Oranssi voittoon Ylivieskassa
Oranssi voittoon Ylivieskassa Ysivitosten oranssi otti hallitun 7-4(4-2) voiton FC YPA:sta aluesarjan ottelussa, joka pelattiin Ylivieskan Keskuskentällä varsin hyvissä olosuhteissa.TP-Seinäjoki sai otteluun loistavan alun, sillä jo ottelun ensimmäisellä minuutilla Janne Silvonen vei oranssit johtoon Patrik Puhtimäen syötöstä. Kotijoukkueella näytti olevan selkeä tavoite saada maalitykkinsä Topi Vellonen laukaisupaikkoihin. Ottelun 16 minuutilla tuo tavoite onnistui ja Vellonen osoitti heti maalintekijän lahjansa ja tasoitti ottelun 1-1. Kauan ei vastustajan maalia surtu, sillä reilu kaksi minuuttia ehti kulua, kun Tuomas Lähdesmäki tinttasi pallon maalin Silvosen Jannen syötöstä. 23 minuutilla Jesse Sarajärvi tykitti rankkarin varmasti pilkulta sisään ja kun kaksi minuuttia myöhemmin Silvosen Janne teki toisen maalinsa Lähdesmäen ”Tupun” ja ”Patun” esityöstä johdettiin peliä jo 4-1. Kotijoukkue sai kavennuksen kulmapotkun jälkitilanteesta, kun Jeremy Takalo laukaisi pallon maaliin. Tuo maali jätti lisäkitkeryyttä TP:n joukkoihin, sillä kulmapotkua edeltäneessä tilanteessa oli selkeä kahden ylivieskalaisen paitsio. Tauolle mentiin TP:n 4-2 johdossa.Ottelun toinen puoliaika alkoi vierasjoukkueen kannalta synkästi, kun Topi Vellonen teki toisen maalinsa heti toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla. Silvosen Janne viimeisteli hattutemppunsa 34 minuutilla. Tuomas Lähdesmäki viimeisteli johtonumerot 6-3. Topi Vellonen iski kavennuksen ja nousi hattutemppulaisten kerhoon 56 min. Voittonumerot 7-4 oransille teki Aleksi Leppänen ottelukellon jo näyttäessä täyttä aikaa.Ottelussa TP-Seinäjoki oli selvästi vastustajaa edellä ja voittonumerot olisivat voineet olla vieläkin selkeämmät. Oranssit ehtivät hukatakin tukun maalipaikkoja. FC YPA:n Topi Vellonen ei paikkoja hukannut ja kun kaksi kotijoukkueen maaleista tuli vahvasti paitsiolta tuoksuneiden tilanteiden jälkeen, teki FC YPA tavallaan kahdesta paikasta neljä maalia. Ottelun muutoin hyvin yksintuominnut Samuli Saarilampi oli mahdottoman tehtävän edessä paitsiotilanteiden viheltämisessä.Ysivitoset ovat ennen viimeistä ottelukierrosta sarjassa kolmantena 12 pisteellä. GBK Ajax johtaa sarjaa 16 pisteellä, FF Jaro on toisena 14 pisteellä. VIFK on neljäntenä 9 pisteellä.Viimeisellä ottelukierroksella TP saa vieraakseen sarjaa johtavan GBK:n ja VIFK FF Jaron, joten kärkinelikko taistelee vielä keskinäisestä järjestyksestään.