Kirvelevä tappio B-junnuille
Kirvelevä tappio B-junnuille TP-Seinäjoki – KuPS 1-2 (1-0)30 min 1-0 Juho Pajula56 min 1-1 Ossi Savolainen58 min 1-2 Jaakko OikarinenTP-Seinäjoen B-junioreiden toinen kotiottelu päättyi aivan kuten ensimmäinenkin. Tappio tuli, vaikka voitto oli tyrkyllä. Vierailija Kuopion Palloseura ei ollut millään osa-alueella kotijoukkuetta merkittävästi parempi, mutta toisen jakson alkuhetkinä vieraat saivat pelistä otetta ja sysimusta kaksiminuuttinen koitui isäntien kohtaloksi.Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue hienokseltaan hallitsi peliä saaden viisi kulmuria. Niitä ei kuitenkaan kyetty hyödyntämään maaleina. TP-Seinäjoki meni kuitenkin ottelussa johtoon Saku Koskisen taisteltua pallon haltuunsa rankkualueella. Juho Pajula pääsi yrittämään Koskisen esityöstä maalinteko läheltä, mutta vasta kuopiolaisten purkupallo painui Pajulan kautta verkkoon puolen tunnin kohdalla. Jo vartin pelin jälkeen oli Koskinen päästä maalintekoon, mutta vielä tuolloin ei onni ollut myötä.KuPS tuli toiselle puoliajalle terävämmin ja vastaavasti kotijoukkueelta loppui liike lähes totaalisesti. Sen seurauksena vieraat iskivät kahdesti ratkaisten ottelun edukseen. Ensin Ossi Savolainen tasoitti pelin 56. minuutilla ja vain kaksi minuuttia myöhemmin Jaakko Oikarinen teki voittomaaliksi jääneen osuman.Oli sääli, että KuPS vei pisteet, sillä juuri tällaisista otteluista olisi pinnoja napsittava. Pelillisesti ei TP-Seinäjoella suuriakaan ongelmia ollut, mutta tekopaikat olivat tällä erää vähissä. Ottelun ehtoopuolella Niko Lehdontiellä olisi ollut mainio paikka antaa takaviistoon syöttö hyvin hyökkäyksessä mukana olleelle Jaakko Vähäpesolalle, mutta ”Lepa” laukoi tilanteessa itse osuen vain sivuverkkoon. Tuollaisia paikkoja tulee sen verran harvoin, että ne olisi todellakin tiukoissa peleissä hyödynnettävä.Jaakko Lampi ja Henri Huilla pelasivat aivan kelvollisesti alakerrassa ja Saku Koskinen raatoi taas vahvasti keskialueella. Jaakko Vähäpesola ei päässyt tällä kertaa osallistumaan niin paljon peliin kuin olisi ehkä ollut suotavaa. Seuraavaksi TP-Seinäjoki matkustaa sarjanousija JIPPO:n kotikentälle pitkän matkaan Joensuuhun. Sopii toivoa, että matkalta on muitakin tuliaisia kuin pelikokemusta.TP-Seinäjoki: Toni Koivusaari, Lauri Latvala (58. Niko Nauholz), Jaakko Lampi, Henri Huilla, Vili Rajamäki, Jaakko Vähäpesola, Saku Koskinen, Miika Korpela (65. Sami Viljanen), Niko Lehdontie, Juho Pajula (52. Juuso Koskela), Teemu Penninkangas
Kuvagalleria
Takaisin uutisiin