa
Takaisin uutisiin