Pari treeniä ja huomenna matsi
Pari treeniä ja huomenna matsi Ei Englannin etelärannikolla paljon sen kummempi keli ole kuin Seinäjoellakaan. Eikä siellä päässyt edes nurmelle treenaamaan. No, lämmintä nyt oli joku hullu aste enemmän. Muuten Mäntylän perheen reissu on kuitenkin muutaman ensimmäisen päivän osalta ollut ihan priimaa.”Pari treeniä olen vetänyt akatemian kanssa ja kyllä ne ihan mukavasti ovat menneet. Perhettä on kuskattu ympäriinsä, mutta itse en ole nähnyt edes stadionia vieläkään”, naurahti Venäjältä alkuviikosta palannut ja saman tien perheineen Englantiin suunnannut Tero Mäntylä.Jollakin tavalla Englannin Valioliigassa pelaavan Portsmouthin tekemisistä huokuu hienoisesti sellainen meininki, että ne saattavat oikeasti haluta ”meirän poijan” sinne. Silti Terolla ja koko Mäntylän ryhmällä on jalat tukevasti maanpinnalla.”Niin, voi se kyllä olla niinkin. Katsellaan nyt. Kyllä täällä hotellilla kävi se semmoinen kaveri jo seurasta, joka selvitti sitä, miten opinnot hoidetaan. Huomenna mennään syömään akatemian rekrytoinnista vastaavan Alan Millerin ja akatemian johtajan, Paul Hartin, kanssa ja sen jälkeen sitten matsiin. Pitää nyt katsoa rauhassa, mitä tuleman pitää”, Tero selvitti tekemisiään.Juuri nyt ei Portsmouthissa muita ulkomaalaispelaajia ole näytillä. Seura on kuitenkin ollut kiinnostunut myös Turun Palloseuran Kim Alosesta, joka pelaa Teron kanssa samassa poikamaajoukkueessa.”Pääsin tapaamaan Harry Redknappin ja Tony Adamsin tuossa treeneissä ja Adamsin kanssa juteltiin hetki. Heillä oli ollut neljä testipelaajaa alkuviikosta täällä, mutta nyt ei ole muita maisemissa. Illalla ollaan kierretty ”digsejä”, eli niitä paikkoja, missä nuoret akatemiapelaajat asuvat”, kertoi Tero kuulumisia.Eivät manageri Redknapp, apulaismanageri Adams, Miller ja Hart suinkaan ainoat ihmiset ole, joita Tero on päässyt Portsmouthissa näkemään.”Eilen oli koko edustusjoukkue treenaamassa ja näin ne siellä harjoituskeskuksessa. Tekonurmella vedetään täälläkin, sillä kentät on niin märkiä. Akatemialla piti olla peli Arsenalia vastaan huomenna ja oli tarkoitus mennä katsomaan, mutta se siirrettiin ja se pelataan ilmeisesti Lontoossa, eli se jää nyt näkemättä”, Tero jatkoi tilannekatsaustaan.Sunnuntaina Suomeen palaavan Mäntylän perheen ohjelmassa on lauantaina Portsmouthin kotiottelu Fratton Parkilla Derby Countya vastaan.
Takaisin uutisiin