Voitto voi pelastaa
Voitto voi pelastaa TP-Seinäjoen B-juniorit saa juhlasunnuntaina kotiotteluunsa vastaan turkulaisen FC Interin SM-karsintasarjassa. Viime viikonlopun maaliton tasapeli jätti suuhun happaman maun, koska voitto olisi pitänyt säilymistoiveet elossa selvästi paremmin.Nyt homma vaatii lähes 100 prosenttista onnistumista lopuissa onnistumisissa, mutta oljenkorsi roikkuu edelleen repaleisena elossa. Kuudentena sarjassa olevat turkulaiset ovat sarjassa pelanneet tähän mennessä yhtä monta ottelua kuin TP-Seinäjoki, eli matseja on takana seitsemän. Niistä sini-mustat ovat voittaneet kolme, pelanneet kerran tasan ja hävinneet kolme. Maaliero on neljä osumaa miinuksella, eli 7-11. Voittonsa FC Inter on ottanut kotonaan Ilveksestä 2-1, kotonaan paikallisvastustaja Turun Palloseurasta 1-0 ja kotonaan JIPPO:sta 2-0. Tappiot joukkue puolestaan on kokenut sarjan avauksessa kotikentällään PK-35:lle 2-1, vieraissa HJK:lle 3-0 ja viime kierroksella vieraissa FC Hongalle 4-0. Ainoan tasapelinsä FC Inter tahkosi vieraissa KuPS:n kanssa lukein 1-1.Kotijoukkueen saldo on kolme tasapeliä ja neljä tappiota. Viime lauantaina siis syntyi maaliton tasapeli Tikkurilan Palloseuraa vastaan, mutta edellisellä kierroksella tuli pataan Ilvekseltä peräti 4-0. Myös FC Reipas, KuPS ja P-Iirot ovat kaataneet TP-Seinäjoen ja kaikki vieläpä Jouppilanvuoren Tekonurmella. Vieraista on tullut kaksi pistettä tasapeleillä JIPPO:n ja TPS:n kanssa.Sarjataulukossa TP-Seinäjoki on toiseksi viimeisenä neljä pinnaa putoamisviivan alapuolella. Ensimmäinen säilyjä on Ilves, jonka yläpuolella on TiPS kahdeksassa pisteessä.Ottelu FC Interiä vastaan alkaa sunnuntaina Keskuskentällä klo 13.00.