Jamie Shore valmennuspäälliköksi
Jamie Shore valmennuspäälliköksi
Bristolissa Englannissa syntynyt 34-vuotias Jamie Shore on tehnyt SJK junioreiden valmennuspäällikön pestistä kaksivuotisen sopimuksen seuran kanssa.
Bristolissa syntynyt Jamie siirtyi 12-vuotiaana tuolloin Norwich Cityn toiminnassa olleen Kit Carsonin siipien suojaan ja teki myöhemmin seuran kanssa ammattilaissopimuksen täyttäessään 17 vuotta.
Hänestä tuli tuolloin nuorin koskaan ammattilaissopimuksen seuran kanssa allekirjoittanut jalkapalloilija.
Vain viisi viikkoa sopimuksen syntymisen jälkeen Jamie loukkasi polvensa SECL-pelissä Arsenalia vastaan.
Tuo polvivamma koitui lopulta huippulupaavan nuoren keskikenttäpelaajan kohtaloksi ja lopetti käytännössä hänen uransa, vaikka vielä 1998 hän kävi Aston Villan testissä.
Hän ehti kokeilla pelaamista kotikaupunkinsa Bristol Roversissa, mutta oli kuitenkin pakoitettu jättämään pelikentät jo 24-vuotiaana yhteensä 16 polvioperaation jälkeen.
Jamie ehti urallaan pelata Englannin poikamaajoukkueissa ja asusteli parin vuoden ajan nykyisin Liverpoolissa pelaavan Craig Bellamyn kämppiksenä.
Vaikea vamma ja uran päättyminen loukkaantumisen myötä eivät kuitenkaan lopettaneet innostusta saati sitten paloa jalkapalloon, vaan nuori mies perusti oma yrityksen, Jamie Shore Soccer Schoolin, joka on edelleen toiminnassa ja voi hyvin.
Blackpoolin pelatessa Englannin Valioliigassa Jamie oli seuran koko nuoristoiminnan johtaja saaden aikaan hyviä tuloksia ja merkittävää kehitystä.
Seurajohto ei kuitenkaan ollut valmis sitoutumaan pitkäjännitteiseen kehitysohjelmaan ja näin Jamie irtisanoutui seurasta.
Hän on työskennellyt myös Norwich Cityssä, käynyt koutsaamassa mm. Atletico Madridin junioreita ja mieltynyt erityisesti espanjalaiseen pelitapaan.
Seinäjoelle Jamie tuli ensin joulukuussa 2010 pitämään jalkapallokoulua yhdessä Kit Carsonin kanssa.
Viime marras-joulukuussa hän oli kuukauden verran SJK:ssa vierailemassa ja tuona aikana syntynyt ajatus miehen pestaamisesta päätoimiseksi seuraan sai tuulta purjei-siinsa.
Shoren ura
1989 – Edusti alueensa "piirijoukkuetta", koulujoukkueita ja paikallisia seuroja1990 – ManU, Arsenal, Liverpool ja Norwich City scouttasivat poikaa, joka lähti turnauksiin Norwichin kanssa esiintyen Bulgariassa, Ranskassa, Itävallassa, Tanskassa ja Ruotsissa kanarialintujen väreissä1992 – Sai koulupoikasopimustarjoukset ManU:lta, Liverpoolilta, Arsenalilta ja Norwichilta1992 – Teki 2-vuotisen koulupoikasopimuksen, joka johti 3-vuotiseen ammattilaissopimukseen Norwichin kanssa1992 – Siirtyi arvostettuun Englannin jalkapalloliiton Lilleshallin sisäoppilaitokseen edustaen maataan U14, U15 ja U16-maajoukkueissa1992 – Edusti Englantia U16 Avoimissa PM-kisoissa pelaten Suomea, Norjaa ja Ruotsia vastaan1994 – Pelasi Englannin maajoukkueesssa Omanissa isäntämaata vastaan1994 – Pelasi EM-karsintapelejä Englannin asussa kotona ja vieraissa Italiaa ja Hollantia vastaan1994 – Pelasi Englannin paidassa U16 EM-kisapelejä Irlannissa Portugalia, Ukrainaa, Slovakiaa ja Irlantia vastaan1994 – Tilille 16 Englannin maaottelua/kaksi maalia1994 – Muutto Norwichiin1994 – 17. vuotissyntymäpäivänä 3-vuotisen sopimuksen allekirjoittaminen Norwich Cityn Premier League -joukkueen kanssa1994 – Uran lopulta lopettanut polvivamma1994 – Kutsu U17 maajoukkueeseen1995 – Ilmoitus lopettamisesta1998 – Polvea operoitiin uusin edistyksellisin keinoin – ilmainen siirto Bristol Roversiin1998 – 22 ottelua/5 maalia Bristol Roversissa1999 – Jatkuvia polviongelmia – 7 leikkausta2002 – Yhteensä 16 polvioperaatiota2002 – Team Bath Universityn apulaisvalmentaja2003 – Toimitusjohtajana JSSI, JS Clothing, JSS Tours2010 – Palkattiin Blackpoolin nuorisotoiminnan johtajaksi2011 – Erosi ko, työstä näkemyserojen takia