Uutiset

Uutiset

Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.

Kykäri Jeppiksessä

Kykäri Jeppiksessä

SJK:n 1997-98 -ikäluokkien kykykoulujoukkue pelasi tiistaina Pietarsaaren Tellushallissa alueellisessa kykykoulujen turnauksessa kaksi matsia.

Vastassa oli kahden Veikkausliigajoukkueen jälkikasvu, eli isäntäseura FF Jaron ja VPS:n vastaavat ryhmät.

Ensimmäisessä ottelussa SJK:n pojat kaatoivat FF Jaron 5-3 (2-2) pienellä kentällä 9-v-9-ottelussa, joka pelattiin pieniin maaleihin 2 x 30 minuutin otteluna.

Jälkimmäisessä pelissä FF Jaron peräti 8-0 murjonut VPS oli niukasti parempi numeroin 3-1 (2-0).

Aikuisten harrastefutis käynnistyy

TP:n organisoima aikuisten harrastefutis käynnistyy jälleen keskiviikkona 9.11. klo 20.30-22 Wallsportissa.

Aikuisten harrastefutis on tarkoitettu pelaajien vanhemmille, valmentajille sekä muille seuran toimijoille ja futiksesta kiinnostuneille harrasteliikkujille, ei kuitenkaan siis sarjapelaajille.

Harjoitusajat voivat vaihdella viikottain ja niistä ilmoitetaan TP:n nettisivuille. Nyt kuitenkin aloitetaan pelailemaan keskiviikkona klo 20.30.

Hinta on 5 €/hlö/krt. Summa maksetaan tasarahalla paikan päällä.

Tervetuloapelailemaan ja kuntoilemaan!

B:lle niukka tappio

B:lle niukka tappio SJK – LiePa 2-3 (1-0) 27 min 1-0 Tuomas Lähdesmäki 51 min 1-1 LiePan maali 66 min 2-1 Joonas Sundman 69 min 2-2 Oma maali 87 min 2-3 LiePan maali

SJK:n B-juniorit pelasi yhden yhteisen harjoituksen kokemuksella alkaneen kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa lauantaina Wallsport Areenassa, kun vierailulle oli saapunut kauden päätösreissulleen tällaista urheilullista ohjelmaa järjestänyt Liedon Pallon A- ja B- ikäisistä pojista koottu joukkue. Vieraat pelasivat päättyneellä kaudella A-junioreiden 1. divisioonassa, joten aika isokokoista ja vahvaa poikaa tuli vastaan Timo Taipaleen kokoamalle 22 pelaajan ryhmälle, joita kuormitettiin tasaisesti miehekkäästi 90 minuuttia kestäneessä ottelussa. Mustapaidoissa nähtiin kentällä jopa yksi 1998 syntynyt pelaaja, kun Joonas Sundman sai toisella jaksolla astella tositoimiin. Lisäksi ryhmässä oli mukana kuusi vuonna 1997 syntynyttä pelimiestä.

Kotijoukkue aloitti ottelun kokoonpanolla, jossa maalin vartiointi uskottiin Konsta Rintalan vastuulle. Toppareina aloitti vahva kaksikko Joona Lautamaja ja Joona Ala-Hukkala. Laitapakeiksi ”Taippi” Taipale asetti Jaakko Vihannan ja Tuomas Rintamäen. Keskikenttä oli puolestaan Matias Kankaalle ja Tuomas Lähdesmäelle uskottua valtakuntaa, kun taas linkeiksi juoksutettiin vikkeläkoipiset Aleksi Leppänen ja Jesse Sarajärvi. Kärkeen laitettiin Ilmajoen tulivoimainen kaksikko Joona Niemelä & Elias Ahde.

Ensimmäinen vartti oli mustapaitojen täyttä hallintaa. Pallo liikkui mukavasti ja Varsinais-Suomen pojat joutuivat juoksentelemaan pääosin pallottomana. Maalissa ”Kona” Rintala oli työttömyyden uhrina. LiePan ensimmäinen paikka tuli 18. minuutilla, kun SJK:n puolustus pääsi vastustajan iskemään alakerran syöttelyyn kiinni. Veto meni onneksi niukasti ohi.

Paras siihenastinen paikka tarjoiltiin runsaslukuiselle yleisölle 23. minuutilla, kun Jesse Sarajärvi keskitti erinomaisesti luukulle, jonne rynnännyt Elias Ahde pääsi pistämään pallon lähes sisään, mutta kuitenkin vain tolppaan.

Avausmaali nähtiin 27. minuutilla, kun Tuomas Lähdesmäki pukkasi pallon komeasti ohi lietolaismaalivahdin.

Ottelun ainoa isäntien pikku loukkaantuminen koettiin 36. minuutilla, kun Joona Ala-Hukkala sai ilmanottolaitteen ulkoyksikköön pienen tärskyn ja kävi pari minuuttia kentän laidalla vetämässä henkeä. Tuon ajan häntä tuurasi Ville Viita.

Vastustaja oli fyysisesti hyväjalkainen. Voimaa ja kuntoa riitti. Isännät hallitsivat kenttätapahtumia ja hiukan vähempi kiire olisi todennäköisesti tuottanut enemmän maaleja kuin vain tehdyn yhden kappaleen.

Toiselle jaksolle SJK vaihtoi koko kentällisensä ennakkoon sovitulla tavalla. Maalipuitteiden väliin marssi alkaneella kaudella C15 –ikäinen Jaakko Uusitalo. Toppareina toisen jakson aloittivat maalivahti Jaakon ikätoveri Ville Viita ja heitä vielä yhden vuoden nuorempi Joonas Sundman. Laitapakeiksi iskettiin Martti Uusitalo ja Nicolas Kotamäki (-97). Keskikentän tahtipuikko ojennettiin C15 –ikäisille Valtteri Leppäselle ja Iiro Kiviluomalle. Laitalinkkeinä työhön tarttuivat Jesse Sundman ja Justus Lahti. Viimeksi mainittu on tuore tuttavuus seinäjokelaispojille, sillä Justus pelasi päättyneellä kaudella Lapuan Virkiän B-pojissa ja siinä rinnalla vielä kasvattajaseuransa Lapuan Ponnistuksen C15 –ikäisissä ja jopa miesten porukassa. Kärjessä maalintekoa kärkkymään ryhtyivät Antti Palomäki (-97) ja Niko Hietaharju.

Kovasti nuorentunut kenttämiehitys tiesi kotijoukkueelle alussa ongelmia, kun vastustajaa kunnioitettiin enemmän kuin oli tarpeen. Tasoitusmaali syntyi tauon jälkeisellä kuudennella peliminuutilla, kun laidalta tultiin vahvasti läpi. Jaakko Uusitalo tuli maaliltaan hyvin vastaan, mutta pallo pääsi silti pomppimaan kohti maalia. Vastustajan nopea kaveri pääsi juoksemaan vielä pallon perään ja pisti sen nätisti sisään.

SJK oli lähellä johtomaalia kuusi minuuttia myöhemmin, kun Justus Lahden hyvä syöttö tavoitti maalintekosektorilta Antti Palomäen, jonka veto sujahti vain niukasti ohi Liedon poikien maalin.

Johtomaali 2-1 syntyi toisen jakson 21. minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta, jossa terävimpänä liikehti topparin tontilta noussut Joonas Sundman, joka pisti pelivälineen viileästi verkon perukoille.

Johtoa ei päästy pitkään juhlimaan, sillä jo kolmisen minuuttia myöhemmin pallo oli isäntien maalissa ja vieläpä omin voimin tehtynä. Laidalta tuli kova keskitys luukulle ja vahinkohan siinä vain sattui.

Peliryhmitystä vaihdettiin sen verran, että Jesse Sundman ja Niko Hietaharju< vaihtoivat paikkoja keskenään ja hetkeä myöhemmin saman tempun saivat tehdä alakerrassa Martti Uusitalo ja Joonas Sundman.

Peli oli yllättävän tasaista, vaikka ikä- ja kokoero oli toisella jaksolla melkoisen suuri. Pikku hiljaa kaksinkamppailuihin saatiin lisää paukkuja, kun rohkeus vaivihkaa kasvoi. Myös kunto kesti nuorilla pojilla yllättävän hyvin. Yksikään ei sammunut ennen aikojaan, mikä on tietysti hyvä lähtökohta alkaneelle harjoituskaudelle, joka keskeytyy sarjapeleillä Palloliiton junailemien muutosten myötä huomattavasti aikaisemmin kuin mihin on totuttu.

Vieraat pääsivät harmillisesti tekemään voittomaalinsa helponlaisesti vain kolme minuuttia ennen päätösvihellystä. SJK:n puolustus tuli yllätetyksi ja maalinsuulle annettu korkea pallo toimitettiin pakin selän taakse livahtaneen kaverin toimesta ohi voimattoman maalivahdin.

Kaiken kaikkiaan SJK:n B-juniorien esitys oli lupauksia herättävä. Joka vuosihan joukkue muuttuu ja nyt oltiin vasta hakemassa ensi tuntumaa tällä kokoonpanolla. Joukkueen monessa liemessä keitetty valmennus osaa varmasti talvikuukausien aikana kehittää näistä pojista sellaisen yhdistelmän, jonka voimin kelpaa lähteä SM-karsintasarjaan. Joukkueessahan on mm. kolme tänä vuonna maajoukkueessa esiintynyttä pelaajaa.

Puheenjohtajan puhe

Vahvoista huhuista huolimatta tervetuloa TP:n pelikauden päätöstilaisuuteen. Ei siis TP:n päätöstilaisuuteen.

Ensi kaudella TP esiintyy yhteisrintamassa SJK:n kanssa mustassa pelipaidassa ja SJK:n nimellä.

Uiko TP SJK:n liiveihin mukaan menestykseen vai höynäyttikö SJK TP:n junnujen vanhemmat maksamaan SJK:n nousun? Vai onko TP niin konkurssikypsä, että viimeinen oljenkorsi on seuran lopettaminen tai yhdistäminen toiseen seuraan?

Tässä muutamia Seinäjoen jalkapallopiireissä velloneista kysymyksistä viime kesältä ja tältä syksyltä.

Toivomme, että luotatte seurojen, TP ja SJK tiedotukseen. Olemme TP:ssä toimineet vuodesta 1955 lähtien siten, että johtavana ajatuksena toiminnassamme on ollut toimiminen juniorien parhaaksi niin hyvin kuin se kulloisenakin aikana on ollut mahdollista. Yhteistyössä SJK:n kanssa tulemme toimimaan samalla linjalla. Varmaa on että ensimmäinen vuosi yhteistoiminnassa tuo eteen monia ongelmia, mutta ongelmista on selvitty ennenkin. Tavoitteenamme on kehittää toimintaamme niin, että menestystä, tuloksia ja tyytyväisyyttä olisi jatkossakin. Siihen emme toki ole ennenkään pystyneet yksin. Olemme tarvinneet ja tulemme tarvitsemaan apuja teiltä, hyvät vanhemmat.

Mistä sitten on kyse? Ensinnäkin, yrityksiä ja suunnitelmia yhdistää Seinäjoen jalkapalloilu on ollut useasti ennenkin. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa ne konkretisoituvat. Valitettavasti ei aivan täydellisesti. Olisimme halunneet mukaan toisenkin junioriseuran, että pystyisimme vastaamaan mahdollisimman hyvin vanhempien, valmentajien ja poikien haasteeseen: harjoitusryhmät ja joukkueet pojille, jotka harrastavat muutakin kuin jalkapalloa, harjoitusryhmät ja joukkueet pojille, joille jalkapallo on ykkösharrastus.

Ajat muuttuvat, seurojen on kyettävä muuttumaan niiden mukana. Luomalla hyvät harjoitusolosuhteet, hyvä, pelaajien tasoa kehittävä valmennus ja toimintaa vastaavat kustannukset, niin silloin kuljemme kohti tilannetta, jossa oletamme ja toivomme, että saamme pelaajamäärät nousuun ja valmennettua pojat kykyjensä äärirajoille ja toivottavasti löytämään vielä uusia ominaisuuksia ja voimia sekä ylittämään omat kykynsä.

Kaikki uusi tuppaa kohtaamaan muutosvastarintaa. Niin olemme tässäkin asiassa huomanneet. On aidosti epäileviä ja on tarkoituksellisesti asiaa torpedoivia. Meidän tehtävä ei ole keksiä ongelmia vaan rakentaa menestyvä ja toimiva yhteistyö. Siihen ei tarvita selityksiä, että miksi tämä ei tule onnistumaan, vaan kykyä ja halua ratkaista eteen tulevat ongelmat. Ennen kaikkea siihen tarvitaan meidän kaikkien yhteistyötä ja halua ponnistella kohti yhteistä päämäärää. Uskon, että tästä salista ja vähän kauempaakin sitä löytyy.

Jukka SaarijärviTP-Seinäjoki, puheenjohtaja

Palkintosadetta kauden lopuksi

Palkintosadetta kauden lopuksi

TP-Seinäjoen ja Seinäjoen Jalkapallokerhon yhteinen kauden päätöstilaisuus tarjosi melkoista palkintosadetta pienimmästä vanhimpaan pelimieheen. Pyttyjä ja mitaleita löytyi jokaiselle ja syytä juhlimiseen todellakin oli.

Juniorijoukkueet keräsivät jälleen mitaleita miltei jokaisessa mahdollisessa ikäluokassa ja SJK:n puolella menestys vain jatkui entisestää.

Reservien nousu Kolmoseen ja A-junnujen SM-pronssi olivat jo kelpo suorituksia, mutta viikko sitten lauantaina seuran edustusjoukkue saavutti tavoitteensa ja nousi ensi kaudeksi Ykköseen.

TP-Seinäjoen puheenjohtaja Jukka Saarijärvi ja SJK:n puheenjohtaja, Raimo Sarajärvi, pitivät puheensa ennen kuin Kerhon edustuksen kapteenistosta Chris Cleaver ja Matti Lähitie jakoivat palkinnot nuorisolle.

TP-Seinäjoen vuoden pelaajana palkittiin Aleksi Ahde ja SJK:n vuoden pelaajana Chris Cleaver.

Palkittujen lista löytyy tästä. Suomen Palloliiton Vaasan Piirin tekniikkakisoissa suoritettujen taitomerkkipelaajien lista puolestaan löytyy tästä.

Nyt se alkaa!

NYT SE ALKAA, SJK:N JUNIORITOIMINTA KÄYNNISTYY!!

TP-Seinäjoen juniorijoukkueet siirtyvät Kerhon väreihin ja logon alle. Näin SJK:n junnutoiminta lähtee käyntiin ensi maanantaina ja ihan kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan!

– SJK:n junioritoiminta sisältää:

* osaavan ja ammattitaitoisen valmennuksen

* parhaat olosuhteet

* laadukkaan Adidaksen varustepaketin jokaiselleikä

* luokkajoukkueet jokaisessa juniori-ikäluokassa

* Akatemiajoukkueet; U19, U17, U15, U13, U11

* harrastejoukkueet

* Taito- ja Kykykoulut

* maalivahtivalmennuksen

* Seinäjoen Energialiigatoiminnan

* Pallokoulu

* liigari- ja futisleirit

* TP-Seinäjoen ja Seinäjoen Jalkapallokerhon vahvan ja ammattimaisesti johdetun seuraorganisaation

Lisätietoja junioritoiminnasta:

TP-Seinäjoen (www.tp-seinajoki.fi) ja SJK:n (www.sjk2007.fi) nettisivuilta tai valmennuspäällikkö Petri Kangaskokko, puh. 050 4411385, junioripäällikkö Juha Ahde, puh. 040 7335432 ja seuran toimisto puh. 4146585, toimisto@tp-seinajoki.fi

Harjoitusvuorot Wallsportissa ma 7.11. – su 13.11.

Maanantai 7.11.

klo 16.30-18 B 95- ja 96-syntyneet

klo 18-19.30 E 01- ja 02-synt. (1/2 kenttä)

klo 19.30-21 C 97- ja 98-synt.

Tiistai 8.11.

klo 16.30-18 B 95- ja 96-synt. + SM-taitokisailijat

Keskiviikko 9.11.

klo 15.30-17.30 D 99- ja 00-synt.

klo 20.30-22 Aikuisten harrastefutis

Torstai 10.11.

klo 16.30-18 B 95- ja 96-synt.

klo 18-19 F 03- ja 04-synt. (1/2 kenttä)

Perjantai 11.11.

klo 18-19 E 01- ja 02-synt.

Lauantai 12.11.

klo 16.30-17.45 C 97- ja 98-synt.

klo 17.45-19 D 99- ja 00-synt.

Sunnuntai 13.11.

klo 12.30-14.30 E 01- ja 02-synt.

klo 18.30-20.30 C 97- ja 98-synt. + SM-taitokisailijat

Pallokoulu (05- ja myöh. syntyneet) aloittaa myöhemmin erikseen ilmoitettavana ajankohtana.

Kaikki Päätöstilaisuuteen!

Kaikki Päätöstilaisuuteen!

Kauden päätöstilaisuutta vietetään torstaina 3.11. Törnäväsalissa aiempien vuosien tapaan.

Paikalla ovat myös Ykköseen nousseen Seinäjoen Jalkapallokerhon edustusjoukkueen pelaajat, joista maanmainio kannattajaryhmä palkitsee valitsemansa vuoden pelaajan, Aki "Silppuri" Sipilän.

Tilaisuus alkaa klo 18.00 ja kaikki ovat tervetulleita juhlimaan hienon jalkapallokauden päätöstä!

Toisen kisapäivän tuloksia

Toisen kisapäivän tuloksia

Suomen Palloliiton Vaasan Piirin tekniikkakisojen toisena päivänä TP-Seinäjoen/SJK:n junioreista ikäluokan voittoon ylsi P11 sarjassa Matti Vähäpesola hopeamerkkiin oikeuttavin pistein ja P10-sarjassa kultamerkin hankkinut Antti Aho.

Tästä löytyvät kaikki toisen kilpailupäivän tulokset.

Tekiniikkakisoissa mukavasti

Tekiniikkakisoissa mukavasti

TP-Seinäjoen/SJK:n junnuilla meni varsin mukavasti Suomen Palloliiton Vaasan Piirin tekniikkakisoissa keskiviikkona Wallsport Areenassa.

P15-ikäluokassa kultaisen taitomerkin suorittivat sarjan voittanut Elias Ahde, hopealle sijoittunut Tuomas Rintamäki ja neljänneksi tullut Tuomas Lähdesmäki.

P13-sarjassa Joonas Lepistö voitti sarjan kultamerkin arvoisesti ja Alex Kivimäki sijoittui pronssille suorittaen myös kultamerkin arvoisesti.

P12-sarjassa Jussi Vähäpesola ja Ilari Kiviluoma nappasivat kultamerkkiin oikeuttavat tulokset. Jussi voitti sarjan ja Iiro sijoittui kolmanneksi.

Kultamerkin suorittaneilla on edustusoikeus marraskuussa Wallsportissa järjestettäviin SM-kisoihin.

Tästä löytyy tuloksia ja tästä kuvia.

Linkki 1