Viihdyttävä tasapeli Vöyrillä
Viihdyttävä tasapeli VöyrilläNorrvalla FF – TP-Seinäjoki 2-2 (0-1)39 min 0-1 Mikael Muurimäki65 min 1-1 Thomas Johansson66 min 2-1 Ronnie Ludén90 min 2-2 Mikael MuurimäkiTP-Seinäjoen ensimmäinen vierailu Vöyrille sarjanousija Norrvalla FF:n vieraaksi Kakkosen Lohko C:n kolmanneksi viimeisellä kierroksella tarjosi kouralliselle yleisöä viihdyttävää ja ajoittain erittäin hyvääkin peliä. Lopputulos, 2-2 (0-1), oli myös varsin oikeaan osunut, sillä molemmilla oli omat paikkansa tehdä maaleja.Ottelun ensimmäisen tekopaikan loi kotijoukkue kamppailun seitsemännellä minuutilla Andrei Shirobokovin päästyä puskemaan Ronnie Ludénin keskityksestä lähietäisyydeltä. Maalivahti Tero Kinnunen oli kuitenkin hereillä torjuen puskun kulmaksi.Nelisen minuuttia myöhemmin oli puolestaan vierailla ensimmäinen paikka Mikael Muurimäen oltua rankkualueella yksin. ”Mikki” pääsi puskemaan, mutta pallo suuntautui yli kotijoukkueen maalin.Seuraavat parikymmentä minuuttia edettiin tasapäisesti ilman selkeitä tekopaikkoja. Reilun puolen tunnin jälkeen ”Mikki” pääsi uudelleen kokeilemaan maalintekoa, mutta Marias Kullbäck oli isäntien maalilla valveilla pysäyttäen pallon helposti. Vain pari minuuttia myöhemmin oli puolestaan vikkelä Niklas Blomqvist toisessa päässä pahanteossa, mutta tälläkin kertaa ilman tulosta.Sen sijaan 39. minuutilla tulosta tuli. Laidassa pallon saanut Johannes Saranpää kääntyi keskelle ja syötti ”Mikin” vapaaseen paikkaan. Tällä erää Mikael Muurimäki näytti, ettei maalinteko suinkaan ole unohdettua kansanperinnettä ja laukoi pallon tolpan kautta sisään. Vierasjoukkueen johtomaali oli ”Mikille” kauden kuudes osuma ja sen myötä tauolle mentiin vierasjohdossa, vaikka Topias Tervasmäki pääsi vielä yrittämään viimeistelyä Anssi Syrjämäen hyvästä esityöstä. Vastaavasti toisessa päässä todellisen seinäjokelaisten piinaajan, Ronnie Ludénin laukaus painui takatolppaa hipoen ohi.Toisella puoliajalla mentiin edelleen varsin tasapäisesti, kunnes vieraille tuli todellinen musta minuutti. Ensin Ludén vapautti vaihdosta kehiin tulleen Thomas Johanssonin läpiajoon vasemmalta. Johansson päätti hyökkäyksen viimeistelemällä takanurkkaan kauden ensimmäisen maalinsa pelin vanhennuttua 65. minuuttia. Vain minuuttia myöhemmin saivat vieraat noin 25 metristä vapaapotkun, jonka Ronnie Ludén laukoi todellisena korkkiruuvina tolpan kautta aivan alakulmaan vieden isännät johtoon. Vapari oli todella hieno, joten siitä ei oikein voi alakertaa suuremmin syyttää.Peli jatkui tasaisena, mutta vierailla oli selvemmät tekopaikat tasoittaa tai jopa ratkaista ottelu edukseen. Topias Tervasmäki sai 73. minuutilla yrittää palloa lähes tyhjään maaliin, mutta tulitti karkeasti yli ja vain nelisen minuuttia myöhemmin laukoi vaihdosta kehiin tullut Timo Rauhala vain niukasti ohi takatolpan saatuaan lyhyen kulmurin Johannes Saranpäältä. Oma paikkansa oli läheltä puskemaan päässeellä Juha Eteläaholla ja vieraille tuli kulmurin jälkeisestä ruuhkasta parikin tekopaikkaa. Palloa vain ei saatu maalia kohti.Ottelu sai kuitenkin sopivan päätöksen, sillä riskilläkin tasoitusta hakenut vierasjoukkue onnistui iskemään tasoitusmaalin pelikellon oltua jo lisäajalla. Abdullahi Danjouma sai pitkän syötön haltuunsa juuri ennen päätyrajaa ja käänsi onneksi sen takaviistoon keskelle, mistä Mikael Muurimäki laukoi varmasti kauden seitsemännen maalinsa tasoittaen loppunumerot ottelun viimeisellä potkulla.Oli ilahduttavaa huomata, ettei pakkopullasta ollut kyse kummallekaan joukkueelle, vaan molemmat yrittivät pelata. Vierasjoukkueesta palkittiin joukkueen parhaana juuri kaksi maalia viimeistellyt Muurimäki ja kahdella Veikkausraadin tähdellä kippari Jarkko Mäki-Maunus, joka joutui jo ensimmäisen puoliajan lopussa siirtymään keskikentältä toppariksi Tiitus Lehtisen loukkaannuttua.Isännistä palkinnot annettiin Ronnie Ludénille, sekä Veikkausraadin toimesta Matias Smedsille yhden tähden verran, sekä jostakin syystä ottelun rumimman taklauksen takaapäin jaloille esittäneelle Joakim Södergårdille, joka siitä tempusta sai myös ottelun ainoan varoituksen. Peli oli kokonaisuutensa siisti, joskin 85. minuutilla taitava Robert Forss veti Topias Tervasmäen nurin osuen molempiin jalkoihin sivulta. Pallo painui yli päädystä ja NFF sai tilanteesta maalipotkun. Jos Forss osui palloon, olisi tilanteesta pitänyt tuomita kulma, jos taas Tervasmäen jalkoihin, oli kyseessä selvä rankkari. Tilanteessa joku mokasi ja pahemman kerran.Sinänsä mielenkiintoinen yksityiskohta oli käsiohjelma, jossa TP-Seinäjoen valmennusportaaseen oli nimetty Chris Dunne ja Jari Jäväjä. Uudet huoltajatkin oli hankittu. Vaikka todellisuudessa penkillä istui edelleen Pekka Lehtinen, lehdykässä nimet olivat Markku Kytöaho ja Jori Pietilä. Ei hajuakaan, minkä joukkueen ryhmässä nämä sällit ovat, mutta eivät ainakaan TP-Seinäjoen.Tasapeli tarkoitti sitä, että Norrvalla FF jatkaa edelleen kaksi pistettä edellä TP-Seinäjokea kahdeksannella sijalla. Kierroksia on jäljellä enää kaksi. TP-Seinäjoki saa viimeiseen kotiotteluunsa vastaan neljän pisteen päässä olevan OLS:n ja reissaa sen jälkeen päätöskierrokselle PS Kemin vieraaksi.TP-Seinäjoki: Tero Kinnunen, Mikko Väänänen, Ari Suokas, Tiitus Lehtinen (43. Timo Rauhala), Jarkko Mäki-Maunus, Anssi Syrjämäki, Johannes Saranpää, Topias Tervasmäki, Abdullahi Danjouma, Juha Eteläaho, Mikael Muurimäki