Nihkeä voitto Pahlman karsinnassa
Nihkeä voitto Pahlman karsinnassa SJK – FF Kraft 3-0 (0-0) 61 min 1-0 Alex Kivimäki 67 min 2-0 Antti Palomäki 76 min 3-0 Antti Palomäki C15 –poikien Kai Pahlman Cupin Vaasan piirin karsinta jatkui lauantai-iltapäivällä Wallsport Areenassa, jonne SJK-junioreiden U15 akatemian ja närpiöläisen FF Kraftin ottelu oli pikaista vauhtia siirretty sen jälkeen, kun talvimyrsky lyttäsi Närpiössä kuplahallin läjään. Närpiöläisille on annettava tunnustus siitä, että he suostuivat siirtoon kotikentältä vieraisiin. Ottelun siirtäminen myöhemmin pelattavaksi olisi vain sekoittanut joukkueiden ohjelmia. SJK oli siis virallisesti vierasjoukkueena kotikentällään, mutta ei ottanut tästä yllättävästä edusta kaikkea hyötyä irti. Ottelun jälkeen tuli jopa mieleen, että olisiko sittenkin ollut parempi, että pojat olisi aamupäivällä herätelty kymmeneksi Wallsportin parkkipaikalle ja siitä olisi bussilla taitettu matka kohti tomaattipitäjää. Jostain syystä koko porukka alisuoritti pahemman kerran. Vastustajaa piti pinnalla loistava maalivahti Jacob Strand, joka on Seinäjoen pojille tuttu mm. viime vuoden piirijoukkueiden cupin joukkueesta. Muu keltapaitainen pelaajisto pelasi taidollisesti selkeästi alemmalla tasolla kuin SJK:n pojat, mutta he kuitenkin onnistuivat taistelutahdollaan puolustamaan maaliaan tunnin verran koskemattomana. Vastustajan tiedettiin sumputtavan alakertansa 8-9 pelaajalla ja myös fyysinen kokoero närpiöläisten hyväksi otettiin otteluun valmistauduttaessa huomioon. Mustapaitojen vastuuvalmentaja Jari Kujala korosti ennen ottelua, että kaikki lähtee puolustuspelin kautta. Kun pallo on omalla joukkueella, mahdollisuudet aukeavat. Pallo oli tässä ottelussa lähes koko ajan SJK:lla ja niitä mahdollisuuksiakin totisesti siunaantui. Maalinteko oli kuitenkin harvinaisen vaikeaa, osin vastustajan maalivahdin takia – ja osin oman pelin eväiden levittyä ties minne. Ensimmäisen kuuden peliminuutin aikana SJK:lla oli kolme kulmaa. Ensimmäisen vartin aikana maalipaikkoja tuli useita, erityisesti Antti Palomäelle, joka pääsi niin puskemalla kuin potkaisemalla toteamaan, että Jacob Strand on ikäluokan maan eliittiä, jollei peräti paras. Närpiöläisten ”Jaakkoo” otti pallot leikittelevän kevyesti hyppysiinsä. Parhaat ensimmäisen ottelupuoliskon maalipaikkansa SJK sai puolen tunnin pelin jälkeen. Ensin Antti Palomäen ja Jussi Jaskarin vahva tunkeutuminen rangaistusalueelle päättyi Jussin vetoon maalin yli. Muutamaa minuuttia myöhemmin Jussi Jaskari veti pallon maalin sisään tolpan takapuolella olevaan maalikehikon renkaaseen. Siltä se näytti ja kuulosti ainakin SJK:n valmennusjohdon ja pelaajien mielestä. Ja varmasti myös katsojien mielestä, mutta valitettavasti ottelun tuomaristo ei voinut samaa havaintoa vahvistaa. Tilanteen alusti hienosti Joonas Sundman, joka paineli vahvasti keskeltä läpi. Pari minuuttia myöhemmin Jussi Jaskari oli jälleen pääosassa, kun viuhuva veto vilahti niukasti samasta alanurkasta ohi. Avausjakso pelattiin koko ajan yhtä maalia. Jari Kujala oli omiensa esitykseen äärimmäisen pettynyt: ”Pelissä ei ollut mitään sellaista, jota on viime viikot harjoiteltu. Eikä myöskään mitään, mistä etukäteen puhuttiin”. Jarin purkaus herätteli varmasti poikia toiselle jaksolle, vaikka muutos ei ollut järin suuri. Tosiasiassa taisi käydä niin, että SJK juoksi närpiöläisiltä vain jalat alta. Toinen jakso alkoi SJK:n jatkuvalla painostuksella. Jo neljän minuutin pelin jälkeen Antti Palomäellä oli miljoonan dollarin paikka aivan maalin edessä. Varma maalintekopaikka. Jacob Strand torjui jostain ihmeen syystä ilmiömäisesti. Seuraavalla minuutilla Joonas Lepistö laukoi vähän ohi saatuaan hienon syötön Joni Vähämaalta. Ketsuppipullon korkki saatiin vihdoin kangettua auki, kun takana oli jo tunti tuskaista pelaamista. Kuusi minuuttia kentällä ollut Alex Kivimäki täräytti pallon maalin edustalta sisään saatuaan Matti Lähteeltä napakan syötön. Tilannetta edelsi toppari Ville Viidan hyvä pitkä avaus maita pitkin. Se oli harvinaista herkkua tässä ottelussa, sillä joukkue viljeli pääosin surkeita syöttöjä ilmojen teitä pitkin. Mahdollisimman hankalia syöttöjä kaverille – jostain syystä. Maalintekijä Alex Kivimäki oli äityä aivan hurjaan tilastoon jo seuraavalla minuutilla, kun hän pääsi Antti Palomäen tarjoilusta vetäisemään metrin päästä maalista aivan avopaikasta metrin verran yli. Vapauttavat 2-0 lukemat teki väkevällä yksilösuorituksella Antti Palomäki, joka pääsi läpi ja sai rauhassa sijoittaa napakan potkun alapesään. Syöttäjänä maaliin toimi Ville Viita. Viimeiset kymmenen minuuttia kentällä nähtiin melkoinen Antti Palomäki show. Nuori mies teki toki läpi ottelun valtavasti töitä. Välillä valmentajien mukaan vääriäkin hommia, koska innostui mm. hakemaan palloa aika ajoin tosi alhaaltakin. Se taisi kuitenkin olla yksi oire joukkueen pelin rakentelun ongelmista. Sen tyyppisesti valmentajat juttelivat pelin jälkeen pohdiskellessaan ihmeellistä iltapäivää. Kun ottelua oli jäljellä viisi minuuttia Antti pääsi täräyttämään pallon tolppaan. Se pallo olisi hivenen toisin suuntautuneena uponnut varmasti maaliin, sillä Jacob Strand oli jo poispelattu. Seuraavalla minuutilla oli 3-0 maalin vuoro syntyä. Antti Palomäki käännähti 16 metrin rajalla ja veti tarkasti alapesään. Vastuuvalmentaja Jari Kujala laskeskeli taiston tauottua, että hänen joukkueellaan oli 10-15 maalintekopaikkaa. Se oli vaatimaton ja varovainen arvio, mutta sisältää ne kaikista selvimmät paikat. Normaalisti tuollaisella määrällä mahdollisuuksia tehdään paljon enemmän maaleja. Jacob Strandista tehtiin Jarin mukaan ensimmäisellä jaksolla maan paras ysiseiskaikäluokan maalivahti. Niin helposti hän koppasi pallot haltuunsa. SJK sortui pelissä aivan liialliseen yksin yrittämiseen. Ei pelattu joukkueena, eikä joukkueelle. Liian moni, ehkäpä jokainen, pelasi alle oman tasonsa. Niillä yksilösuorituksilla Antti Palomäki väänsi toisella jaksolla kaksi maalia ja se oli tärkeää. Ensimmäinen maali tuli sellaisella pelillä, mitä on harjoiteltu ja mihin on pystyttävä sitten, kun vastassa on aivan toisen tason joukkueet. Jatkossa joukkueen on pelattavana nimenomaan joukkueena ja hyödynnettävä esim. laitapelaamista huomattavasti paremmin. Ensimmäisellä jaksolla Jari sai raapustella toista A4-sivua muistiinpanoja asioista, jotka olivat pielessä. Töitä siis riittää. Vaihtomiehistä avausmaalin iskenyt Alex Kivimäki sai aiheesta tunnustusta. Myös Mikael Malmi sai valmentajilta kehut hyvästä sisääntulosta. Voitolla SJK hankki piirin karsinnassa vahvan kiinnityksen kahden parhaan joukkoon. Kaksi joukkuetta jatkaa lopputurnauspaikan tavoittelua jatkokarsinnassa Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen piirien parhaiden kanssa. Piirin karsinnassa SJK:lla on jäljellä vielä yksi ottelu: 16.3. Wallsport Areenassa vastaan asettuvat Vaasan Palloseuran juniorit. Voitto siinä ottelussa varmistaisi puhtaalla pelillä piirin karsinnan ykköspaikan, josta palkitaan jatkokarsinnassa kolmella kotiottelulla, kun vieraisiin tarvitsisi matkustaa vain kahdesti. SJK-j: Jaakko Uusitalo; Joonas Sundman (78. Tommi Luopajärvi), Nicolas Kotamäki, Ville Viita (78. Teemu Kukkanen), Matti Lähde; Joonas Lepistö, Iiro Kiviluoma, Valtteri Leppänen (67. Aatu Kujanpää), Joni Vähämaa (72. Mikael Malmi); Antti Palomäki; Jussi Jaskari (55. Alex Kivimäki)