Uutiset

Uutiset

Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.

ASM jatkaa taistelua

ASM jatkaa taisteluaSJK – JJK 1-0 (0-0)78 min 1-0 Sami ViljanenKerrassan räväkkään syyskuntoon päässyt Sami Viljanen nousi jälleen yhdeksi Seinäjoen Jalkapallokerhon A-junioreiden sankareista tulitettuaan voittomaalin Jyväskylän Jalkapalloklubin verkkoon vajaa vartti ennen ottelun loppumista Keskuskentän nurmella.

Voitto nosti Kerhon samalla JJK:n ohitse, mutta myöhemmin pelatussa ottelussa HJK kävi kylvettämässä sarjasta putoavan VIFK:n Vaasassa 6-0 kavuten maalierolla Kerhon ohi kolmanneksi. Näin JJK:n humpsahti pari pykälää alaspäin lauantain tappionsa myötä.

Ottelu oli kahden varsin tasaisen ryhmän todella tiukka ja tiivis vääntö, jossa ei juurikaan maalipaikoilla juhlittu. Itse asiassa kummallakaan joukkueella ei ollut ensimmäisellä puoliajalla oikein ainuttakaan todellista viimeistelymahdollisuutta, ellei sellaiseksi sitten lasketa Miika Korpelan tilaisuutta yrittää nostoa tyhjään maaliin vieraiden veskarin, Ville Viljalan huolimattoman purkupallon jälkeen.

"Kumi" ei kuitenkaan lähtenyt laukomaan, vaan haki parempaa paikkaa ja näin tilanne valui tyhjäksi.

Toisen puoliajan alkupuolella kotijoukkue järjesti pari oivallista saumaa. Ensin saatiin melkoinenkin hässäkkä JJK:n maalille vapaapotkun jälkitilanteesta ja vain tovia myöhemmin, 57. minuutilla, Tommi Kukila puski pallon ylärimaan.

Voittomaalia jouduttiin kuitenkin odottamaan aina pelin 77. minuutille saakka, jolloin Jesse Sarajärvi tarjosi oivallisen keskityksen laidaltaan ja Sami Viljanen oli paikalla tulittaen pallon verkkoon. Osuma oli Viljaselle jo syyskierroksen kahdeksas.

Kotijoukkueen vahvasti pelanneesta ryhmästä erottui taas kerran maalitykki Viljasen lisäksi toppari Henri Huilla. Nuorukaisella on mahdollisuudet mihin hyvänsä, sillä taidot ja pelikäsitys kyllä tarjoavat siihen oivallisen tilaisuuden, jos paloa piisaa.

Voittonsa myötä Kerho matkaa Kuopioon 15. lokakuuta ainakin pieni mitalinpilke silmäkulmassaan. Pelkkä oma tekeminen ei kuitenkaan enää riitä, vaan apuja vaaditaan muiltakin.

Toisaalta, pelillisesti A-junnut ovat syyskierroksella pelanneet huomattavasti kevättä parempaa peliä, eli joukkue on todellakin kehittynyt harppauksin.

Kausi päätökseen kotona

Kausi päätökseen kotona

TP-Seinäjoen B-juniorit päättävät kauden ikäluokkansa Ykkösessä kohdatessaan sarjasta putoamaan tuomitun FC Kiiston tullessa Vaasasta vieraisille Jouppilanvuoren tekonurmelle.

Panoksena ottelussa on TP-Seinäjoelle sarjan kolmossija, joka on tavoitettavissa voiton myötä. Tähän mennessä pelatut kymmenen ottelua ovat Timo Taipaleen ja Jukka Metsä-Ketelän suojateille tuottaneet seitsemän voittoa ja kolme tappiota, joista kaksi tuli sarjan kärjessä keikkuville KuPS:lle ja TP-47:lle. Kolmannen joukkue kärsi Vaasassa VIFK:lle.

Edellisessä ottelussaan joukkue palasi voittojen tielle kaatamalla Närpes Kraftin vähintäänkin värikkääksi muodotuneessa ottelussa vieraskentällä 3-2.

Vaikka nousu ei toteutunutkaan, on huomioitava, että joukkueessa on ennakkoluulottomasti peluutettu "alaikäisiä" pelaajia kun samaan aikaan B:n parhaimmisto on noussut isoon rooliin SJK:n A-junioreissa.

FC Kiisto on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä viidellä pisteellään, eikä se voi enää edes teoriassa ponnistaa kuiville, sillä viimeisen säilyjän paikalla oleva Kraft on saalistanut yhdeksän pistettä.

Ottelu alkaa klo 13.00!

Jalometallin hohtoa

Jalometallin hohtoa

Seinäjoen Jalkapallokerhon A-juniorit pelaavat lauantaina puoleltapäivin erittäin tärkeän kamppailun kotikentällään Jyväskylän Jalkapalloklubia vastaan.

Voitolla sarjassa tällä hetkellä neljäntenä oleva Kerho ohittaisi nyt kolmantena olevan JJK:n, jolla on piste enemmän kuin seinäjokelaisilla. Samalla mahdollisuudet pronssimitaliin pysyisivät elossa, vaikka HJK hengittääkin kaksikon niskaan yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Edellisessä ottelussaan JJK hävisi kotonaan OLS:lle 1-0 ja neljästä viimeisestä ottelustaan syyskierroksen todella vahvasti viidellä peräkkäisellä voitolla aloittanut keskisuomalaisjoukkue on hävinnyt kolme.

Kerho kärsi kaksi peräkkäistä tappiota mitaleista taisteleville FC Reippaalle ja HJK:lle, mutta palasi voittokantaan ja mitalikisaan viime viikon vierasottelussaan VJS:aa vastaan Myyrmäessä numeroin 3-1.

Jos kävisi niin onnellisesti, että Kerhon jälkikasvu onnistuisi voittamaan sekä JJK:n, että viimeisessä ottelussaan KuPS:n vieraissa, tilanne kärkikvartetissa olisi varma, mutta vieläkään ei takeita mitalista olisi, sillä muiden olisi pelattava ristiin.

Kevätkierroksella Kerho hävisi JJK:lle Jyväskylässä 3-1 samoin kuin keväisen treenipelinkin. Wallsport Areenassa joukkueet päätyivät tasapeliin lukemin 1-1, eli edessä on jo kauden neljäs keskinäinen vääntö.

Lauantaina ysikasi-turnaus

Lauantaina ysikasi-turnaus

TP-Seinäjoen 98-juniorit pelaavat lauantaina kotoisessa Wallsport Areenassa omassa kuuden joukkueen turnauksessaan.

Vierasjoukkueista Nokian Palloseura tuli tutuksi Himos Cupissa. VIFK ja KPV puolestaan pelasivat syyskierroksen Aluesarjassa ja Karhu on kohdattu useampaankin otteeseen kauden aikana treenipeleissä.

FC YPA sen sijaan on kotijoukkueelle uusi tuttavuus Keski-Pohjanmaalta.

Turnauksen aikana jokainen joukkue pääsee myös kokeilemaan, kenen jalasta pallo saa eniten kyytiä. Paikalla on nimittäin poliisin tutka, jolla vauhti mitataan!

Isäntien turnaus alkaa jo klo 9.00 matsilla Karhua vastaan.

Otteluohjelmaklo 09.00 TP – Karhuklo 09.35 VIFK – KPVklo 10.10 NoPS – YPAklo 10.45 TP – VIFKklo 11.20 Karhu – KPVklo 11.55 TP – NoPSklo 12.30 Karhu – YPAklo 13.05 KPV – NoPSklo 13.40 VIFK – YPAklo 14.15 TP – KPVklo 14.50 NoPS – VIFKklo 15.25 KPV – YPAklo 16.00 Karhu – VIFKklo 16.35 TP – YPAklo 17.10 Karhu – NoPSTutkaan tulitusklo 14.45 FC YPAklo 15.00 KPVklo 15.15 Karhuklo 15.30 VIFKklo 15.45 Nokian PSklo 16.00 TP-Seinäjoki

Ysiseiskat kakkoseksi

Ysiseiskat kakkoseksiTP-Seinäjoen ysiseiskojen järjestämä GapCon turnaus viikonloppuna Wallsportissa sujui kotijoukkueelta mallikkaasti kovassa seurassa.

Kahdeksan joukkueen turnauksessa oli mukana peräti viisi Nike Premier lopputurnausjoukkuetta, joten sijoitus pojilla oli loistava.

Turnauksen kovimmaksi joukkueeksi ehkä monien yllätykseksi nousi JIPON ja LehPan yhdistelmäjoukkue,joka kaatoi TP:n pojat finaalissa 3-0.

La 24.9

TP-TPV 1-0 Valtteri LeppänenTP-JIPPO/LehPa 0-2TP-OLS 4-0 Antti Palomäki 4 

Su 25.9

Välierät

KuPS-JIPPO/LehPa 2-2 Rp.4-5TP-Seinäjoki – FC Lynx 2-0 Joonas Sundman, Valtteri Leppänen

Pronssiottelu

KuPS – FC Lynx 1-1 Rp.4-3

Loppuottelu

TP-Seinäjoki – JIPPO/LehPa 0-3

LOPPUTAULUKKO

1. JIPPO/LehPa2. TP-Seinäjoki3. KuPS4. FC Lynx5. TKT6. VPS7. OLS8. TPV

Taitokisat alkuun keskiviikkona

Taitokisat alkuun keskiviikkona

TP-Seinäjoen seuran sisäiset taitokisat alkavat keskiviikkona 28. syyskuuta ja jatkuvat torstaina 29. syyskuuta.

Molempina päivinä kisataan Wallsport Areenassa klo 17.00-19.00. Keskiviikkona ovat vuorossa -02, -00 ja -98 syntyneet pelurit ja torstaina -01, -99, -97 ja -96 syntyneet.

Jotta homma toimii ja saadaan kisat vietyä läpi suunnitellusti seura tarvitsee valmentajat ja joukkueenjohtajat toimitsijatehtäviin molempina päivinä.

Toimitsijoita tarvitaan molempina päivinä klo 16.30-19.15.

B haki pinnat Närpiöstä

B haki pinnat NärpiöstäNärpes Kraft – TP-Seinäjoki 2-3 (1-0)TP-Seinäjoki haki kauden viimeiseltä vierasreissultaan täydet pinnat mukaansa Närpiön Mosedalista nousten kahden maalin takaa todella maukkaaseen voittoon.

Kotijoukkue meni ottelussa johtoon jo kamppailun kahdeksannella minuutilla pitkän sivurajaheiton jälkitilanteesta. Vierasjoukkueen alakerralle tuli vartiointivirhe ja palloa saatiin kaivaa verkosta.

Kun toista puoliaikaa oli pelattu viisi minuuttia iski kotijoukkue uudelleen. Korkea kaaripallo lähti n. 45 metristä, jonka Konsta Rintala torjui, mutta torjunnan jälkeen vastustaja runnoi pallon verkkoon.

Kavennuksensa TP-Seinäjoki iski 57 minuutilla kulman jälkitilanteesta Tuomas Lähdesmäen puskettua ensin ylärimaan.Reboundiin kiirehti ensimmäisenä Joona Niemelä nostaen vieraiden toiveita.

Kymmenen minuuttia myöhemmin sama parivaljakko oli uudelleen asialla. Nyt pojat sahasivat rankkualuueella seinäsyötöillä tekopaikan, josta Tuomas Lähdesmäki viimeisteli tasoituksen.

Vain minuutti ennen ottelun loppua vierasjoukkue sai aiheutettua moisen ruuhkan Kraftin maalilla. Pallo purettiin sieltä pariinkymppiin Aapo Metsä-Ketelälle, jonka kova laukaus muutti suuntaa matkalla ja upposi verkkoon voittomaalin merkiksi.

Vaikka numerot olivat tiukat, oli vierasjoukkueella lähes 20 tekopaikkaa kotijoukkueen kyettyä luomaan vain kolme tekopaikkaa. Kertaalleen vieraiden Panu leppä tulitti pallon pystypuuhun ja saumoja oli muillakin viimeistellä vähintään 5-6 maalia.

Hyvä taisteluvire jatkui viime pelistä ja siitä osoituksena viime hetken voittomaali.

TP-Seinäjoki: Rintala(46. Orava), Vihanta,Metsä-Ketelä, Ala-Hukkala (39 Viita), Leppä (66 Uusitalo), Rajala, Lähdesmäki, Kangas(52 Heikkilä), Rintamäki, Niemelä, Jaskari(v)

ASM palasi mitalitaistoon

ASM palasi mitalitaistoonVJS – SJK 1-3 (1-2)01 min 1-0 VJS maali08 min 1-1 Erno Ruismäki31 min 1-2 Sami Viljanen85 min 1-3 Akseli Metsä-Ketelä

Seinäjoen Jalkapallokerhon A-juniorit hakivat Myyrmäen Urheilupuistosta kaikki tarjolla olleet kolme pistettä ja palasivat mitalitaistoon SM-sarjassa ennen kahta viimeistä kierrosta.

Helpolla voitto ei tullut, sillä jo minuutin pelin jälkeen pallo oli Tuomas Karjanlahden vartioimassa maalissa.

Vierasjoukkue nousi kuitenkin nopeasti tasoihin, sillä jo ennen kuin peli oli vanhentunut kymmenen minuuttia, iski Erno Ruismäki Aleksi Ahteen esityöstä pallon nätisti ohi VJS:n veskarin tasoittaen ottelun.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen vieraat menivät ottelussa johtoon. Vasemmalta annetun kulmurin puski maaliin hyvässä viimeistelyputkessa oleva Sami Viljanen.

Toisella puoliajalla Kerhon pelistä hiukan katosi vauhti, mutta lopullinen ratkaisu saatiin kuitenkin aikaiseksi viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Akseli Metsä-Ketelän tykitettyä pelivälineen hienosti vasempaan yläkulmaan.

– Pidimme paljon palloa. Asioita tehtiin ensimmäisellä puoliajalla ihan vauhdilla, mutta toisella jaksolla se hiukan sitten lopahti, kun ei vastustaja oikein halunnut lähteä tanssiin meidän kanssamme, vaan enemmänkin kyttäsi ja veti pitkää palloa, pyöritteli vastuuvalmentaja Max Peltonen ottelua.

– Vähän tehtiin peli vaikeaksi itsellemme ja paikkoja oli kyllä VJS:lläkin iskeä maaleja, mutta ihan hyvä näin, jatkoi Peltonen.

Päivän otteluissa muut tulokset tiesivät sitä, että Kerho palasi tällä voitolla mukaan mitalitaisteluun, sillä ensi viikolla vieraaksi saapuva JJK konttasi kotonaan OLS:aa vastaan häviten 1-0.

Näin kärjessä taistellaan jalometallista ohan tosissaan sarjaa 22 pisteellään johtavan FC Interin, 20 pisteessä olevan sarjakakkosen FC Reippaan, kolmantena olevan 18 pinnan JJK:n ja neljäntenä tasapisteissä HJK:n kanssa olevan Kerhon kesken. Klubin aseman tekee hyväksi se, että joukkueella on yksi ottelu muita kärkiryhmiä vähemmän pelattuna.

– Katsellaan tässä viikolla, millä ryhmällä me iskemme JJK:n kimppuun, sillä edustuksella on samana päivänä Kakkosen viimeinen vieraspeli. Mennään millä nipulla tahansa, meillä on hyvä joukkue jalkeilla, lupasi Peltonen.

Jos Kerho onnistuu rypistämään kaksi voittoa otteluistaan JJK:ta ja KuPS:aa vastaan, on mitali ainakin erittäin lähellä. Joka tapauksessa sarjavakanssi on uusittu.

SJK: Tuomas Karjanlahti, Miika Korpela, Eetu Takala (46. Akseli Metsä-Ketelä), Henri Huilla, Joona Lautamaja, Jesse Sarajärvi (88. Tuomas Kallionpää), Roope Takala (67. Pekka Rousu), Aleksi Ahde (39. Janne Tuohisaari), Erno Ruismäki (67. Joonas Kuivalainen), Tommi Kukila, Sami Viljanen

B Närpiöön

B Närpiöön

TP-Seinäjoen B-juniorit matkustavat sunnuntaina Närpiöön ikäluokan Ykkösen syyskierroksen toiseksi viimeiseen peliinsä.

Vatsaan asettuva Närpes Kraft tarvitsee vielä yhden sarjapisteen varmistaakseen sarjapaikkansa ensi kesäksi, sillä joukkue on tällä hetkellä taulukossa yhdeksäntenä neljä pinnaa edellä Tervareita ja FC Kiistoa.

Keskiviikkona Mustasaaressa VIFK:lle 2-0 hävinnyt TP-Seinäjoki meneti viimeistään tuon ottelun myötä mahdollisuutensa nousuun, joten pelissä ei ole siinä valossa juuri muuta kuin kunnia.

Timo Taipaleen ja Jukka Metsä-Ketelän nuoret suojatit tuskin kuitenkaan haluavat päättää kautta mollivoittoisesti, joten uskoisi löytyvän sen verran adrenaliinia verestä, että Mosedalin nurmella nuoret oranssinutut pistävät kaiken peliin ottaakseen kolme pinnaa mukaan reissusta.

Takaisin mitalitaisteluun?

Takaisin mitalitaisteluun?

Seinäjoen Jalkapallokerhon A-juniorit matkustavat jo lauantaina pääkaupunkiseudulle. Ensin on ohjelmassa edustuksen Suomen Cupin Pikkufinaali ja sunnuntaina sitten oma SM-sarjaottelu Vantaan Jalkapalloseuraa vastaan Myyrmäessä.

Sarjassa viidentenä olevat kerholaiset pyrkivät palaamaan mukaan mitalitaisteluun kahden peräkkäisen tappion jälkeen.

Lahdessa tuli FC Reippaalta pataan 3-1 ja viimeksi kotiottelussa HJK:ta lähes oikeusmurhan tapaan lukemin 2-1.

Sunnuntaina vastaan asettuva VJS puolestaan kamppailee sarjapaikastaan. Joukkueella on kasassa vasta kolme pinnaa ja hallussa sarjan toiseksi viimeinen sija.

Vain voitto tässä ottelussa antaa vantaalaisille mahdollisuuden taistella säilymisestä kun joukkueilla on kolme ottelua pelaamatta.

Vastuuvalmentaja Max Peltonen saa mukaan tänään edustuksessa olevista pelaajista Tuomas Karjanlahden, Miika Korpelan ja Sami Viljasen. Sen sijaan Kalle taimi toipuu edelleen kahdeksan päivää kestäneestä kuumeestaan, eikä Teemu Penninkangaskaan taida jäädä pelaamaan tätä peliä.