Luigia ei Italiasta löydy
Luigia ei Italiasta löydy Raportointiväli täältä Italiasta on vähän pitkä, koska aikataulumme on tiukka.Maanantai-iltapäivän jälkeen on tapahtunut paljon ja yritän jotakin teille TP:n sivuilla kävijat, valottaa. Maanantai-illalla pojat kohtasivat Sirmionen keskuskentällä US Sirmionen joukkueen. Sirmionen pojat olivat osaksi isokokoisempia ja alussa pojat turhaan aristelivat ja hakivat tuntumaa vastustajan kovaan peliin. Numerot olivat pian 2-0 isännille. Usko kentällä ja sen laidalla ei kuitenkaan hiipunut. Pikku hiljaa peliin päästiin aina vain paremmin mukaan. Erityisesti ”Vemmu” Pajula aiheutti nopeilla harhautuksillaan monta hädän hetkeä Sirmionen puolustukselle ja maalivahdille. ”Vemmun” esimerkki selvästi rohkaisi muita. Puoliajalla tilanne oli Sirmionen hyväksi 4-2. Toisella jaksolla tehtiin sama määrä maaleja ja niin lopputulos oli 8-4 oranssipaitojen tappioksi. TP:n maaleista vastasivat rankkarista ja vaparista onnistunut Antti Viita, Aleksi Aho ja Niko Avanne kumpikin yhden kerran. Miko Saarela TP-Seinäjoenn maalissa pelasi erinomaisesti – selvästi vastustajan kahta maalivahtia paremmin. Samuli Koivusaaren vikkelät jalat toimivat erityisesti ensimmäisellä jaksolla. Muutoin joukkue pelasi tasaisesti. Kova peli tuotti vammoja. Kun Pekka Lehtinen valitettavasti joutui jäämään matkalta pois, helppoon osan tuudittautuneet huoltajat Esko Mäntykoski ja Arvi Viita joutuivat tosissaan töihin. Ilmeisesti Pekan opit ovat menneet perille, sillä harjoituksissa ja peleissä syntyneet vammat ovat tulleet hoidetuiksi ja jopa ihmeparantumista lähenteleviä toipumisia esim. Nilkkavammoista on nähty.Tiistaina kävimme paikallisella linja-autovuorolla Desenzanon (lausutahan notta Resentsaano) markkinoilla. Pojat ostelivat oikein urakalla pelipaitoja. Myös vanhemmat löysivät runsaasti ostettavaa itselleen ja tuliaisiksi. Illalla hotellimme vilisi maailman tähtiä, kun samaan ruokapöytään ahtautuivat mm. Ronaldinho, Henry ja Cannavaro. Keskiviikkona oli vuorossa odotettu päivä, kun pojat pääsivät pyörittämään tajuntaansa Gardalandian huvipuiston monenlaisissa vemputtimissa ja kieputtimissa. Tornadot yms. tulivat tutuiksi. Muutama isä sai pojilta väärää informaatiota esim .Mammutin sopivuudesta rauhalliseen perhe-elämään tottuneille pääkopilleen. Siinä oli paikat lujilla, kun se Mammutti olikin keskipakoisvoimaa pilkkaava vauhdikas juna, jossa rata meni melkoista siksakkia. Onneksi aamupalasta oli jo aikaa. Gardalandiassa oli paljon muutakin koettavaa kuin vain perinteisiä huvipuiston houkuttimia. Ikuiset baletin ystävät, Esko M, Arto K ja tämän kirjoittaja saivat sielulleen ravintoa kahdesti nauttimastaan Ice Showsta. Toisella kertaa oli jo pakko mennä etupenkkiin yhdessä joukkueen vastuuvalmentajan ja joukkueenjohtajan kanssa. Myös 4D-elokuvat ja Hollywood elokuviin pohjautuva musiikkivoittoinen teatteriesitys olivat mukavia elämyksiä. Illalla uni maittoi. Muutama isä jaksoi kuitenkin katsoa hotellin eräässä sivuhuoneessa sunnuntain ottelun tuoman lisäasiantuntemuksen ja –kiinnostuksen siivittämänä Lazion ja Inter Milanin välistä futiskamppailua. Tänään torstaina aamupäivällä suuntasimme taas Sirmionen tekonurmikentälle, jossa harkkojen loppupuolella otettiin mittaa aikuisten ja poikien välillä kiivaassa jalkapallo-ottelussa. Aikuisten alku oli suorastaan tyrmäävän häikäisevä. Koko kenttä liikkui tiiviinä pakkana, juoksuvoimaa riitti, syötöt napsahtelivat erinomaisesti perille ja edelleen verkon perille. Kun omassa päässä oli turvana betoninen puolustus J. Rajalan ja A. Salmen toimiessa sen johtohahmoina, ei maalivahti E. Mäntykoskelle jäänyt alkuvaiheessa hirvittävästi duunia. Maaleja syntyi kuin liukuhihnalta. Ja vain toiseen päähän. Pian lukemat olivat jo 6-0 aikuisten hyväksi. Perttu Leppä (s. 1991) pelasi aikuisten joukkueessa ja teki taidokkaasti neljä maalia. Grazie Perttu! Jostain syystä viimeisen noin kymmenen minuutin aikana aikuisten peli puuroutui, hiki valui peittämään näkyvyyttä ja ilmeisesti kenkiin kertyneen nesteen takia askel alkoi painaa. E. Mäntykoski joutui kerta toisensa jälkeen venymään yhä uskomattomampiin pelastuksiin. Joukkueen ikäpresidentti todella täytti paikkansa. Pojat kuitenkin pääsivät tekemään lopussa yhteen putkeen kuusi maalia. Ottelun tuomariin kukaan ei ollut tyytyväinen. Silti hyvässä hengessä astelimme hotellille.Iltapäivällä ajelimme paikallisella bussilla tuhlaamaan taas euroja Sirmionen vanhaan kaupunkiin. Edelleen pelipaidat tekivät kauppansa ja taisi joku ostella äideille lahjoja. Muistivat sentään sunnuntain suuren juhlapäivän.Perjantaina matkaamme Veronan lähistölle pelaamaan vielä paikallista joukkuetta vastaan. Pojat hoitavat pelaamisen, vaikka edellä selostetusta voisi päätellä, että aikuisten joukosta löytyisi Italian kentille sopivia maalitykkejä ja maalivahti. Loppupäivän täyttäneen laukkujen pakkaus. Tuliaisemme ovat niin runsaat, että uusia suurempia laukkujakin on jouduttu ostamaan. Olkaa siis huolettomalla mielellä kotijoukot, teitä on muistettu. Täällä Arvi Viita Sirmione. Jätän vastuun lukijalle. Helle on mahdollisesti aiheuttanut tilapäistä löysyyttä näihin raportteihin. Sirmionen talouselämän analysointi jää sen takia nyt tekemättä.